Vangit koulutuksessa –selvityksen (2007) mukaan luku- ja kirjoitusvaikeuksia on runsaalla 20% vangeista. Hieman useammalla on vaikeuksia laskemisessa ja matematiikassa. Kolmannes vangeista koki tietoteknisten taitojensa olevan huonot tai erittäin huonot. Tähän vaikutti selkeästi vangin olemassa oleva koulutustausta. Ongelmallista on tietokoneen käyttämiseen liittyvät haasteet vankilassa. Selvitykseen vastanneista 60% oli saanut tukea oppimisvaikeuksiinsa. Naisten ja miesten välisistä eroista, naisten koulutustaso oli alhaisempi kuin miesten, mutta naiset opiskelivat miehiä enemmän. Naisilla on vaikeuksia enemmän laskemisessa ja matematiikassa. Molemmat arvioivat kuitenkin taitonsa heikommaksi, mitä ne ovat. (Koski, Miettinen 2007, 5-6.)
Kriminaalihuollon tukisäätiön Oppimisvaikeuksista vapaaksi –hankkeen (2007-2011) mukaan alle 30-vuotiailla rikostaustaisilla on paljon oppimisvaikeuksia (yli 70%). Arvion mukaan noin puolella vangeista on ADHD-piirteitä. Erilaiset oppimisvaikeudet ovat siis hyvin yleisiä rikostaustaisten keskuudessa. (www.krits.fi.) Mitä enemmän vangeilla on luku- ja kirjoitusvaikeuksia tai matematiikkaan ja laskemiseen liittyviä vaikeuksia, sitä kielteisempi kuva hänellä on itsestään oppijana. Perusvalmiuksien parantaminen on siten tärkeää myös vankeusaikana opiskelijan itsetunnon kannalta. (Koski, Miettinen 2007, 109.)
Vankien oppimiseen vaikuttavien tekijöiden taustalta löytyy monta erilaista seikkaa. Monen opiskeluhistoriaa on kuormittanut päihde- ja rikoshistoria nuoresta iästä saakka. Oppimisvaikeudet ovat useimmiten se ”helpoin” asia opiskelutilanteessa selvittää. Useimmiten taustalla on paljon muita haasteellisempia tekijöitä kuormittamassa itse opiskelua kuten mielenterveysongelmat, erilaiset käytöshäiriöt, alhainen itsetunto sekä erityisesti naisvangeilla vaikea parisuhde ja haastavat suhteet omiin lapsiin.
Monilla vangeilla on koulutus- ja yhteiskuntakielteinen asenne. Ensimmäinen tehtävä onkin saada vanki kiinnostumaan opinnoista ja näkemään niiden positiivinen vaikutus omaan tulevaisuuteen. Vankien oppimisvalmiuksiin vaikuttavat lisääntyvät päihde- ja mielenterveysongelmat.