Sitten vielä toiseen suuntaan Moselin vartta. Tämä niinkuin eilinenkin on "tuttua" vuodelta 2010, mutta maisemat kestävät katsomisen toiseenkin kertaan.
Jokivarren kylät ja pikkukaupungit ovat toinen toistaan kuvauksellisempia. Ihan eri kuin Ranskassa, jossa kylät tuntuivat rapistuvan ja kuolevan pystyyn.
Joella alkaa myös olla liikennettä. Muutama rahtilaiva ja järkyttävän pitkä risteilyalus seilaavat tai ovat satamassa, ja jokunen paikallinen turistiristeilijäkin ajelee joella edestakaisin.
Alkumatkasta käydään Trabenissa kaupassa hakemassa aamiaistäydennystä. Trabenin jälkeen tulee päivän ainoa huonokuntoinen pätkä, kun reitti menee pitkin päällystevaurioista maantietä. Muuten ajellaan enimmäkseen sileää asvalttibaanaa ihan paria laatoitus- ja sorakilometriä lukuunottamatta.
Zellissä hakeudutaan kaupungin keskustaan syömään ja ihmettelemään, mihin kaikki nuo paloautot ja ambulanssit ovat matkalla pillit vinkuen.
Paluumatkalla vältetään menomatkan huonokuntoinen pätkä ja ajetaan joen toista puolta Traben-Trarbachiin. Trarbachissa pidetään vielä juomatauko ennen paluuta Erdeniin.
Helteinen päivä.
64 kilometriä