Daniil Harms, neuvostokirjallisuuden absurdi mestari
Kirjailija Daniil Ivanovitš Harms (oik. Juvatshov) (1906-1942) kuului neuvostokirjallisuuden suuriin neroihin. Siksi hänen elämänsä loppuikin vankilassa. Harms oli venäläisen kirjallisuuden viimeisiä suuria kokeilijoita ja radikaaleja. Hänen tekstinsä olivat ehkä huikein vastakohta sille tiukkalinjaiselle 'sosialistiselle realismille', joka vakiinnutettiin juuri hänen aktiivisimpana luomiskautenaan 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla.
Harmsin ihanteena oli uusi runokieli, joka räjäyttäisi rikki aikaisemmat runokielen käytön normit. Hän seurasi futuristien perinnettä, mutta vastusti niin futuristien itseisarvoisen kuin symbolistien tuonpuoleisen sanan magiikan tavoittelua. Harms kuului taiteelliseen ryhmään, jonka nimeksi vakiintui OBERIU (Objedinenije realnogo iskusstva, Todellisen taiteen yhdistys).
Tämä ryhmä vaati elinoikeutta kaikille taidesuuntauksille. Sanan tuli vapautua niin esteettisistä kuin sosiaalisista sidonnaisuuksista. "Vastustamme niitä jotka kuohivat sanan", julisti ryhmän manifesti. "Runot eivät ole piirakoita emmekä me sillejä." Oberiulaisten tavoitteena oli kaikkien taiteenlajien yhteistoiminta. Ryhmään kuuluikin sekä kirjailijoita ja kuvataiteilijoita että teatterintekijöitä, ja myös musiikki haluttiin liittää mukaan.
OBERIU järjesti omalaatuisia ja räväköitä taiteellisia tempauksia aikana, jolloin kulttuuripolitiikka oli Neuvostoliitossa jo kiristymässä. RAPP ('Proletaarikirjailijoiden liitto') vaati tiukkaa ja yksiselitteisesti realistista taidetta ja pyrki panemaan muut suuntaukset kuriin. OBERIUn osalta - yhtenä viimeisimmistä ryhmistä - se onnistui 1930. "Literaturnaja Gazetan" artikkelissa ryhmää syytettiin "protestista proletariaatin diktatuuria vastaan", "taantumuksellisesta temppuilusta" ja "kirjallisesta huliganismista" - jotka kaikki epäilemättä melko väärämielisiä syytöksiä. Julkiset esiintymiset olivat ryhmälle tämän jälkeen mahdottomia.
1930-luvulta aina 1980-luvulle saakka Harms on ollut tunnettu lähinnä lastenkirjoistaan. Lastenkirjailija Samuil Marshak houkutteli Harmsin kirjoittamaan lastenlehtiin jo 1920-luvun lopulla. Näiden lastenlehtien toimituksista tuli samanmielisten kohtauspaikka. Harms ei erityisemmin pitänyt lapsista tai jopa kerrassaan vihasi lapsia. Mutta Harmsin kerronnan logiikka ja mielikuvituksen lento on kuin lapsen.
Harms rakasti esiintymistä. Hän oli omalaatuinen keikari, joka otti ravintolaan aina omat pöytähopeat ja teatteriin tekoviikset.
Harms oli äärimmäisen ihmisarka, kulki pitkin seinänvierustoja, jottei joutuisi puheisiin kenenkään kanssa. Mahdollisista piilevistä sairauksistaan hän kehitti maagisen tieteen ja lääkäri oli runoilija Aleksandr Vvedenskin ohella hänelle läheisin ihminen.
Ihmisaran keikarin elinolosuhteet olivat 30-luvulla äärimmäisen niukat. Hänen tiedetään nähneen nälkää. Harmsin ihmisarkuus sai silloin sairaalloisia piirteitä ja hän eleli lähinnä sairauksiaan tarkkaillen, mutta kirjoitti joka päivä.
Harms itse ei joutunut juurikaan julkisten hyökkäysten kohteeksi. Kuitenkin hänet vangittiin 30-luvun lopulla, vapautettiin, mutta vangittiin uudelleen vuonna 1941. Vuoden 1942 alussa Harmsin vaimo sai vankilasta pakettinsa takaisin. Sillä kirjattiin Harmsin kuolema.
Harms on aloogisuuden mestari. Varhaisissa runoissa tätä korostavat sanojen epätavalliset yhdistelmät, kieliopin sääntöjen särkemiset, erilaiset sanaleikit ja uudissanat. Harms pyrki vapauttamaan sanat tietoisesta kontrollista, antoi niiden yhdistyä omien "sääntöjensä" mukaan. Hän puhui kieltä tuottavasta "sanakoneesta". Myöhemmässä tuotannossa sanailotulitus hiipuu, kieli yksinkertaistuu, mutta tavanmukaisen logiikan kieltäminen, kohteiden ja sanojen itsenäisyyden korostaminen säilyy. Kieli on lakonista ja tarkkaa. Yliluonnollista korostavat arkipäiväiset ilmaukset ja kielen äärimmäinen yksinkertaisuus.
Harmsin ilmaisu on näennäisesti kaoottista ja mieletöntä. Mielettömän takana on ounasteltavissa oma sisäinen järjestyksensä, johon lukijan on koetettava ujuttautua kuin nonsense-runoon. Loogisen ja epäloogisen, todellisen ja epätodellisen rajat ja yhteydet on sisäistettävä täysin uudella tavalla.
P.S. Yllä esitetyt tiedot Harmsista ovat peräisin hänen "Sattumia"-teoksensa suomennoksen esipuheesta.
Kirjailija Daniil Harms potkaisi epäilemättä tyhjää jo vuonna '42, joten minulla voi olla kansainvälisen tekijänoikeuslainsäädännön mukaan täysi oikeus jakaa kotisivujeni vierailijoiden nautinnoksi joitakin hänen varsin omanlaisia aitoja tekstejään. Alempana on linkit Harmsin koottuja juttuja sisältävästä "Sattumia"-teoksesta koottuihin lainauksiin. Olen jakanut lainaukset viideksi osioksi.
"Sattumia" sisältää tietysti(!) sopivassa määrin inhoa lapsia kohtaan. Myös Harmsin teoksille yleensä tuttua sattumanvaraista ja absurdia väkivaltaa löytyy jonkin verran lainauksista. Varoituksen sana on siis tosiaan paikallaan!
Sanottakoon varoituksena sitten vielä se, että kaikkein parhaiten Harmsin teksteistä sopivat nauttimaan sellaiset yksilöt, jotka ovat itsekin hieman kaoottisia persoonia, kuten Daniil Harms itse, tai minä. Tai sellaiset, jotka ainakin haluaisivat olla kaoottisia persoonia. Älkööt kauhean sofistikoidut ihmiset edes vaivautuko!
Lopuksi haluan esittää kiitokseni toimittaja Aulikki Rundgrenille, joka tutustutti minut aikoinaan ko. Suureen neuvostokirjailijaan.
