Konstanzin campingiin voi mennä vasta iltapäivällä, joten käytämme päivän Mainaun puutarhasaarella.
45 hehtaarin saari kulkee myös nimellä kukkaissaari. Sen on perustanut suurherttua Frederik I. Sittemin se on siirtynyt Frederikin pojanpojanpojan perustamalle Lennart Bernadotten säätiölle. Lennart puolestaan oli Ruotsin kuninkaan Kustaa V:n pojanpoika, maisemoija, valokuvaaja ja elokuvantekijä.
Ruotsalaisuus näkyy paitsi Mainaun barokkilinnan katolla liehuvasta Ruotsin lipusta myös mm. siitä, että matkamuistomyymälästä voi ostaa Dalahästejä ja muuta ruotsalaistavaraa.
7 kilometriä kävelyä helteessä.