Avoimen väylää yliopistoon

Hakeutuminen yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi voi tapahtua myös avoimessa yliopistossa tarjottavien väyläopintojen kautta. Väyläopinnot ovat hyvä vaihtoehto esimerkiksi välivuotta viettäville ja väyläopintoja voi suorittaa jo lukioaikana. Myös aikuisopiskelijalle avoimen väylä voi olla tie tutkintoon ja tätä kautta vaikka uusille urapoluille. Avoimessa yliopistossa voi tehdä oikeita yliopistokursseja, oppia akateemisia taitoja ja nopeuttaa yliopistosta valmistumista. Samalla voi arvioida, onko ala itselle sopiva.

Jatkossa yhä useampi voi päästä yliopistoon avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella. Aiemmin hakijalta saatettiin vaatia yli 60 opintopisteen opintoja, jotta tämä saattoi edes osallistua hakuun. Nyt opintopisteitä vaaditaan monella alalla aiempaa vähemmän.

Oulun yliopistossa kevään 2020 yhteishaussa oli mahdollista hakea 22 eri hakukohteeseen väyläopintojen perusteella ja keväällä 2021 väyliä avataan lisää. Osa väyläopinnoista on tarjolla vieläpä maksutta. Mahdollisia väyliä itseä kiinnostaviin opintoihin kannattaa alkaa selvittää ja opintoja suunnitella hyvissä ajoin, jotta väyläopinnot ehtii tehdä ennen yhteishakua. Katso alla oleva video avoimen väylästä ja tutustu tarkemmin Oulun yliopiston avoimen väyliin!

Jos video ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Virpi Pietikäinen