4B

MOK-viikko 

4B:n MOK-projekti oli kierrätysmateriaaleista tehty luokan yhteinen kuvistyö. Ennen MOK-viikkoa neloset kävivät neljässä pajassa, jossa alustettiin Lahti ympäristöpääkaupunki -aihetta. Sen pohjalta kaksi oppilasta teki suunnitelman, opettaja antoi suosituksia materiaaleista ja jakoi oppilaat  vastuuryhmiin, jotka vastasivat tietystä työn osasta. Lopputuloksena oli työ, jonka keskellä on Vesijärvi ja ympärillä metsää, kierrätyskeskus, puita ja muutama aiheeseen liittyvä sana. Työ kiinnitettiin yhden portaikon seinälle, josta sitä voivat muutkin katsella.


Yhdenvertaisuus

Koulumme opetussuunnitelman laaja-alaisten tavoitteiden yhteinen aihealue vuonna 2020-2021 on yhdenvertaisuus. Kolmoset ovat valinneet itselleen seuraavan tavoitteen: 

Oppilas huolehtii itsestään, omista tavaroistaan ja läksyistään. 

Lisäksi kaikki pitävät huolen siitä, että on hyvä olla eikä kukaan huomauttele muitten asioista. 

Olemme harjoitelleet vuorovaikutuksen taitoja ja ottamaan huomioon toisiamme. Olemme harjoitelleet sopimaan riitoja ja sitä, ettei toisten asioihin puututa liikaa.