KOHTAAMISIA

Torit

Nettikoulutuksen tiistaiset verkkotapaamiset eli torit ovat jo vakiintunut osa Nettilukion vuodenkiertoa. Torien tavoitteena on tarjota niin tietoa kuin tunnettakin.. Toreille mahtuisi enemmänkin opiskelijoita, mutta jokaisella kerralla on osallistujia ollut, enimmillään parisenkymmentä. Torien sisällöissä pyritään kuuntelemaan opiskelijoiden toiveita. Kevään toriohjelmaa oli suunnittelemassa opiskelijatutor ja muutamien torien teemat lähtivät kehittymään opiskelijoiden ideoista. Vuoteen mahtui peräti 40 toria, joten aihepiiri oli laaja.

Toreilla käsiteltiin suoraan opiskeluun liittyviä taitoja (kuten esseen kirjoittaminen, kielten ja matematiikan opiskelu sekä ilmiöopiskelu), opiskeluhyvinvoinnin kysymyksiä (mm. elämän peruspalikat, mielen hyvinvointi), opiskelun säätelyä (esim. keskittyminen, itsensä johtaminen, ajanhallinta), muita elämäntaitoja (sisäinen puhe), tulevaisuuden suunnittelua (alanvalinta, jatko-opinnot) sekä jotain ihan muuta (kuten pahan mielen tori, jolloin oli lupa valittaa). Myös vuoden kulkuun liittyviä vakioteemoja tarjoiltiin, kuten ylioppilaskirjoitusinfo. Opiskelijatutoreiden johdolla jaettiin kokemuksia opiskelun haasteista. Opiskelijat arvostavat, että he kuulevat nimenomaan toisten opiskelijoiden näkemyksiä. Opiskelijatutoreiden torilla todettiinkin, että “toisten kokemuksista kuuleminen antaa toivoa, että itsekin voi ylittää haasteet”.

Teemaryhmät

Edellisen vuoden tapaan opiskelijoiden vertaisuuden ja osallisuuden lisääminen oli tänäkin vuonna kehittämiskohteena. Teemaryhmissä on ollut tavoitteena päästä kurkkaamaan syvällisemmin aiheeseen sekä antaa aikaa ja mahdollisuus opiskelijoiden tutustumiselle ja ryhmäytymiselle. Teemaryhmä on kestoltaan 3-5 viikkoa ja vähintään kerran viikossa on järjestetty verkkotapaamisia Adobe Connectissa. Verkkotapaamisissa syvennyttiin erilaisiin aiheeseen liittyviin näkökulmiin sekä tehtiin harjoituksia ja jaetaan kokemuksia. Verkkotapaamisten ohella Muikku on toiminut materiaalien kokoamispaikkana sekä tapaamisten väliset vapaaehtoiset tehtävät ovat auttaneet aiheeseen syventymiseen entisestään. Verkkotapaamisissa keskustelu on ollut monipuolista ja mukaansavievää. Teemaryhmät ovat olleet siis hyvä jatkumo toreille, koska teemaryhmässä on mahdollisuus syventää ymmärrystä käsiteltävästä aiheesta ja kuulla opiskelukavereiden kokemuksia, eli huomata ettei asioiden kanssa olekaan yksin. Näitä ryhmiä onkin toteutettu opiskelijoita polttelevien toriteemojen ympärille.

Alkuvuodesta pääteltiin Saanan ja Eveliinan johdolla vuoden 2018 joulukuussa alkanut Hyvän mielen ryhmä, jossa pureuduttiin ennen kaikkea tahdonvoimataitoihin. Tahdonvoimataidot on yksi Hyvän mielen taitojen osa-alue. Sanotaan, että hyvän mielen taidot ovat taitoja, joita harjoittamalla elämä sujuu niin, että siinä on iloa ja energiaa. Samalla varmasti myös opinnot saavat uutta virtaa. Maaretta Tukiaisen sanoin: Hyvä mieli on taito muiden joukossa. Harjoitus tekee mestarin – tässäkin asiassa.

Viiden viikon kokonaisuuden viikkoteemoina olivat: oman voiman tunnistaminen, huomion keskittäminen ja sitoutuminen, suojautuminen, joustavuus ja hallinnasta luopuminen sekä sisukkuus. Ryhmässä oli mukana noin kymmenkunta aktiivista opiskelijaa. Aiheeseen perehtymisen lisäksi opiskelijat löysivät itselleen opiskelukavereita ja kuulivat vertaisten kokemuksia sekä ratkaisukeinoja erilaisiin opiskeluhaasteisiin. Opiskelijoiden palautteen perusteella tällaiselle teemaryhmätoiminnalle on tarvetta jatkossakin:

“Tää ryhmä on kyllä ollu tosi hyvä tsemppaamaan ja hahmottamaan paremmin tavoitteita.”

“Tapaamiset antavat myös minulle paljon, koska arkielämä on aika yksinäistä”

“Siis just ne mitkä konkreettisesti vaikuttaa opiskeluun ja liittyy siihen. Siis että kuulee muiden tapoja opiskella, sit voi sieltä poimia ittelle uusia juttuja kokeiluun. Just esim toi tikkuaskilaatikosto, joka toimii visuaalisena hopsina”

Lisäksi loppusyksyllä järjestettiin Mielen hyvinvoinnin teemaryhmä. Teemaryhmää edeltävällä viikolla Mari ja Enni pitivät aiheesta torin, jonka jälkeen he kokosivat porukan aiheesta kiinnostuneita opiskelijoita kolmelle Adobe Connect -tapaamiselle. Osallistujia oli tapaamisissa keskimäärin kymmenen. Ensimmäisellä teemaryhmän kerralla paneuduttiin siihen, millainen on itsetunnon ja itseymmärryksen vaikutus henkiseen hyvinvointiin sekä tehtiin yhdessä joitakin harjoituksia teemaan liittyen. Toisella teemaryhmän kerralla siirryttiin tästä yksilönäkökulmasta ympäristön vaikutukseen ja pohdittiin muun muassa nykyajan hektisyyttä sekä mielenterveyden häiriöiden varhaista tunnistamista. Viimeisellä kerralla pääteemana oli vertaisuuden vahvistaminen ja tukimuotojen pohtiminen. Tarkastelimme myös opintojen ja henkisen hyvinvoinnin yhteyttä. Teemaryhmässä ei pelätty avautua haastavistakin tilanteista.

Motivaatiomaanantait

Motivaatio on kuin vuoristorataa ala- ja ylämäkineen. Itsenäinen opiskelu mahdollisuuksineen ja joustavine järjestelyineen tuo mukanaan myös haasteita ja vastuuta. Opiskelumotivaatio saattaa olla kadoksissa ja kurssit eivät tunnu edistyvän tai joku kurssi saattaa roikkua viittä vaille valmiina. Näihin haasteisiin lähdettiin yhdessä etsimään ratkaisua maanantaisin Terhin ja Eveliinan johdolla.

Motivaatiomaanatain tapaamisissa etsittiin syitä motivaation katoamiseen sekä etsimme ratkaisuja, miten tilanteessa päästä eteenpäin. Motivaatiomaanantain ajatuksena oli nostaa kuukauden ajan erilaisia näkökulmia motivaatiosta ja etsiä motivaatiota yhdessä maanantaisisissa vinkkituokioissa. Motivaatiomaanantain perusajatus on vapaaehtoisuus ja oppimisen tueksi toteutettu tuokio, joista saisi uutta virtaa opintoihin. Myös osallistumisen tavan voi jokainen opiskelija valita tilanteessa mukaan. Mahdollisuus oli tulla myös ainoastaan kuulolle, vaikka toki usein sitä enemmän saa, mitä enemmän itsekin jakaa kokemuksia ja kyselee.

Keväällä järjestettiin kaksi motivaatioaiheista toria ja torien välillä etsittiin motivaatiota Motivaatiomaanantai-kokeilussa ja syksyllä jatkettiin kokeilua hieman erilaisella rytmityksellä. Tapaamiset olivat kaikille avoimia eikä vaatineet ennakkoilmoittautumista, vaan kaikki halukkaat olivat tapaamisiin tervetulleita. Kevään tapaamisissa opiskelijoita oli 10-20 ja keskustelu oli vilkasta; vinkkejä ja kokemuksia jaettiin paljon. Syksyllä vastaavia tapaamisia järjestettiin loka-joulukuussa kerran kuukaudessa ja paikalle löysi 5-15 opiskelijaa. Vertaiskeskustelun lisäksi tapaamisissa jaettiin myös vinkkejä motivaation etsimiseen ja löytämiseen. Keskeinen ajatus on kuitenkin ollut, että motivaatio ei tule odottamalla vaan tekemällä. Emme tarjonneet oikotietä motivaatioon, mutta toivon mukaan vinkkejä opintoihin tarttumiseen.

Motivaatiomaanantait suunniteltiin opiskelijalähtöisesti. Ennen tapaamisia pyysimme opiskelijoita vastaamaan nimettömänä opiskelujumikyselyyn, jossa kartoitettiin motivaatiokuoppia ja muita opiskelujumeja. Vastauksia käsiteltiin yhdessä tapaamisissa ja ehdotettiin ratkaisuja jumeihin ja motivaatiokuoppiin. Lisäksi opiskelijat antoivat toisilleen hyviä vinkkejä ja ratkaisuehdotuksia.

Opiskelijoiden antamaa palautetta motivaatiomaanantaista:

“Tääl on kyl ollu huippu hyvä ryhmähenki ja motivoi kyllä kun on yhteydessä tällälailla muihin opiskelijoihin. Eli suuret kiitokset kaikille! :)”

“itselläni loppuu koulu, mutta suosittelen kaikille kiinnostuneille ryhmiin osallistumista ym :) itselleni auttoi valmistumaan varmasti se, että olin aktiivisesti mukana nettilukion toiminnassa”

“Ovat kyllä tarpeellisia ja porukan määrästä päätellen myös kiinnostavia :)”

“Kaipuu toisten kanssa jutteluun. Ollaa kuitenkin samas venees. Tämmöttistä lissää!”

“Mielellään kävisin näillä tapaamisille ensi vuonnakin”

Tapaamisista ja vertaiskokemusten jakamisesta innostuneena suunnitteilla on myös tematiikkaan liittyvä podcast-sarja ja videoita. Eli jäädään odottamaan, mitä vuosi 2020 tuo tullessaan.

Lähitapaamiset

Toukokuu 2019 (Helsinki, Tampere, Jyväskylä)

Keväällä opiskelijoita tavattiin Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Lähitapaamisten teemana oli Hyvinvointia verkko-opiskeluun.

Helsingin lähitapaamisessa keväällä 2019 ohjaajista olivat mukana Enni ja Mari. Lähitapaamiseen kuului mukavaa yhdessäoloa; alkuun ohjelmassa oli lounas Helsingin yliopistolla, josta lähitapaamiseen osallistuneet siirtyivät Suomenlinnan Lelumuseoon kahvittelemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Lelumuseossa tutustuttiin leluihin eri vuosikymmeniltä sekä kuultiin museon yrittäjän uratarina. Kahvittelun lomassa opiskelijat pääsivät pelaamaan Nettilukioon liittyviä pelejä (muun muassa Nettilukio-alias) ja tutustumaan paremmin toisiinsa. Helsingin lähitapaamisen palautteista poimittua:

“Oli todella mukavaa, mielelläni tulen myös seuraaviin lähitapaamisiin! Ilmapiiri oli todella hyvä :)”

“Oli kiva tutustua muihin! Lelumuseo ja kahvittelu siellä oli tosi ihanaa ja alias oli hauskaa!”

Jyväskylän lähitapaamisen ohjelmaan sisältyi lounas Ravintola Vesilinnassa sekä vierailut Vesilinnan näkötornissa ja Jyväskylän Taidemuseossa. Taidemuseossa tutustuttiin Emma Ainalan ja Yuichiro Saton näyttelyihin ja päästiin itse tekemään taidetta työpajassa. Päivän lopuksi käytiin kahvilla Local Culture Hostel Caféssa. Poimintoja palautteista:

“Että tapaaminen oli niin välitön ja kaikki sujui järjestelyiden suhteen. Tarjoilut olivat hyvät ja oli ihana tutustua paikallaolijoihin.”

“Toiveena tietenkin, että tavattaisiin toistekin ja useampi pääsisi mukaan.”

Tampereen lähitapaamisessa ohjelmaan kuului ruokailu ravintola Tampellassa, vierailu Vakoilumuseossa ja kahvit Pyynikin munkkikahvilassa verkko-ohjaaja Sannan johdattamana. Lähitapaamisessa oli mukava ja välitön tunnelma.


Marraskuu 2019 (Helsinki, Jyväskylä, Oulu)

Syksyn lähitapaamiset järjestettiin marraskuussa Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa. Lähitapaamisten teemoina olivat paikalliseen korkeakouluun tutustuminen. Tapaamiset pyrittiin ajoittamaan korkeakoulujen abitapahtumien yhteyteen.

Helsingin lähitapaamisessa tutustuttiin Ennin ja Marin johdolla Helsingin yliopistoon, jossa myös lounastettiin ennen yliopiston esittelyä. Kaksi yliopiston opiskelijaa kertoivat lähitapaamisväelle sekä omista opinnoistaan että yleisesti Helsingin yliopiston tarjoamista opiskelumahdollisuuksista. Yliopistovierailun lisäksi piipahdimme opastetulla museokierroksella suositussa Amos Rexissä. Päivän tarjontaan mahtui myös yhteistä tekemistä Nettilukio-bingon muodossa.

Oulun lähitapaamisessa tutustuttiin Saaran kanssa Oulun yliopiston abipäivien tarjontaan. Opiskelijat esittelivät omilla ständeillään eri koulutusaloja. Lisäksi päivään mahtui tiedekuntien yleisesittelyjä luentosaleissa. Päivä kului nopeasti ständeillä jutellessa, ehdittiinpä kuunnella pari opiskelijoita kiinnostavaa luentoakin. Ohjelman lomassa ruokailtiin ja kahviteltiiin opiskelijaravintolassa. Osanottajien mukaan päivästä sai hyvää tietoa kiinnostavista opiskelualoista ja opiskelumotivaatio lisääntyi. Abipäivän ohjelman päätyttyä kävimme vielä pelaamassa Matka maailman ympäri -pakopelin Oulun keskustassa.

Jyväskylän lähitapaamisessa osallistuttiin Annen ja Terhin johdolla Jyväskylän yliopiston Hakijan päivään ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun JAMK tutuksi -päivään. Kaupungin nähtävyyksiin tutustuttava bussi kulki kampusten väliä ja ilahdutti siirtyjiä. Opiskelijoita kiinnosti etenkin lastentarhan- ja luokanopettajakoulutusten esittelyt sekä kauppatieteellisten alojen esittelyt. Osallistujat pääsivät myös harjoittelemaan elvytystaitojaan. Päivän ohjelmaan sisältyi myös lounas Jyväskylän yliopistolla sekä iltapäiväteet Teeleidissä. Päivän lopuksi vierailtiin Alvar Aalto -museossa.

Opiskelijakunta ja tutortoiminta

Opiskelijakunta on muutaman vuoden ajan kokoontunut säännöllisesti Adobe Connectin välityksellä ja toimintaa on suunniteltu tapaamisten välillä myös FB-ryhmässä. Opiskelijakunnalla on oma työtila Muikussa ja opiskelijakunnassa toiminut voi saada toimintaan osallistumisesta merkinnän päättötodistukseensa. Opiskelijakunnan vetäjänä toimivat kevätlukukaudella Elise ja Saara ja syyslukukaudella Eveliina ja Terhi.

Vuoden 2019 keväällä opiskelijakunta tapasi kaksi kertaa AC:n välityksellä. Aiheina olivat mm. lähitapaamiseen osallistuminen, Muikun kehitykseen ja opetukseen liittyvät toiveet. Opiskelijakunnan jäsenet olivat tyytyväisiä osallistumismahdollisuuksiinsa ja eräs heistä kommentoi toimintaa näin: “ On tullut sellainen olo, että asioihin voi oikeasti vaikuttaa ja opiskelijoiden asioita kuunnellaan”. Opiskelijakunnan mielestä motivaatiomaanantait ja liikkuva koulu -teemavuosi olivat kivoja opiskelua piristäviä juttuja viime vuonna. Opiskelijakunta toivoi lisää aktiivista porukkaa toimintaan. Erilaisia opintoihin liittyviä tukitoimia toivottiin lisää. Opiskelijakunnan edustaja oli mukana myös suunnittelemassa kevään 2019 toriohjelmaa.

Syksyllä opiskelijakuntatoiminta oli hiljaista. Loppuvuodesta toimintaa oli tarkoitus käynnistää opiskelijoille tarjotun tutorkurssin muodossa. Tutorkurssi käynnisteltiin joulukuussa pienellä, mutta sitäkin tehokkaammalla porukalla.

Starttitunnit

Vuonna 2019 Nettilukiossa järjestettiin starttitunteja uusille opiskelijoille parin viikon välein. Uudet opiskelijat saivat aloittaessaan tiedon tulevista starttitunneista. Tunnilla kerrottiin yleisiä Nettilukiossa opiskeluun liittyviä asioita ja tarjottiin opiskelijoille mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavista asioista.

Keväällä 2019 teimme myös videon starttituntien keskeisimmistä sisällöistä ja siitä lähtien tämä video on jaettu kaikille uusille opiskelijoille. Vuonna 2020 pidämme taukoa starttitunneista edellisen vuoden vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

Alumnitoiminnan käynnistäminen

Pitkään ja hartaasti pohdittu alumnitoiminnan käynnistäminen otti loppuvuodesta konkreettiset ensiaskeleet. Jatkossa Nettilukiosta valmistuneet voivat liittyä mukaan alumnitoimintaan. Nettilukiosta valmistuneilla on arvokasta tietoa ja kokemusta, josta on varmasti paljon iloa nykyisille opiskelijoillemme. Tarkoituksena on rakentaa Nettilukiossa säännöllinen alumnitoiminta ja luoda vuorovaikutusta entisten ja nykyisten opiskelijoiden välille. Tähän toimintaan voi kuulua mm. oman polun esitteleminen verkossa nykyisille Nettilukiolaisille (oman koulutusalan tai työn) tai osallistuminen Nettilukion tapahtumiin.

Nettilukion vanhempainillat

Vaikka Nettilukio on aikuislukio, meillä aloittaa säännöllisesti myös alaikäisiä opiskelijoita perustelluista syistä. Alkusyksyllä 2019 alaikäisiä opiskelijoita aloitti poikkeuksellisen paljon, ja halusimme tukea näitä opiskelijoita alkuun opinnoissa mahdollisimman hyvin. Alaikäisillä opiskelijoilla huoltajat ovat usein tukena opinnoissa ja päätimmekin kokeilla vanhempainillan järjestämistä.

Nettilukion vanhempainilta järjestettiin ensimmäistä kertaa virtuaalisena lokakuun lopussa, ja se oli tarkoitettu alaikäisille opiskelijoille ja heidän huoltajilleen. Vanhempainiltaan osallistui Adobe Connectin välityksellä noin 15 perhettä. Vanhempainillassa olivat mukana Jari, Miia, Eeva ja Saara. Illan aikana esittelimme toimintaamme ja keskustelimme lukiossa opiskelusta ja etäopiskelun haasteista. Monelle osallistujalle verkon välityksellä järjestetty vanhempainilta oli ensimmäinen laatuaan, mutta ilta toteutui teknisestikin hyvin. Osallistujat pitivät iltaa hyödyllisenä ja toivoivat vanhempainiltojen järjestämistä säännöllisesti jatkossakin. Illan aikana keskustelutti mm. ylioppilaskirjoituksiin osallistuminen.

Tsemppiryhmä eli torstaitoverit

Torstaisin on kokoontunut jo parin vuoden ajan tsemppiryhmäksi ja torstaitovereiksi kutsuttu ryhmä. Olemme halunneet tarjota aikaa vapaamuotoiselle juttelulle ja toisten tsemppaamiselle chatissa. Vuonna 2019 ryhmän nimi vakiintui torstaitovereiksi. Tilaisuuksia järjestettiin lukuvuoden ajan torstaisin vuoroviikoin aamupäivällä ja iltapäivällä. Vuoden 2019 aikana torstaitoverit kokoontuivat yhteensä 36 kertaa, ja ohjaajista mukana toiminnassa olivat Annika, Elise, Enni, Saana ja Saara.

Torstaitovereissa sana on vapaa, ja vuoden aikana keskusteltiinkin mm. eri aineiden opiskeluun, ylioppilaskirjoituksiin, stressinhallintaan, liikunnan harrastamiseen ja motivaatioon liittyvistä teemoista. Torstaitovereissa juteltiin usein opintojen tilanteesta ja seuraavien päivien opiskelutavoitteista sekä yleisesti elämän iloista ja suruista.

Aineopiskelu EDELLINEN | SEURAAVA Kehittämishankkeet