1-2 lk

Medialukutaito

Oppilas ymmärtää, että verkossa oleva tieto on ihmisten sinne syöttämää.

Oppilas on vuorovaikutuksessa digitaalisissa ympäristöissä. Lähettää ja vastaanottaa sähköpostia, chat-, ääni- ja videoviestejä.

Oppilas ymmärtää, että ihmisiin yritetään vaikuttaa digitaalisissa ympäristöissä (mainos, huijaaminen, uutiset).

Oppilas tietää, kuinka toimia, jos saa verkossa asiattomia viestejä tai yhteydenottoja tuntemattomilta ihmisiltä. Oppilas osaa kääntyä turvallisen aikuisen puoleen.

Oppilas tutustuu netikettiin ja harjoittelee toimimaan netiketin mukaisesti (kuvien julkaisulupa, ikäsuositukset).

Oppilas ymmärtää, että median parissa on pyrittävä toimimaan siten, ettei itselle eikä toisille tule pahaa mieltä.

Oppilas ymmärtää, millaisten viestien välittäminen ja sisältöjen jakaminen on sopivaa ja millaisten ei.

Oppilas tiedostaa, että julkaistuista sisällöistä jää jälki ja että kertaalleen julkaistuja sisältöjä saatetaan edelleen levittää.

Oppilas ymmärtää, että osa digitaalisista tuotteista esimerkiksi peleissä voi olla maksullisia ja että rahan käytöstä tulee sopia huoltajan kanssa.

Oppilas ymmärtää, että median käyttömäärää tulee hallita, jotta se ei vie aikaa muilta tärkeiltä asioilta, kuten liikkuminen ja uni.

Tieto- ja viestintäteknoligian osaaminen

Oppilas käsittelee laitteita, oheislaitteita ja tarvikkeita huolellisesti. Oppilas osaa toimia, jos laite rikkoutuu tai katoaa.

Oppilas osaa käytössä olevien laitteiden perustoiminnot. (on/off/wifi)


Oppilas osaa keskeisiä käsitteitä ja symboleita (kirjautuminen, käyttäjätunnus, salasana, oma drive, jaettu drive, gmail, classroom).

Oppilas tutustuu 10-sormijärjestelmään

Oppilas käyttää yksinkertaisia hakusanoja ja käyttää hakukonetta.

Oppilas muokkaa tekstejä, esim fontti ja fonttikoko

Oppilas harjoittelee tiedoston tallentamista siirtämistä, kopiointia ja poistamista.

Oppilas yhdistää ohjattuna erilaisia mediasisältöjä sekä esittää ja välittää niitä esimerkiksi luokan digitaalisella alustalla.

Ohjelmointi

Oppilas purkaa tutun arjen ilmiöön liittyvän ongelman osiin sekä etsii ja kokeilee sen ratkaisuun erilaisia vaihtoehtoja yhdessä aikuisen ja muiden oppilaiden kanssa.

Oppilas ratkoo ongelmia ja tehtäviä pohtimalla ja kokeilemalla yhdessä aikuisen ja muiden oppilaiden kanssa

Oppilas tunnistaa ja nimeää omasta kokemusmaailmastaan löytyvää tietotekniikkaa sekä tutustuu robotiikkaan. Oppilas kuvailee laitteiden käyttötarkoituksia ja toimintaperiaatteita.

  • Keksi omia parannusehdotuksia kodinkoneisiin esimerkiksi leivänpaahtimeen tai sähköhammasharjaan.

  • Hyvä robotiikkaesimerkki on Ozobot. Löytyy digikirjastosta