Aloita sieltä, missä olet. Käytä sitä, mitä sinulla on. Tee se, mitä voit.

(Arthur Ashe)

Itseluottamus ei välttämättä takaa menestystä, mutta itseluottamuksen puute johtaa varmasti epäonnistumiseen.

(Albert Bandura)



Älä anna menestyksesi määrittää uskomuksiasi. Uskomustesti pitäisi määrittää menestyksesi.

(Aristoteles)


Minäpystyvyys


Minäpystyvyydellä tarkoitetaan henkilön uskoa omiin kykyihinsä selviytyä erilaisissa tilanteissa.

Kysymys ei ole vain siitä, mitä tunnemme tai mitä ajattelemme itsestämme, vaan minäpystyvyydellä on tärkeä rooli myös siinä, kuinka pystymme saavuttamaan omat tavoitteemme elämässä. 

 

Psykologi Albert Banduran, sosiaalis-kognitiivisen teorian kehittäjän, mukaan minäpystyvyyden käsite on psykologian kannalta perustavanlaatuinen.


Minäpystyvyys tarkoittaa henkilön uskoa omiin kykyihinsä menestyä jossakin tilanteessa. Kysymys ei ole niinkään henkilön taidoista, vaan siitä, mitä hän uskoo pystyvänsä tekemään niiden avulla. Tehokas toiminta edellyttää sekä taitoja että riittävää itsevarmuutta hyödyntää niitä. Minäpystyvyys voi vaikuttaa kaikkeen henkilön psyykkisestä tilasta tämän motivaatioon.


Yksilön täytyy myös jatkuvasti soveltaa kykyjään eri tilanteiden mukaisesti. Banduran mukaan asiat eivät tapahdu itsestään, vaan ne ovat seurausta ihmisten toiminnasta. Ihmiset, jotka epäilevät omia taitojaan, perääntyvät vaikeista tehtävistä, ja päinvastoin ihmiset, jotka uskovat omiin taitoihinsa, pyrkivät ratkaisemaan kohtaamansa ongelmat. Jälkimmäiset pystyvät asettamaan tavoitteita sekä pyrkimään niitä kohti. Voidaan puhua vahvasta ja heikosta minäpystyvyyden tunteesta. 

Miten minäpystyvyys kehittyy? 

Albert Banduran (1977) mukaan yksilön usko omaan minäpystyvyyteensä kehittyy neljän tietolähteen perusteella: 


Saavutukset, osaamisen kokemus

Osaamisen kokemus viittaa tulkintaan omista menneistä suorituksista eli kokemukseen siitä, että on suoriutunut kohtaamistaan haasteista. Osaamisen kokemukset ovat merkittävin suorituksia koskeva tietolähde. Ne osoittavat, että henkilö kykenee menestymään jossakin asiassa. Yleisesti ottaen menestys kehittää vahvaa uskoa omaan minäpystyvyyteen. Jos minäpystyvyyden tunnetta ei ole kehittynyt, epäonnistumiset voivat tuntua entistä musertavammilta. Tästä syystä harjoittelu, sinnikkyys ja positiivinen ajattelu on tärkeää. 

 

Välilliset kokemukset

Välilliset, sosiaalisten esimerkkien kautta saadut kokemukset ovat myös tärkeitä minäpystyvyyden kehittäjiä. Bandura (1977) argumentoi, että kun näkee muiden, itsensä kaltaisten ihmisten menestyvän jatkuvan yrittämisen kautta, myös usko omiin kykyihin suoriutua vastaavissa tehtävissä kasvaa.

Välillisiin kokemuksiin kuuluu se, että muiden ihmisten nähdään suoriutuvan menestyksekkäästi jossakin tehtävässä.

Jos yksilöllä on hyviä roolimalleja elämässä, on todennäköisempää, että heillä on positiivisia uskomuksia myös itsestään. 

 

Sanallinen suostuttelu

Sanallista suostuttelua käytetään silloin, kun pyritään vaikuttamaan jonkun muun toimintaan, esimerkiksi kun toiselle henkilölle sanotaan, että tämä kykenee saavuttamaan jotakin. Sanallisen suostuttelun muodostamat minäpystyvyyden kokemukset ovat heikompia kuin uskomukset, jotka syntyvät kokemuksesta, mutta ne voivat silti johtaa muutokseen, mikäli ne ovat riittävän realistisia.


Fysiologinen palaute

Tunteellinen, fyysinen ja psykologinen hyvinvointi voi vaikuttaa siihen, miten henkilö kokee omat taitonsa jossakin tietyssä tilanteessa. Tilanteissa, joissa henkilö ei voi hyvin, minäpystyvyyden tunteen rakentaminen on vaikeampaa, vaikkakaan ei mahdotonta. Banduran mukaan tärkeää ei ole vain tunteellinen ja fyysinen reaktio, vaan sen havainnointi ja tulkinta. Minäpystyvyyden tunnetta voi vahvistaa, jos esimerkiksi oppii hallitsemaan omaa ahdistustaan tai parantamaan omaa mielialaansa stressaavissa tilanteissa.

James Maddux, joka on Banduran lailla tutkinut aihetta, esittää viidennen minäpystyvyyden lähteen: 


Kuvalliset kokemukset/visualisointi

Visualisoinnilla tarkoitetaan pyrkimystä kuvitella omat tavoitteensa saavutettavina. Näin luodaan kuvaa menestyksestä, joka on jo saavutettu.


Minäpystyvyyden vahvuuden arviointi

Voit nopeasti arvioida omaa minäpystyvyyttäsi vastaamalla seuraaviin kysymyksiin.

Jos vastasit myöntävästi useimpiin näistä kysymyksistä, sinulla on todennäköisesti melko vahva itsetehokkuuden tunne.

Jos olet sitä mieltä, että sinun pitäisi vahvistaa minäpystyvyyttäsi, tarkastele alla olevia linkkejä ja tee tehtävät.

Poistu mukavuusalueeltasi – kokeile uusia asioita ja todista itsellesi, miten vahva ja sinnikäs olet. 

Ajattele ihmisiä, jotka tukevat sinua ja uskovat sinuun. Rakenna verkosto ihmisistä, jotka kannustavat sinua. 

Ennen kuin tartut uuteen haasteeseen, mieti aiempia kokemuksiasi siitä, kun olet ratkaissut jonkin haasteen. Kirjoita ylös hyvät kokemuksesi.  

Ota pieniä askelia. Jaa monivaiheiset tehtävät pienempiin tehtäviin. Aseta realistisia tavoitteita.  

Kiinnitä huomiota omiin ajatuksiisi ja tunteisiisi. Tunnista ja toista itsellesi positiivisia ajatuksia.   

Kirjoita ylös asioita, joista olet kiitollinen.   

Juhli onnistumisiasi.  

Kohtele tiellesi tulevia esteitä oppimismahdollisuuksina.

Lisää luettavaa

My life is my responsibility (Peter Mulraney) 

Emme ole vapaita ennen kuin olemme saavuttaneet pisteen, jossa pystymme ottamaan vastuun kaikesta, mitä meille elämässä tapahtuu. Usein syytämme jotakuta muuta siitä, mitä meille tapahtuu, ja asetamme itsemme uhrin rooliin - tämä tuntuu olevan kaikista helpointa. Vaatii rohkeutta ja voimakasta tahtoa ottaa vastuu omista teoistaan.

Kirjoittaja kehottaa kaikkia ottamaan vastuun omasta elämästään muutamien keskeisten oivallusten avulla.  Jokaiseen oivallukseen liittyy pohdintatehtäviä ja ehdotuksia uusien käyttäytymismallien kokeilemiseksi (alla muutama esimerkki).

OIVALLUS 1: "Elämä ilman selkeää päämäärää on kuin purjehtisi ilman kompassia."

Laiva ei voi purjehtia ilman kompassia, ja onkin tärkeää valita kurssi ennen purjeiden nostamista.

Pohdintatehtävä: onko sinulla selkeä päämäärä vai syytätkö olosuhteita siitä, mitä sinulle tapahtuu?

Ehdotus: tarkastele, mitä elämässäsi tapahtuu tällä hetkellä - määritä tavoitteesi ja mieti, mitkä asiat voisivat auttaa sinua sen saavuttamisessa.


OIVALLUS 2: "Joskus on välttämätöntä olla pimeässä, jotta näkee selvästi."

Pimeys antaa meille mahdollisuuden pysähtyä ja tarkastella itseämme. Tämä ei vaadi ulkoista valaistusta. Joskus pimeyteen liittyy ahdistusta, kun kohtaamme asioita, joita emme haluaisi käsitellä. Usein pyrimme poistamaan ahdistusken sen sijaan, että pohtisimme sen syitä ja taustatekijöitä.

Pohdintatehtävä: milloin viimeksi istuit pimeässä ilman puhelinta tai tietokonetta ja pohdit, mitä aiot tehdä seuraavaksi?

Ehdotus: vietä päivä ilman laitteita ja tee hiljaisuudessa istumisesta päivittäinen tapa.


OIVALLUS 3: "Tapahtumat ovat neutraaleja."

Emme voi hallita kaikkia tapahtumia, mutta voimme hallita sitä, miten tulkitsemme niitä ja miten reagoimme niihin. Kohdatessamme negatiivisia tilanteita meidän kannattaa pohtia, mitä voimme oppia niistä. Näin voimme hyötyä negatiivisista kokemuksista sen sijaan, että musertuisimme niistä.

Pohdintatehtävä: miten yleensä reagoit tapahtumiin? Pyritkö pohtimaan objektiivisesti, miksi asiat tapahtuvat, vai otatko ne henkilökohtaisesti?

Ehdotus: varaa hetki aikaa ja pohdi ennen kuin reagoit. Vedä syvään henkeä ja mieti ennen kuin toimit.

 

OIVALLUS 4: "Voit löytää rauhan sukeltamalla elämän pinnan alle."

Elämä on kuin valtameri - kaikki tapahtuu pinnalla, jossa voit havaita, mitä tapahtuu, ymmärtämättä miksi. Jos kiinnitämme huomiomme vain pintaan, elämä voi tuntua kaoottiselta ja uuvuttavalta. Onneksi on olemassa keino löytää rauha: pysähdy ja varaa itsellesi aikaa. Voit tehdä tämän kotona tai luonnossa, eli lyhyesti sanottuna siellä, missä tunnet olosi turvalliseksi ja hyväksytyksi. Istu hiljaa, hengitä ja keskitä huomiosi itseesi ja omiin tunteisiisi.

Pohdintatehtävä: Vastustamme usein uusia asioita - tuntuuko meditaatio sinusta samalta?

Ehdotus: opettele meditoimaan ja tee sitä joka päivä.

Lisätietoa ja tukea