Yöllä satoi runsaasti, ja aamulla ovat pyörätiet vielä mutaisia ja märkiä. Alkumatka Weserbogenin jätti-isolta campingilta on huonopintaista ja osin myös päällystämätöntä pyörä- ja peltotietä.
Mindeniin tullessa ihailemme taas Wilhelm toisen pompöösiä muistomerkkiä Porta Westfalican korkealla rinteellä. Samaa katselimme vuonna 2010.
Mindenin jälkeen nähdään myös jo tuttu vesiteitten risteys, jossa Mittellandkanal ylittää Weserin. Laivat hoidetaan valtavalla Weser-Schleuse -sululla 13 metrin korkeuserosta joelta kanavalle ja päinvastoin. Iso jokiproomu näyttää kovin pieneltä sulun pohjalla.
Reitti Petrshageniin kulkee jokea seuraillen ja on hyvää asvalttitietä koko matkan. Patershagenissa yritämme ensin kiinalaista ravintolaa, mutta siellä on lomalappu luukulla. Seuraavaksi kreikkalaiseen, johon pääsemmekin sisälle. Grillilautanen on vähän kuiva, mutta tekee tehtävänsä.
Paluumatkalla poikkeamme Mindenin keskustaan, jonka kävelyalue on vilkas ja ihmisiä on runsaasti liikkeellä.
Paluu campingiin päätetään tehdä joen toista rantaa, joka on "virallinen" Weserin pyöräreitti. Matkaa tulee monta kilometriä lisää, mutta saamme ajell apitkin hyväkuntoista pyörätietä koko matkan.