6AB

Yhdenvertaisuus 

Opetussuunnitelmassa on seitsemän laaja-alaista taitoa, joita harjoitellaan osana oppiaineita ja koulun arkea. Tänä vuonna koulussamme näitä taitoja tarkastellaan yhdenvertaisuuden näkökulmasta. 

Luokkamme on valitsema tavoite liittyy L2-taitoon: 

"Tunnen ja arvostan omia ja muiden sosiaalisia, kulttuurisia, uskonnollisia, katsomuksellisia ja kielellisiä juuria." 

Toteutus: luokassamme huomioidaan ja tutustutaan toistemme juuriin keskustellen. 

Vuosi 2022-2023

Vuoden varrelta koottu, oppilaiden näkökulmia:

"Olen oppinut paljon uutta 6. luokalla, esimerkiksi koordinaatit. Minulla on ollut todella kivaa alakoulussa. 6.luokalla on toki myös ollut huippuhetkiä ja se oli se, kun oltiin kouluretkellä Superparkissa."  Samuel

"Kiitän kaikkia kavereitani siitä, että he ovat olleet minun mukanani koulussa. He ovat auttaneet minua monessa eri asiassa ja auttanut saamaan koulusta mukavamman paikan. 

Tänä vuonna aineet ovat olleet helpompia kuin viime vuonna. Lukujärjestys on myös ollut aika helppo." Aaro


"Olemme myös kokeneet mukavia asioita, kuten hauskat retkemme esimerkiksi Pajulahteen, Isorantaan ja Superpark:n sekä Yrityskylään, jossa opimme paljon. 

Näiden kuuden kouluvuoden aikana olemme oppineet paljon ryhmässä ja yksilöinä sekä luokkana ja oppilaana. Olemme etuoikeutettuja, kun saamme käydä koulua näin hyvässä asemassa. Osa meistä sai myös kokea viimeisimmän eTwinning projektimme, jossa saimme upeita saksalaisia vieraita kouluumme ja teimme mahtavia retkiä esimerkiksi Helsinkiin." Tia


"Koko kuudes luokka on ollut jokaiselle hyvin mieleenpainuva ja tätä viimeistä ala-asteen vuotta tulemme yhdessä aina myös vaalimaan. Olemme oppineet kehittämään itsessämme monia uusia taitoja. Miten olla luova, vuorovaikuttava sekä aktiivisesti kommunikoiva. Tätä kaikkea emme olisi oppineet ilman motivoituneita opettajiamme. Mahtavan suuri kiitos siitä.  

Vuoden aikana olemme oppineet paljon uusia ja tärkeitä asioita monista oppiaineista. Kuitenkin aina tärkeintä on se, miten kohtelemme toisiamme." Aada






Uutisluokka 

Pääsimme tänä vuonna YLE:n uutisluokaksi. 

Olemme yhdessä kummitoimittajamme Elina Rantalaisen kanssa suunnitelleet ja toteuttaneet mobiilitarinoita, joista yksi julkaistiin toukokuussa: Linkki YLEN mobiilitarinaan   

Muut mobiilitarinamme julkaistaan omilla sivuillamme: 5AB UUTISLUOKKA  

Lisätietoa: YLE uutisluokka 

Uutisluokka 

Pääsimme tänä vuonna YLE:n uutisluokaksi. 

Olemme yhdessä kummitoimittajamme Elina Rantalaisen kanssa suunnitelleet ja toteuttaneet mobiilitarinoita, joista yksi julkaistiin toukokuussa: Linkki YLEN mobiilitarinaan   

Muut mobiilitarinamme julkaistaan omilla sivuillamme: 5AB UUTISLUOKKA  

Lisätietoa: YLE uutisluokka 

Laaja-alaiset taidot meidän luokassa 

Meidän luokassamme laaja-alaiset taidot yhdistyvät varsinkin oppiaineita yhdistäviin projekteihin. Esittelyjä tällä sivulla: 

Ihmisen käsikirja

Ihmisen biologian jaksossa seurasimme omaa hyvinvointia (uni, ulkoilu, liikunta, ruutuaika ja monipuolinen syöminen). Harjoiteltiin tiedon etsimistä eri lähteistä ja niiden yhdistämistä. Oman kirjan suunnittelussa pääsi johtamaan itseään ja päättämään visuaalisesta ilmeestä. Käsikirjan kuvittajana ja kirjailijana tuotettiin omaa tekstiä ja kuvia. 

L1, L3 L2, L4, L5

L1, L2, L5, L6

Sargofagi tehtiin kuvistyönä. Aihe liittyi luonnollisesti myös historian Egypti-jaksoon. Työ dokumentoitiin ryhmätyönä tekemällä portfolio power point-muodossa. Portfoliossa kerrotaan 

Yhden ryhmän portfolio PP-esityksenä linkin takana. 


"Teimme sarkofagit kuviksessa. Opimme käyttämään paremmin power pointtia, esim. liittämään kuvia. Opimme myös yhteistyötä. Kun teimme osittain yksin ja osittain ryhmässä, tarvitsi myös yhteisymmärrystä."

Äidinkielessä sanaluokkien opettelu ja kertaus taipui uuden pelin suunnitteluun.

Peliä suunniteltiin ensin yhdessä, sitten koottiin ideoita ja toteutettiin mieleinen peli ryhmätyönä.

Pelejä pelaamalla oppii uutta ja voi kerrata vanhaa. 

Luokassamme on viikottain oppitunteja tai aihekokonaisuuksia, jossa oppilaat pääsevät itse päättämään työtavan tai aiheen. 

YLEn uutisluokkana olemme päässeet vaikuttamaan toimittajan näkökulmasta. Sanomalehtiviikolla kirjoitettiin Etelä Suomen Sanomiin mielipidekirjoituksia. eTwinning-projektissa oppilaat toimivat kansainvälisten kumppaniemme kanssa yhdessä. 

Opettelemalla valintojen tekemistä yksin ja ryhmässä opetellaan samalla miettimään eri vaihtoehtoja, tukemaan omaa oppimista sekä pohtimaan omien valintojen seurauksia.

L7