Tekoäly ja robotit ovat läheisesti sidoksissa toisiinsa. Monissa tilanteissa voidaan ajatella, että robotti on vartalo ja tekoäly sen aivot. Tekoäly on tieteidenvälinen tutkimusala, jossa pyritään selittämään ihmisen ja koneiden älykkääksi katsottavia toimintoja kuvaamalla niitä laskennallisten mallien avulla (Hiltunen 2014, 18). Tekoälyn tarkoituksena on yrittää matkia ihmisen tajuntaa ja suorittaa tehtäviä kuten ihminen (Tekoäly.info 2019).
Monet tekoälytutkijat jakavat tekoälyn kahteen luokkaan: vahvaan ja heikkoon. Tietokoneen älykkyyttä on tavattu mitata niin kutsutulla Turingin testillä, jossa testaaja keskustelee ihmisen ja tietokoneen kanssa. Silloin, kun testaaja ei voi erottaa tietokoneen vastauksia ihmisen vastauksista, katsotaan, että tietokone on älykäs. Vielä tähän päivään mennessä tällaista tietokonetta ei ole pystytty kehittämään. (Hiltunen 2014, 180-181.)
Kaikki tällä hetkellä käytössä oleva tekoäly on heikkoa tai kapeaa tekoälyä, jota kutsutaan termillä ANI (Artificial Narrow Intelligence). Kapea tekoäly suoriutuu sille määritellystä yksittäisestä tehtävästä hyvin, mutta ei kykene laajentamaan osaamistaan muille alueille. (Merilehto 2018, 23.)
Kuva:Pixabay
Tekoäly tukee tietoon perustuvaa toimintaa ja päätöksentekoa. Se helpottaa työtä analysoimalla, luokittelemalla ja ennustamalla tapahtumia suurista ja monimutkaisista data-aineistoista nopeasti sekä mahdollistaa samalla kokonaan uusia palveluja. Konkreettisia esimerkkejä tekoälyn hyödyistä ovat esimerkiksi kysynnän ja hintojen ennustaminen, dokumenttien automaattinen käsittely sekä markkinoinnin kohdentaminen. (Katro 2018.)
Koneoppiminen on yksi tekoälyn keskeisistä osa-alueista, sillä suurin osa tekoälyn sovelluksista on koneoppimista. Koneoppimisessa kone oppii itsenäisesti datasta. Koneelle ei ole siis määritelty erillisiä ohjeita jokaista erilaista tilannetta varten. (Merilehto 2018, 19.) Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita hakukoneet, jotka osaavat itsenäisesti päätyä haluttuun lopputulokseen ilman ennalta määriteltyä algoritmia. Kone osaa tunnistaa kaavoja sille syötetyssä datassa ja antaa näin mahdollisimman oikeita hakutuloksia käyttäjälle. Tekoälyä hyödyntävät esimerkiksi Facebook, Google, Amazon ja Apple. (Tekoäly.info 2019).
Tekoälyn mahdollisuuksia omassa yrityksessä kannattaa selvittää osaavan kumppanin kanssa. On olemassa erilaisia yrityksiä, jotka valmistavat tekoälyn räätälöidysti tarpeen mukaan ja yleisesti liikkeelle lähdetään tarvekartoituksesta ja tavoitteiden määrittämisestä. Tarvekartoitus on kevyt tapa oppia lisää tekoälystä ja selvittää oikeat ratkaisut oman liiketoiminnan tarpeisiin. (Tekoäly.info 2019).
Katso Tekoälytaiteilija Kasperi Mäki-Reinikan luento, joka on räätälöity kulttuurituottajille:
Tekoälyä voidaan hyödyntää kulttuurialalla erilaisten itsenäisesti toimivien ohjelmien lisäksi taiteen tekemisessä. Teatterimuseon Kivi kääntyy - näyttelyssä on käytetty mediataiteilija Aku Meriläisen kehittämää tekoäly-sovellusta, näyttelyn elävöittämisessä. Tutustu näyttelyyn ja sovellukseen tiedottaja Ilona Kemppaisen haastattelun muodossa.
Kansallisteatterin Seuraava näytös - keskustelusarjan osassa “Hyvä paha AI: tekoäly ja inhimillisyys” pääsee kurkistamaan, mikä erottaa ihmisen koneesta, miten data ohjaa päivittäistä päätöksentekoamme sekä millaista ihmisen ja koneen yhteistyö voi parhaimmillaan olla. Tekoäly viedään taiteen maailmaan, kun kuraattori-kriitikko Ben Davis (USA) ja journalisti-kriitikko Maria Säkö keskustelevat taiteen tekemisestä ja kokemisesta tekoälyn aikakautena.
Katro, Mikaela 2018. Tekoälyn hyödyntäminen ei ole enää vain suurten yritysten yksinoikeus. Media Planet. Viitattu 19.5.2019.
Hiltunen, Kari; Hiltunen, Elina 2014. Teknoelämää 2035 : miten teknologia muuttaa tulevaisuuttamme? Talentum. Helsinki.
Merilehto, Antti 2018. Tekoäly. Matkaopas johtajalle. Alma Talent. Helsinki. https://www.tekoalymatkaopas.fi/wp-content/uploads/2018/02/tekoaly_matkaopas_johtajalle_nayteluku_antti_merilehto.pdf
Mitä tekoäly on? Skycode oy. Viitattu 19.5.2019. https://xn--tekoly-eua.info/
Teatterimuseo, Ilona Kemppainen. Haastattelu. 15.5.2019.