Esikoulu

Medialukutaito

Median tulkinta

Koetaan monipuolisesti erilaisia mediasisältöjä, kuten lapsille sopivat uutiset, mediataide, elokuvat ja musiikki. Käytetään yhdessä mediasisältöjä, joissa on kirjoitettua tekstiä.


Tutkitaan kuvitteellisten ja todenmukaisten mediasisältöjen eroa esimerkiksi tarkastelemalla lastenohjelmia ja lapsille sopivia uutisia. Opetellaan ymmärtämään mediaa ihmisen tuottamana ja valitsemana sisältönä ja opetellaan ymmärtämään, että media voi luoda asioista mielikuvia ja yleistyksiä.

  • Katso sivua 16 Polkuja medialukutaitoon. Lapsi ei itsenäisesty pysty arvioida miten luotettava median tieto on. Lapsi kehotetaan käntymään aikuisen puoleen jos hän miettii mediasta kuultuja tai nähtyjä asioita.


Pohditaan median vaikutuksia ajatuksiin ja toimintaan, kuten tietoon ja leikkeihin. Pohditaan ja arvioidaan, onko median avulla löydetty tieto käyttökelpoista.


Tarkastellaan tapoja esittää satu- ja eläinhahmoja tai sukupuolia lastenohjelmissa ja elokuvissa.tarkastellaan lasten omaa mediankäyttöä. Pohditaan erilaisia mediankäyttötilanteita ja sitä, miten mediaa käytetään eri tavoin yksin tai yhdessä.


Tarkastellaan arvottamatta lapsille merkityksellisiä mediasisältöjä ja rohkaistaan kertomaan niistä monipuolisin ilmaisukeinoin. Pohditaan, miksi ne ovat mielekkäitä.

Median tuottaminen

Tehdään lasten kanssa yhdessä kokeillen mediasisältöjä, kuten kuva-animaatioita, videoita, digitaalisia kirjoja tai itse tehtyä musiikkia.

  • Käytetään esimerkiksi ipadin kameraa. Voi myös käyttää sovellukisa kuten Imovie, Imotion, Book creator, QR-koodit, Scratch jr, Green screen


Osallistutaan yhdessä tuottamisen eri vaiheisiin: suunnitteluun, kokeilevaan ja leikinomaiseen toteuttamiseen ja tuotoksen arvostavaan tarkasteluun. Sanoitetaan vaiheita lasten kanssa.


Opetellaan, että lapsilla on oikeus ja mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Käytetään mediavälineitä monipuolisesti lasten ajatusten ja mielipiteiden ilmaisun välineinä arjen suunnittelussa ja päätöksissä.


Käytetään luovan ilmaisun virikkeinä lapsille tuttuja mediasisältöjä, kuten sarjojen hahmoja, elokuvien tapahtumia tai pelien kulkua.

  • Lapsi kehotetaan leikkimieliseen ja kokeelliseen mediasisällön tuottamiseen. Löydetään yhdessä tapoja, joilla kaikki voivat osallistua ja saada myönteisiä kokemuksia median tuottamisesta. Esimerkiksi tallentamalla ääniä, digitaalisia kuvia, tai video. Katso sivu 33 Polkuja medialukutaitoon.

Toiminta mediaympäristössä

Sopikaa, että eskarilaiset ovat medialaitetaitureita, joiden tehtävä on huolehtia laitteista.


Keskustellaan yksityisyyden suojaamisen merkityksestä. Muistutetaan jokaisen oikeudesta päättää itseään koskevien kuvien ottamisesta ja jakamisesta. käsitellään tekijänoikeutta. Ymmärretään, että jokaisella on oikeus vaikuttaa itse tuottamansa sisällön käsittelyyn.


Lapsia rohkaistaan keskustelemaan mediankäytöstä aikuisen kanssa, pyytämään apua ja hakemaan aikuisesta turvaa askarruttavissa tilanteissa.

  • Laaditaan yhdessä lasten kanssa hyviä käytänteitä mediavälineiden (esim säännöt; miten käytetään ipad meidän ryhmässä) ja -sisältöjen käytöstä. (YK- lasten oikeudet). Tärkein varoitustoimenpide on kääntyä aikuisen puoleen.


Tutustutaan lasten kanssa mediasisältöjen ikärajamerkintöihin ja keskustellaan, mikä merkitys ikärajoilla on.


Keskustellaan ja harjoitellaan tunnistamaan yhdessä lasten kanssa, mitä kiusaaminen ja häirintä tarkoittavat, sekä harjoitellaan ratkaisemaan ristiriitoja rakentavasti.


Kokeillaan viestintää erilaisten viestintälaitteiden avulla. Osallistetaan lasta arjen mediavälitteisessä viestinnässä.

Digitaalinen osaaminen

Käytännön taidot

Opetellaan digitaalisten ympäristöjen käyttö- ja toimintaperiaatteisiin liittyvää sanastoa.

  • Käynnistää ja sammuttaa. Kirjautua sisään ja kirjautua ulos. Mitä tapahtuu kun klikkaa kotinäppäintä kerran, ja mitä jos tuplaklikkaa?


Opetellaan laatimaan ja noudattamaan yksinkertaisia digitaalisiin palveluihin liittyviä ohjeita.

  • Esimerkiksi Moomin language school, tai vector.
  • Harjoittellaan kirjautumista eri sovelluksiin omalla käyttäjänimellä ja myös ulos kirjautumista kun ollaan valmiita. Opitaan tunnistamaan eri sovelluksia ja mihin niitä käytetään.
  • Harjoitellaan printtaamaan.


Opetellaan näppäintaitoja ja näppäimistön käytön alkeita sekä tutustutaan hiiren käyttöön.

  • Harjoittele hiiren käyttämistä: tuplaklikkaus, vasenklikkaus, oikeaklikkaus. Mitä tapahtuu?


Käytetään sovelluksia monipuolisesti

  • Kamera, pedagogisia pelejä, äänen tallentaminen, kirjoitusohjelmia, jne.


Tuotetaan tekstejä laajan tekstikäsityksen mukaisesti, käsitellään kuvia ja videoita monipuolisesti, leikillisesti ja kokeillen.

  • Oman nimen kirjoittaminen ja salasanan kirjoittaminen, sekä kuvatekstiä ja satuja. Vertaa varhaiskasvatuksen käytännön taidot.

Vastullisuus ja turvallisuus

Keskustellaan tekijänoikeuksista ja siitä, että toisen tuottaman sisällön käyttöön tulee aina olla lupa.

  • Tutustu Explore/Tutki -toimintoon. Paina tähteä joka näkyy oikeassa alanurkassa kun olet kirjautunut Google docsiin. Jos sinulla on kysymyksiä esitä ne digitutorille tai it-pedagogille.


Lasten kanssa keskustellaan kestävästä teknologian käytöstä ja siitä, että teknologian uusiminen ja käyttö kuluttavat luonnonvaroja.


Opetellaan, kuinka toimia, jos digitaalisessa palvelussa kohtaa ongelman. Lasten kanssa keskustellaan salasanoista ja käyttäjätunnuksista sekä siitä, miksi niitä ei jaeta.


Kiinnitetään lapsen huomiota toiminnan tauottamiseen ja hyviin työasentoihin, venytellään, jumpataan ja liikutaan runsaasti ja säännöllisesti. Opetellaan kiinnittämään huomiota äänen- sekä näytän asetuksiin.

  • Ohjeistakaa lapset erilaisiin taukojumppaan. Opeta lapsille mistä asetukset löytyy eri laitteilla.

Tiedonhallinta

Harjoitellaan selaimen peruskäyttöä, harjoitellaan tarkoituksenmukaisten hakusanojen käyttöä.

  • Näytetään kuvakkeet jotka käytetään hakujen suorittamisessa


Luokittelun yhteydessä tutustutaan käsitekarttoihin ja opetellaan luomaan niitä yhdessä digitaalisesti

  • google slides
  • Widget
  • Papunet
  • Popplet


Lapset saavat kokemuksia pitkäjänteisestä toiminnasta kun tehdään teknologiaa ja digitaalisia ympäristöjä hyödyntäviä pidempikestoisia tutkimusprojekteja

  • Voi käyttää eri välineitä dokumentaatioon, esimerkiksi iMovie tai Book Creator sovellukset.
  • Voi käyttää luuppeja tutkimustyössä.


Pohditaan tutkimuksen roolia ongelmien ratkaisussa lasten omien tutkimusprojektien kautta

  • Miksi tarvitsemme tutkimusta? Mitä tutkija tekee?
  • Kokeillaan ja tutkitaan, otetaan selvää miten asiat toimii.

Vuorovaikutus

Harjoitellaan hyviä tapoja toimia digitaalisissa palveluissa. Harjoitellaan yhteydenottamista ja vuorovaikutusta digitaalisissa palveluissa.

  • Soitamme videopuheluita toisillemme ja opimme miten se toimii.


Opetellaan emojien tarkoituksenmukaista käyttöä

  • Esimerkiksi arvostelu tai arviointi voidaan tehdä emojien avulla.

Ohjelmointiosaaminen

Ohjelmoinnillinen ajattelu

Lasten kanssa kokeillaan ja tuotetaan leikillisesti toimintoja, jotka toistuvat säännönmukaisesti kuten rytmitykset. Lisäksi pohditaan syy-seuraussuhteita. Tehtyjä valintoja sanallistetaan ja selitetään yhdessä.


Lapsia ohjataan luokittelemaan, vertailemaan ja järjestämään asioita tietyin perustein, kuten muoto, koko tai väri.


Lapsia kannustetaan tutkimaan ja jäsentämään arjen ilmiöitä sekä pohtimaan niihin liittyviä kysymyksiä. Lasten kanssa harjoitellaan kuvailemaan ja selittämään havaintoja sekä pohtimaan omia ratkaisuja.

  • Erilaisia kokeiluja, missä lapsi saa miettiä etukäteen, mitä se luulee tapahtuvan. Voidaan myös dokumentoida eri tavoilla, esim. piirtämällä, kirjoittamalla, kuvaamalla.

Tutkiva työskentely ja tuottaminen

Ohjataan lapsia ratkomaan ongelmia ja tehtäviä pohtimalla ja kokeilemalla yhdessä. Harjoitellaan esittämään omia ideoita toisille sekä jakamaan tehtäviä yhteisen projektin toteuttamiseksi.


Tutustutaan robotiikkaa hyödyntäviin laitteisiin etsimällä tietoa erilaisista lähteistä. Suunnitellaan ja rakennellaan eri materiaaleista omia laitteita ja robotteja sekä kuvaillaan toisille niiden tarkoitustaja toimintaperiaatteita.


Suunnitellaan ja toteutetaan lasten kanssa toiminnallisia ja tarinallisia ympäristöjä, joissa käytetään pelillisiä elementtejä, kuten sääntöjä, pisteiden laskua tai aikarajoituksia. Ideoidaan omia pelihahmoja.


Lasten kanssa kokeillaan toimintakomentojen antamista mahdollisuuksien mukaan jollakin ohjelmoitavalla laitteella tai sovelluksella.

Ohjelmoidut ympäristöt ja niissä toimiminen

Lapsia ohjataan tunnistamaan ja nimeämään arkisesta ympäristöstä esineitä, laitteita ja digitaalisia palveluita, jotka toimivat tietokoneen ohjaamina. Pohditaan ja tutkitaan yhdessä mitä ne tekevät ja miksi.


Pohditaan lasten kanssa, miksi erilaisilla laitteilla ja sovelluksilla kerätään tietoja ihmisten toiminnasta. Keskustellaan myös lapsille tutuista mediasisällöistä ja ympäristöistä, joissa he niitä seuraavat. Pohditaan yhdessä, millä perusteella esimerkiksi suoratoistopalvelussa käyttäjälle suositellaan eri sisältöjä.