Oma toimitalo, johon sisältyi myös vuokrattavia liiketiloja ja asuntoja, oli viipurilaisyhtiöiden suurin sijoituskohde. Aikanaan se herätti huomiota kaupungin korkeimpana rakennuksena. Sodan tuhoilta säästyneenä se on myös nyky-Viipurin kävijöiden ihailtavissa näytteenä 1930-luvun suomalaisesta funkistyylistä.

Haavetta toteuttamaan

Karjalan ja Ilmarisen yhteinen pääkonttori oli perustamisesta alkaen toiminut vuokratiloissa, ensin Punasenlähteenkatu 4:ssä ja sittemmin Torkkelinkatu 18:ssa (ks. tarkemmin Hallinto-luvusta). Yhtiöiden hallituksissa oli kuitenkin jo pitkään haudottu ajatusta omasta toimitalosta.

Kun sopiva tontti Repolan kaupunginosassa tuli myyntiin, tehtiin siitä kaupat toukokuussa 1938. Tontti oli kolmion muotoinen, Kannaksen-, Brahen- ja Myllymäenkadun rajaama. Suomen Arkkitehtiliiton avustuksella toimeenpantiin suunnittelukilpailu, johon määräaikaan 30.9.1938 mennessä jätettiin peräti 27 ehdotusta.

Palkintolautakunta päätti myöntää I palkinnon arkkitehti Olli Pöyrylle, jonka ehdotus valittiin myös toteutettavaksi. Mainittakoon, että kolmannen palkinnon sai Aarne Ervi. Sen jälkeen kun asemakaavaan oli haettu talon korkeutta (40,5 m merenpinnasta) koskeva muutos, saatettiin rakennushanke käynnistää.

Urakka annettiin Rakennusosakeyhtiö Pyramidille. Talon oli määrä olla valmis 1.4.1940. Harjannostajaisia vietettiin 23.9.1939, jossa yhteydessä perustuksiin muurattiin kuparikotelo, joka sisälsi muun muassa taiteilija Viljo Kojon - tunnettu myös kirjailijana - pergamentille laatiman perustamisasiakirjan.

Sota keskeyttää rakennustyöt

Talvisodan alkaessa työt keskeytyivät. Kun Viipuri jatkosodan alussa oli vallattu takaisin, todettiin rakennuksen selviytyneen vähin vaurioin. Uudet isännät olivat tosin vieneet satoja ovi- ja ikkunakehyksiä parempaan käyttöön ja täyttäneet pannuhuoneen rojulla. Sanomalehti Karjalan mukaan telineiden ympäröimää muhkeaa uudisrakennusta oli valokuvattu ja filmattu propagandatarkoituksiin, näytteenä ripeästä sosialistisesta jälleenrakennustyöstä Viipurissa.

Rakennustöitä jatkettiin keväällä 1942. Materiaali- ja työvoimapula venyttivät aikatauluja ja nostivat kustannuksia. Kesän kynnyksellä 1943 talo voitiin viimein ottaa käyttöön. Rakennushanke tontteineen oli silloin tullut maksamaan 19,3 miljoonaa markkaa.

Huippumoderni liike- ja asuintalo

Rakennus käsittää 11 maanpäällistä kerrosta, joista kaksi alinta ovat liiketiloja (Karjala ja Ilmarinen sijoittuivat 2. kerrokseen), kahdeksan seuraavaa asuntoja ja ylinnä sisäänvedetty ullakkokerros. Asuinhuoneistoja on kaikkiaan 40, yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Varusteluun kuuluivat sähköliedet ja jääkaapit - joista viimemainittuja ei liene ehditty hankkia - sekä suuremmissa huoneistoissa parveke ja avotakka “sekä tietenkin myös palvelijanhuone”. Maanalaisia kerroksia on kaksi.

Ylimmän kerroksen yhteistiloissa sijaitsivat saunan lisäksi pesutupa ja kuivaushuone varusteinaan mankeli ja “centrifugi” eli kuivauslinko. Näitäkin enemmän hurmasi kävijöitä näköala kaupungin korkeimman talon kattoterassilta. Myöskään Karjala-lehden reportteri ei jäänyt kylmäksi vierailessaan talossa avajaispäivänä 29.5.1943:

• “Saavumme vihdoin ylimpään eli ullakkokerrokseen. Aurinkokatokselta aukeaa kaunis näköala keväiselle Viipurin lahdelle yli raunioituneen ja osaksi jälleenrakennetunkin kaupungin. Toiselta puolen taasen silmiämme kohtaavat laajat metsämaisemat sekä Suomenvedenpohjan kimmeltävät vedet. Täällä talon asukkaat varmaankin tulevat viettämään monia kesäiltojaan ja ehkä aamujaankin, sillä auringonnousut ja -laskut ovat täältä vapaasti ihailtavissa.”

Hyvästit pilvenpiirtäjälle

Kesäillat ja -aamut Viipurissa olivat kuitenkin jo luetut. Vain vuoden kuluttua oli edessä taas lähtö, nyt lopullisesti. Erityisen katkeralta sen on täytynyt tuntua Lauri Haaksesta, jolle uusi toimitalo oli sekä työpaikka että koti ja ehkä myös elämäntyön symboli.

• “Oli tultu takaisin Viipuriin, asuttu ja eletty, rakennettu ja kunnostettu. Vakuutus-Karjalan talokin seisoi uutena ja viimeisteltynä paikoillaan, ja vilpittömästi puhuen rakastin sitä kuin omaani.”

“Viipurin pilvenpiirtäjä” seisoo edelleen paikallaan hahmoltaan muuttumattomana mutta pahoin rapistuneena. Osa alkuperäisistä tammisista ikkunapuitteista on korvattu tyylittömillä valkoisilla kehyksillä.

Virtuaali-Viipuri-projektiin sisältyy taidokkaasti renderöity mallinnus rakennustyömaasta syyskuussa 1939, sekä videoklippi, jossa arkkitehti Juha Lankinen kertaa rakennuksen taustat.