SPC Steelband

SPC STEELBAND (ent. Stainless Pancake) syntyi keväällä 2002 silloisten kahden edustusyhtyeen Stainless Steelbandin ja Pannukakun yhdistyessä. Yhdistyminen tuli tarpeelliseksi Kirkkonummen Steel Band ry:n saadessa kutsun kansainvälisille steelband -festivaaleille Etelä-Ranskaan, Séteen. SPC on yhdistyksen varsinainen veteraaniporukka, josta suurin osa on ollut mukana alusta asti.

SPC Steelband on yhdistyksen edustusyhtye, jonka monipuoliseen ohjelmistoon on kuulunut niin pop-, lattari-, elokuva- kuin klassinenkin musiikki. Tänä päivänä musiikissa on jazzikas painotus; bändin oma lattarihenkinen ohjemisto, sovituksia niin Pat Methenyltä ja Chick Corealta sekä kaikuja New Orleansista. SPC tunnetaan iloisesta ja kokonaisvaltaisesta esiintymisestään. SPC:n soittajat ovat edustaneet kirkkonummelaista steelband -osaamista Ranskan kansainvälisten festivaalien lisäksi myös kotimaan festareilla ja huippuestraadeilla, kuten Finlandia- ja Oopperatalolla, Wanhalla Ylioppilastalolla, sekä Linnanmäellä, -unohtamatta mahtavia Haapavesi Folk- ja Kihveli Soikoon-festivaaleja!

Ryhmä oli mukana yhdistyksen ensimmäisellä levyllä Magic of Pans nimellä "Group X". Pantastico! -levyllä esiintyi vielä kaksi alussa mainittua orkesteria, kun Lifespan -äänityksiin mennessä kokoonpano oli sulautunut jo yhdeksi, Stainless Pancake -nimiseksi isoksi steelbandiksi. Tuolla nimellä bändi esiintyi vielä Don Johnson Big Bandin singlellä "Private Intentions". Soittajien kesken bändin nimi lyhennettiin kuitenkin aina "SPC":ksi; nimi joka vakiintui Joulu-EP:n ja viimeisimmän cd:n "Sensitive Saguaro"n myötä.

Eräs luku SPC:n historiassa on yhteistyö suositun ja palkitun Don Johnson Big Bandin kanssa. Kun DJBB valmisteli kolmatta albumiaan, tekeillä oli kappale "Busy Relaxin" johon tekijät kaipasivat aitoja steelpannuja. Yhtyeen lyömäsoittaja Tero "Territo" Rantanen oli keikkaillut myös SPC:n kanssa, joten yhteys syntyi helposti. SPC:stä rekrytoitiin pannusektio soittamaan kappaleen teemaa, ja soolo-osuuksista vastasi Antti Ahola. "Busy Relaxin" julkaistiin myös singlenä 2006 ja se sai varsin paljon radiosoittoa. DJBB sai SPC:läisistä pannusektion myös unohtumattomille Tavastian ja Ankkarockin keikoilleen. Suomalainen tv-yleisö sai myös osansa, kun DJBB esiintyi pannusektionsa kanssa Emma-gaalassa 2007 - kappale oli tuolloin "Road".

SPC vietti 10-vuotisjuhlaansa 2006 loppuunmyydyssä UMO Jazz Housessa. Vierailijoita oli iso liuta yhtyeen taipaleen varrelta: Sambicin sambatanssiryhmä, "pan man" Esa Tervala, ja myös Tommy Lindgren ja Tero Rantanen. Juhlavuosi huipentui sessioihin, joissa ennätysajassa sovitettiin, äänitettiin, masteroitiin ja julkaistiin soul calypso-versio Don Johnson Big Bandin kappaleesta "Island Girl". Solistina toimi Emma Salokoski. Kappale julkaistiin DJBB:n singlellä "Private Intentions" sekä myöhemmin SPC:n Sensitive Saguaro -levyllä.

Nykyään SPC Steelband on suurimmillaan 12-henkinen orkesteri, joka esiintyy myös pienemmillä kokoonpanoilla - ohjelmistosta ja tilasta riippuen. SPC on esiintynyt yhdessä laulajien (mm. Essi Marila, Juha Haukka) ja mm Kuusio-yhtyeen kanssa. Sovituksista vastasi pitkään Satu Jämsä, nykyään arreista vastaa myös orkesterin rumpali. Ohjelmistoa täydentää myös Esa Tervalan ja Antti Aholan sävellykset ja sovitukset.

KOKOONPANO 2014:

leaders: Panu Leislahti, Satu Jämsä

soprano pans: Richard (Riku) Rängman, Sini Uotinen, Päivi Nikkinen

double seconds: Jenni Luolaja, Vilma Räsänen

double guitars: Vuokko Leislahti, Hannu Niemi, Jenna Korhonen

triple cello: Saara-Sisko Jäämies

tenor bass: Minna Rahja

six bass: Saana Sarparanta, Hannu Niemi

engine room: Panu Leislahti (dr, perc.)

occasional el. bass: Joonas Hartonen / Ari Hossi