Mikä ihmeen pannu?

Steelband on orkesteri, jossa soitetaan erikokoisia, tyhjistä öljytynnyreistä tehtyjä soittimia - pannuja. Soittimen kansainvälinen nimitys on steelpan, Suomessa termiksi on vakiintunut pannu.

Historia

Pannut ovat lähtöisin Trinidadista, Karibianmeren pieneltä saarelta 20 - 30-luvulta. Tarinan mukaan steelpan sai alkunsa, kun Yhdysvaltojen joukot poistuivat Trinidadista toisen maailmansodan jälkeen jättäen saarelle paljon tyhjiä öljytynnyreitä. Saaren asukkaat havaitsivat, että kolisevista öljytynnyreistä voisi tehdä soittimia.

Näin syntyi uusi instrumentti, steelpan. Nykyisen kaltaiseksi soitin kehittyi 1940 -luvulla.

Steelpan -orkesterin äänialue kattaa pianon äänialan, jolloin soittajia tarvitaan 6-7. Lisäksi orkesterissa on rytmisektio, joka koostuu perinteisestä rumpusetistä sekä erilaisista percussio -soittimista.

Valmistus

Steelpanin eli pannun valmistamisessa on monta työvaihetta:

- kuumentaminen (heating)

Pannu kuumennetaan metallin jännitysten poistamiseksi.

- upottaminen (sinking)

Öljytynnyrin pinta hakataan koveraksi eli upotetaan.Koverrettuun pintaan merkitään sävelalueet ja hakataanniiden ympäristö alas, jolloin merkityt alueet nousevat koholle.

- saumaaminen (grooving)

Sävelalueet erotetaan toisistaan hakkaamalla niiden ympäri pisteviiva, jolloin värähtely rajataan halutulle alueelle.

- muotoileminen (levelling)

Tynnyri sahataan oikean mittaiseksi pannutyypin mukaan: sopraanot ovat lyhythelmaisia, bassot kokonaisia tynnyreitä.

- virittäminen (tuning)

Pannu viritetään pakottamalla peltiä erilaisilla vasaroilla, mikä on työläin ja vaikein vaihe soittimen valmistamisessa. Jokaisella pannutyypillä on oma "layout", eli sävelet sijoitetaan tynnyrinpohjaan tiettyyn järjestykseen. Näin esim. sopranopan ja doublesecond ovat täysin "eri soittimia". Myös eri soitinrakentajilla saattaa olla omat layoutinsa.

- viimeistely

Yleensä soittimet myös maalataan tai kromataan, mikä suojaa niitä ruostumiselta ja lisää soundin kirkkautta.

Kirkkonummen Steel Band -yhdistyksen soittimet ovat valmistaneet "Pan Man" Esa Tervala (hovivirittäjä), Simo Tiainen ja Ari Viitanen.