Poissaolot
Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. (POL 35 §).
Huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua (POL 26 §).
Koulun tulee seurata oppilaan poissaoloja ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista huoltajalle (POL 26 §).
Jos oppilas sairastuu kesken koulupäivän, koulu ottaa yhteyttä kotiin ja vanhempiin.
Koskenkylän koulussa on käytössä wilmoottaja .
Huoltajan tulee ilmoittaa oppilaan sairauspoissaolosta heti aamulla. Ilmoituksen voi tehdä mieluiten wilmaan. Mikäli ilmoitusta ei tule, tulee opettajan ottaa yhteyttä kotiin jo saman päivän aikana.
Oppilaan poissaoloon on pyydettävä kirjallisesti (paperilomake) lupa etukäteen hyvissä ajoin. Oma opettaja myöntää luvan 1-5 päivän poissaoloihin, koulunjohtaja myöntää poissaolot, jotka kestävät yli 5 päivää. Vapautus opetukseen osallistumisesta voidaan myöntää oppilaalle tilapäisesti vain erityisestä syystä. Huomioitavaa on, että esimerkiksi lomamatkan vuoksi haettu loma on koulutyön keskeytys, jonka aikana vastuu oppimisesta siirtyy vanhemmille. Oppilaan on huolehdittava koulussa tehdyistä tehtävistä ja läksyistä loman aikana ja paikattava itsenäisesti loman jättämä aukko koulunkäynnissä.
Mikäli poissaoloja on runsaasti tai ne herättävät huolta, selvitellään tilannetta moniammatillisesti kokoontumalla (esim. terveydenhoitaja erityisopettaja, koulukuraattori, koulunjohtaja, luokanopettaja), jotta oppilas saa oppivelvollisuuden suoritettua.