Sokeri-koukussa

Oma tarinani ravinnon suhteen ei ole mitenkään ruusuinen.

Olin pienenä hoikka lapsi. Leikin ja liikuin paljon ulkona. Kerran viikossa oli karkkipäivä.

Teininä tilanne muuttui. Pysyin edelleen hoikkana, mutta aloin palkita itseäni karkilla. Rankan koulu- ja harrastuspäivän jälkeen ansaitsin herkkuja. Kuljin kouluun bussilla ja kotiin tulin lopulta melkein päivittäin kaupan kautta. Ostin Salmiakkiaakkosia, Tupla-patukoita ja sipsejä.

Lukiossa jatkoin karkin syömistä. Harrastin aikidoa ja pyöräilin paljon. Kohtuullinen liikunta ja vähäiset varani pitivät minut edelleen hoikkana. Opiskeluaikana olin vielä köyhempi ja vaikka liikkuminen alkoi rankan opiskelutahdin myötä jäädä, ei paino lähtenyt nousuun. Söin koko ajan terveellisesti ja säännöllisesti, 4-5 kertaa päivässä.

Se tapahtui vasta aloitettuani töissä. Minulla oli rajattomasti rahaa karkkiin! Opiskelin työn ohessa ja tein koulujuttuja sokerin voimin. Menin naimisiin, lapset syntyivät, tein töitä ja opiskelin. Salaisuuteni oli edelleen sokeri, mutta sen rinnalle tuli kaveriksi kahvi.

Liikkuminen jäi helposti muun elämän jalkoihin ja paino alkoi nousta tasaiseen tahtiin, kilon vuodessa. Kymmenisen vuotta sitten havahduin tilanteeseen. Minulla oli edelleen hoikan ihmisen identiteetti ja hämmästyin, kun valokuvassa hymyilikin reilusti ylipainonen nainen. Kuka hän oli?

Siitä alkoi minun muutosmatkani ja sillä tiellä olen edelleen. Vähitellen elämään ilmestyi liikunta: juoksu, lumilautailu, jooga, jalkapallo. Ja lopulta olin valmis taistelemaan sokerikoukkua vastaan.

Se olikin pitkä tie. Koska olin ollut aina hoikka, en ollut koskaan kiinnittänyt huomiota kaloreihin. Hämmästyin suuresti, kun tutkin karkkipussini kalorimäärää - yhdestä pussillisesta tulee yhtä paljon energiaa kuin mikä on koko päivän energiantarpeeni! Ei ihme, että kiloja oli kertynyt.

Ruokapäiväkirjan kautta havaitsin myös, että sain ruuasta aivan liian vähän energiaa, proteiineja, rasvoja ja kuituja. Karkkinälkäni olikin ollut nälkää.

Lähdin siis laittamaan ruokavaliota kuntoon. Ateriarytmi oli minulla kunnossa, mutta proteiinia piti saada lisää, sekä hyviä rasvoja ja kuituja. Näillä muutoksilla huomasin, ettei illalla tehnytkään enää mieli herkkuja samalla tavalla kuin ennen.

Rakastan edelleen lakua, salmiakkia ja jätskiä. Pidän herkkupäivän kerran viikossa. Ajattelen, että kun 80 % ajasta syö järkevästi, voi 20 % syödä rennommin. Kuuluvathan herkut ravintopyramidiinkin, tosin ihan vain sinne huipulle, eivät perustaksi.

Minä taltutin sokerikoukun. Jos tarvitset itsellesi matkakumppania vastaavaan projektiin, ole yhteydessä!