Yläkoulu yleisesti

Harjoitellaan tekemään hakemus verkon kautta. Toteutetaan cv ja työhakemus (pdf, LinkedIn-profiili) ja harjoitellaan kohdennetun työhakemuksen lähettämistä sähköpostilla. 

Varmistetaan, että osataan käyttää opiskelussa Onedrive- tai Google-jakamista. Hyödynnetään koulun sisäisen, työnantajan tarjoamaa verkkoympäristöä oppimiskokonaisuudessa (O365- tai Google-ympäristö). 

Harjoitellaan asianmukaisen sähköpostin kirjoittamista, joka lähetetään opettajalle tai jollekin muulle taholle. 

Harjoitellaan verkossa julkaisua: tehdään esimerkiksi blogi, portfolio, digikirja, video, kirjoitelma tai sarjakuva. 

 

 

Tutustutaan koulun ulkopuolisiin verkkoympäristöihin kuten kirjastoon, Kelaan tai pankkiin. 

 

Käytetään sähköisiä suunnittelutyökaluja kuten esimerkiksi ajatuskarttoja ja piirrosohjelmia.  

Dokumentoidaan jokin oppimiskokonaisuus ja laaditaan sähköinen koonti esimerkiksi portfolion, blogin, digikirjan, videon, kirjoitelman tai sarjakuvan muodossa.  

Harjoitellaan oppimista edistävän ja kannustavan palautteen (esim. vertaispalaute) antamista kommentointitoiminnon avulla.  

Käytetään opiskelussa esimerkiksi blogia, vlogia tai muita O365:n ja Googlen tarjoamia oppimisympäristöjä. 

* Äidinkielessä käytössä on O365-ympäristö ja Classroom olisi tarkoitus ottaa käyttöön seiskojen kanssa, jos koulutus jatkuu. 

 

3. Tiedon hallinta – Tutkiva ja luova työskentely 

Syvennetään taitoa etsiä tietoa internetistä hyviä hakusanoja käyttäen.  

Opetellaan arvioimaan, mitkä seikat tekevät lähteistä luotettavia.  

Hyödynnetään erilaisia lähteitä kriittisen ajattelun mukaisesti ja monipuolisesti. 

Merkitään lähteet tarkasti omiin tuotoksiin. 

Harjoitellaan tekijänoikeuksien noudattamista ja luvallisen materiaalipankin käyttöä. Ymmärretään, ettei toisen tekemää materiaalia saa lainata luvatta ja merkitsemättä lähteitä.  

Pohditaan median roolia ja merkitystä yhteiskunnassa. 

Pohditaan ja toteutetaan tvt:n käyttöä kestävän kehityksen mukaisesti. 

 

4. Robotiikka – Algoritminen ajattelu ja ohjelmointi 

Opetellaan taulukkolaskentaohjelmistojen käyttöä. 

Tutustutaan johonkin ohjelmointikieleen ja voidaan hyödyntää myös muita ohjelmointiympäristöjä (esimerkiksi Racket, Python, Ruby, Java, Php, Scratch, Processing, Sonic Pi)