Yhtenä ideana Trion materiaalitehokkuus projektiin oli, että Trio vuokraisi tilojaan erilaisille toimijoille kirpputori toimintaan pienellä sitoutumisella. Etuna toiminnalla olisi kirpputoreille Trion keskeinen sijainti Lahden keskustassa ja sen myötä mahdollisesti paremmat myyntiluvut. Trio puolestaan saisi lisää asiakasvirtaa ja hyvää mainosta kiertotalouden edistäjänä.
Aloitimme mahdollisten toimijoiden valinnan yleisellä kartoittamisella ja pohdinnalla. Ideoimme, että lähestymme tietenkin itse eri kirpputoreja sekä erilaisia junioriurheiluseuroja ja joukkueita. Karsimme isoimmat keskustan kirpputorit pois vaihtoehdoista, koska heillä on jo toimintaa keskeisellä paikalla kaupungissa ja siirtyminen ns. viereiseen taloon voisi olla turhaa vaivaa. Samalla on mahdollista tarjota pienemmille kirpputoritoimijoille mahdollisuus tulla tekemään kauppaa otolliselle paikalle, pienellä sitoutumisella. Kirpputoreista lähestyimme sähköpostitse Kirkkistä, Patinaa ja Harjun kirpputoria.
Urheiluseuroja tavoittelimme siinä toivossa, että heillä saattaisi olla tarve järjestää kirpputori toimintaa omien joukkueidensa varainkeruuta varten. Lähestyimme urheiluseuroista Pelicans junioreita, FC kuusysiä ja FC Reipasta. Heistä kukaan ei vastannut meille-
Lähetimme kaikille toimijoille viestin, jossa selitimme projektin idean ja kysyimme mahdollista kiinnostusta. Vain Kirkkis ja Patina kirpputorit vastasivat viesteihimme. Kirkkis oli kiinnostunut, mutta halusi tarkennusta koko asian käytännön järjestelyistä ja vuokrakuluista sekä miten tapahtumaa mainostettaisiin. Patina kiitti ideasta ja kutsusta, mutta ei ollut valmis sitoutumaa ainakaan alustavasti. Heidän kiinnostuksensa riippui täysin tapahtuman mahdollisesta markkina-arvosta, koska myytävän tavaran tuotot tuskin vastaisivat tapahtumaa varten nähtyä vaivaa.
Esittelimme idean Trion keskuspäälikölle ja hän antoi hyväksynnän idealle ja ohjasi meidät jatkamaan projektia Trion keskuskoordinaattorin kanssa. Hänen kanssaan keskustelimme ideasta yleisesti ja siitä minkä kokoista tilaa tähän toimintaan tarvittaisiin, ja mikä olisi aikataulu tapahtuman suhteen. Alun ajatus pienestä ja helposta sitoutumisesta mutkistui koska Trio tarvitsee tiloistaan vuokraa ylläpidon suhteen. Tapahtuman ensimmäinen kokeilukerta voisi olla ilmainen, mutta jatkossa vuokraa pitää maksaa. Myös tapahtuman ajankohta vaikuttaa mahdollisten tilojen vapaana oloon ja käytettävyyteen.
Trion kirpputorissa on myös haasteita. Trio sijaitsee ehkä jopa liiankin keskeisellä paikalla ja tämän takia kirpputorille voi olla vaikea tuoda myytäviä tavaroita autolla. Tämä voi näkyä kirpputorin suosiossa. Myös Trion vuokrakulut ovat osoittautuneet haasteelliseksi kattaa, koska kirpputorin järjestäjän tulee saada järjestämisestä korvaus. Järjestämisestä korvauksen maksaminen sekä Trion vuokran maksaminen on haasteellista kirpputorin tuloilla. Nyt tapahtuman ajankohta on haastava, koska Covid-19 virus on Lahdessa leviämisvaiheessa. Ajankohdan suunnittelua vaikeuttaa, että kukaan tiedä milloin pandemia tilanne menee ohi.