Kennelimme ensimmäinen pentue. Tarkkaan harkittu ja pohdittu ja silloisella tiedolla meistä paras mahdollinen. Vaikka olin ihan varma, ettei Nocen lonkkalausunto vastannut Nocen lonkkaperimää, halusimme varmistaa, että pentujen isä tulisi vahvasta lonkkasuvusta. Tålvan vakuutti meidän sukutaulullaan ja mitä parhaimmalla työkoiran luonteellaan. Sain Tålvanin lainaan ja pääsin kokeilemaan sen kanssa eri lajeja ja arkielämää. Tålvan valloitti sydämeni!
Nocen astutus ja tiineys sujui mallikkaasti. Ultrassa näkyi seitsemän pentua ja Nocen vatsa kasvoi hurjaa vauhtia. Synnytys käynnistyi oppikirjanmukaisesti, mutta pentuja ei syntynytkään. Synnytyskanavaan juuttui tyhjä vesipussi. Se oli nähtävästi peräisin kesken menneestä pennusta. Eläinlääkärin avustuksella 8.11.2008 Nocelle syntyi neljä tyttöä ja kaksi poikaa.
Nämä penut ovat jo veteraani-ikäisiä. Perusterveitä, reippaita harrastuskoiria ja mikä tärkeintä mukavia kotikoiria. Suurin osa niistä on elänyt lapsiperheissä ja kolme on käynyt myös luonntestissä. Näyttelyissä nämä ovat käyneet vain muutaman kerran, mutta erittäin hyvin rodunomaisiksi ne on todettu. Ehkäpä joku vielä uskaltautuu veteraanikehiin.
Neve asuu Järvenpäässä
Lonkat: A/A Kyynärät: 0/0 Selkä:
BFJE: Normaali SD: Huu:
VWII: NAD: Partaisuus:
Silmät ok 5/2010
Sohvi asuu Joensuussa
Lonkat: Kyynärät: Selkä:
BFJE: Normaali SD: Huu:
VWII: NAD: Partaisuus:
Bosco asuu Porvoossa
Neppi asuu Espoossa