Oppimaan oppimisella tarkoitetaan taitoa, jonka avulla ihminen itse pystyy ohjaamaan omaa oppimistaan. Oppimistaitoa ei määritellä yksiselitteisesti, sillä eri ihmiset oppivat eri tavoin. Oppimisen kannalta tärkeää on kyky havainnoida, ohjata ja arvioida omaa oppimistaan. Tämä edellyttää tietoa oppimiseen vaikuttavista tekijöistä esimerkiksi muistista, ongelmanratkaisutaidoista ja itselleen parhaiten sopivasta oppimisen tyylistä. Muita oppimiseen vaikuttavia tekijöitä on mm. motivaatio, aikaisemmat kokemukset oppimiseen liittyen, oppimisympäristö, lepo, liikunta ja ravinto sekä muilta saatu palaute. (Opi Oppimaan –hanke, 2010, Kuntoutussäätiö.)
Oppimistyylillä, oppimistavalla tai havaintokanavilla tarkoitetaan yksilön luontevimpia tapoja ottaa vastaan, käsitellä ja palauttaa mieleen uutta tietoa tai opittavaa asiaa. Oppimistyylit ovat taitoja, joita oppijalla on riippumatta opetusmenetelmästä tai oppimisen kohteesta. Myös temperamentilla on merkitystä siihen, miksi ihmiset toimivat eri tavoin samanlaisissa tilanteissa. Ihmiset eroavat sen suhteen, kuinka joustavasti osaavat vaihtaa tehtävästä toiseen tai miten sinnikkäitä ovat ongelmien suhteen. (Opi Oppimaan –hanke, 2010, Kuntoutussäätiö.)
Oppimistyyleistä on olemassa paljon erilaisia testejä. Tässä linkkejä muutamiin.
Erilaisten oppijoiden liiton havaintokanavatesti: http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi/?page_id=386
Kriminaalihuollon tukisäätiön Oppimisvaikeuksista vapaaksi -tukea rikosseuraamusalan asiakkaille. Kansiossa tietoa kattavasti oppimisesta ja oppimiseen vaikuttavasti seikoista.
Oppimisvaikeuksista vapaaksi- käsikirjaa päivitetään parhaillaan, joten toistaiseksi sitä ei ole saatavilla. Päivitetty käsikirja julkaistaan näillä verkkosivuilla syksyn 2018 aikana.
Kriminaalihuollon tukisäätiön Arki haltuun – apua ADHD-oireisiin
https://www.krits.fi/wp-content/uploads/2018/05/1524-ADHD-kasikirja_pdf.pdf
Muista myös; selkokielistä materiaalia http://papunet.net/selko/
Krits:n videot aikuisten oppimisvaikeuksista http://www.oppimisvaikeus.fi/tietopankki/videot/
Kuntoutussäätiön materiaaleja:
Oma oppimisvalmentaja - työkirja oppimisvaikeuksien kanssa selviytymiseen
https://kuntoutussaatio.fi/files/219/Oma_oppimisvalmentaja_tyokirja.pdf
Ryhmästä voimaa - aikuisten oppimisvaikeuksiin
https://oppimisvaikeus.fi/assets/files/2017/05/Ryhmasta_voimaa.pdf
Aikuisten oppimisvaikeudet - näkökulmia selviytymiseen
https://kuntoutussaatio.fi/files/392/Aikuisten_oppimisvaikeudet_Nakokulmia_selviytymiseen.pdf