Ekosysteemiajatteluun pohjautuva
Pelkistetty Sote
Samanaikainen valinnanvapaus ja kilpailu ovat ainoa tie sote-uudistuksen kaikkiin tavoitteisiin
Päivitetty 18.1.2026
Ekosysteemiajatteluun pohjautuva
Pelkistetty Sote
Samanaikainen valinnanvapaus ja kilpailu ovat ainoa tie sote-uudistuksen kaikkiin tavoitteisiin
Päivitetty 18.1.2026
Uutta: Lääkejakeluketjun järjestämistä on selkiytetty.
Milloinkahan todelliset miljardisäästöt alkavat poliitikkoja kiinnostaa tai siihen tulee pakko? Nyt kiinnostaa vain yksityistäminen.
Pelkistetystä Sotesta ei ole löytynyt heikkouksia, joten vaikeneminen on ollut ainoa keino sen torjumiseen.
Pelkistetty Sote
Pelkistetty Sote on terveydenhuollon evoluutiomalli
Pelkistetty Sote on terveydenhuollon kokonaisvaltainen malli, joka säilyttää nykyjärjestelmän vahvuudet ja kykenee vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Se perustuu luonnollisen monopolin etujen hyödyntämiseen samalla kuitenkin tavallisen monopolin haitat välttäen. Kokonaisvaltainen lähestymistapa mahdollistaa taloudellisten etujen hyödyntämisen joka taholta, jolloin terveyspalvelut voidaan tuottaa edullisimmin ja mistään oleellisesta tinkimättä.
Tiedossa olevista vaihtoehdoista vain Pelkistetty Sote kykenee vastaamaan terveydenhuollon haasteisiin sekä sosiaalisesti että taloudellisesti kestävällä tavalla. Toisin kuin kaavamainen hyvinvointialuepohjainen malli, Pelkistetty Sote on dynaaminen ja siinä on aktiiviset rakenteet seuraamaan lääketieteen, teknologian ja yhteiskunnan muutoksia kriisitilanteita myöten. Pelkistetyssä Sotessa ei voida enää ajautua tilanteeseen, jossa terveydenhuollon etu jää puoluepolitiikan jalkoihin.
Kansalainen on Pelkistetyn Soten keskiössä. Se saattaa perustuslain lupauksen yhdenvertaisesta ja riittävästä terveydenhoidosta todellisuudeksi. Ihmiset voivat valinnoillaan myös vaikuttaa siihen, millainen palvelurakenne heitä parhaiten palvelee. Se on todellista demokratiaa ilman puolueiden päsmäröintiä.
Politiikka syrjäytti terveyden – Pelkistetyssä Sotessa palataan pääasiaan
Marinin hallituksen sote-uudistuksessa ei lähdetty toteuttamaan terveydenhuoltouudistuksen tavoitteita, vaan luotiin raskas poliittinen hallintorakenne ja alkuperäiset tavoitteet ulkoistettiin toiveiksi hyvinvointialueille. Väitettiin, ettei sote-uudistukseen ole viisasten kiveä, ja jopa ettei edes ollut väliä millainen uudistus tehtiin, koska sitä voidaan aina korjata. Näin vastuuttomalla ajattelulla hallitus sivuutti terveydenhuoltouudistuksen tavoitteet puoluepoliittisten etujen kustannuksella.
Tässä ehdotuksessa esitelty Pelkistetty Sote pyrkii palauttamaan kansalaisten hyvinvoinnin terveydenhuollon keskiöön, irti poliittisista ja taloudellisista intresseistä. Se osoittaa, että toimiva ratkaisu on mahdollinen, kun terveydenhuoltoa lähestytään kokonaisvaltaisesti – ja sen omilla ehdoilla. Terveys ei ole kauppatavara eikä puoluepoliittinen pelinappula. Eihän kukaan ole politiikkaa yksityiseenkään terveydenhuoltoon kaivannut.
Valinnanvapaus ja maksuttomuus ratkaisun avaimina
Monelle voi tulla yllätyksenä, että sote-uudistuksen avaimet löytyvät maksuttomasta terveydenhuollosta ja aidosta valinnanvapaudesta. Näiden periaatteiden kautta järjestelmästä saadaan pitkälti itseohjautuva ja kansantaloudellisesti tehokas. Vaikka on väitetty, ettei valinnanvapautta, kustannusten alentamista ja korkealaatuisia palveluja voida toteuttaa samanaikaisesti, Pelkistetyssä Sotessa se onnistuu.
Julkisen terveydenhuollon vahvuudet ovat kiistattomia
Pelkistetty Sote antaa julkiselle terveydenhuollolle ainutlaatuisen mahdollisuuden osoittaa dynaamisesti johdetun luonnollisen monopolin ylivoimainen kustannustehokkuus. Avoimen kilpailun ja sisäänrakennetun kehitys- ja innovaatiomekanismin vuoksi julkisesta toiminnasta ei voi muodostua haitallista monopolia.
Kilpailutilannetta hämärtää yksityisten ja julkisten palvelujen välinen perustavanlaatuinen ristiriita: yritykset tavoittelevat markkinoiden laajentamista ja voittoa, kun taas julkinen puoli pyrkii vähentämään palvelun tarvetta ja minimoimaan kansantaloudelliset kustannukset.
Voiton tavoittelun ongelmat
Voiton tavoittelu tuo mukanaan riskin väärinkäytöksistä, erityisesti työterveyshuollossa, jossa tehokas valvonta on tietosuojasyistä mahdotonta. Tarpeettomasti päällekkäisten toimintojen kanssa tämä kyseenalaistaa yksityisen terveydenhuollon oikeutuksen. Julkisella puolella vastaavia ongelmia ei esiinny, koska motiivi väärinkäytöksiin puuttuu.
Pirstaleinen kokonaisuus ei ole kustannustehokas
Vaikka yksittäiset yksityiset toimijat voivat olla kustannustehokkaita, osaoptimoinneista muodostuva kokonaisuus ei koskaan ole tehokkain ja taloudellisin. Syynä ovat kaupankäynnin kumuloituvat kustannukset, päällekkäisyydet, voitot sekä mittakaava- ja synergiaetujen vajaa hyödyntäminen. Voidaan kysyä: miksi terveydenhuollossa tarvitaan voittoja? Eikö riitä, että työntekijät saavat asianmukaisen palkkansa ilman kansalaisilta kerättyä veronluonteista voittoa?
Pelkistetty Sote – myös tulevaisuuden ratkaisu
Pelkistetty Sote on tasa-arvoisin, turvallisin, taloudellisin ja parhaan tulevaisuuspotentiaalin tarjoava ratkaisu Suomen terveydenhuoltoon. Se tulee ymmärtää kattavaksi terveysvakuutukseksi, joka verovaroin voidaan toteuttaa pienimmin kustannuksin.
Pelkistetty Sote – poliittisesta himmelistä yksinkertaiseen ratkaisuun
Pelkistetyssä Sotessa keskitytään terveydenhuollon kehittämiseen ilman sidoksia etupiiriajatteluun, ideologioihin tai poliittiseen korruptioon. Lähtökohtana on ekosysteemiajattelu, jonka pelkistetyin muoto on kaupallisen tuotannon Lean-ajattelu. Kaikki turha toiminta ja rakenteet karsitaan, ja järjestelmä pidetään jatkuvan arvioinnin ja kehityksen tilassa. Lähtökohtaisen taloudellisuuden ja sujuvuuden lisäksi yksinkertainen rakenne tarjoaa tietojärjestelmien ja automaation kehittämiselle ennennäkemättömät mahdollisuudet.
Vaikka Pelkistetty Sote perustuu markkinatalouden parhaisiin käytäntöihin ja ekosysteemiajatteluun, sen tarjoamasta kokonaisratkaisusta ei ole haluttu kuulla – sehän vähentäisi puolueiden valtaa. Mallissa terveydenhuolto rakentuu kuin palapeli, jossa kaikki palikat - sotessa synergia-, integraatio- ja mittakaavaedut - loksahtavat yhteen ilman kompromisseja. Kyseessä on eräänlainen fraktaali: järjestelmä elää ja kehittyy sekä kokonaisuutena että yksityiskohdissaan.
Pelkistetyn Soten jatkuva arviointi varmistaa, että järjestelmä pysyy ajan hermolla. Valinnanvapauden kautta myös yksityinen terveydenhuolto voidaan riidattomasti integroida valtakunnalliseen järjestelmään. Kilpailu hillitsee kustannuksia, ja keskiöön nousee kansalaisten hyvinvointi – pienimmällä hinnalla.
Terveydenhuoltojärjestelmän tuottavuus riippuu lukemattomista yksityiskohdista, joiden yhteensovittaminen on valtava haaste. Järjestelmää on vuosikymmeniä kehitetty tilkkutäkkinä ilman kokonaisuuden hallintaa. Kyseessä on niin sanottu pirullinen ongelma, josta tavanomaisin keinoin ei saada otetta. Silti sen hallintaan on keinoja, joista tehokkain on järjestelmän yksinkertaistaminen. Se rajaa ongelmat hallittaviksi ja antaa edellytykset kokonaisvaltaiselle kehittämiselle ilman turhia rönsyilyjä.
Sote-uudistuksesta puhuttaessa korostettiin sen "maaliin" saattamista. Irvokkaasti lopputuloksena oli kuitenkin väärä maali – uudistus hyödytti poliitikkoja, ei kansalaisia. Pirulliselle ongelmalle tyypillisesti mitään lopullista maalia ei edes ole, koska se siirtyy jatkuvasti.
Hyvinvointialueet eroavat toisistaan merkittävästi sekä väestörakenteeltaan että taloudelliselta kantokyvyltään. On kohtuutonta ajatella, että niiden asukkaat vastaavat yksin alueensa terveydenhuollosta. Maakuntavero on tarpeeton byrokraattinen koukero. Tarvittavat varat voidaan kerätä nykyisellä valtion verotuksella ilman uusia hallinnollisia kustannuksia. Samalla vältetään myös kustannustentasaus, josta uhkaa muodostua pysyvä kiistakapula.
Itsenäiset ja todennäköisesti myös keskenään kilpailevat hyvinvointialueet kehittyvät ilman koordinaatiota eri tahtiin ja eri suuntiin, mikä heikentää tasa-arvoa ja synnyttää alueellisia vääristymiä. Valtakunnallisesti johdettu Pelkistetty Sote tarjoaa ongelmattoman ratkaisun. Se rahoitetaan kokonaan verovaroin ja se kattaa myös lääkkeet, hammashoidon ja ensihoidon. Kaupallisia vakuutuksia ei enää tarvita. Järjestelmä on suoraviivainen, taloudellinen ja se antaa vakaan pohjan monille muille tärkeille uudistuksille. Pelkistetyssä Sotessa työntekijöiden ja muun väestön perusterveydenhuolto saatetaan samalle tasolle koko maassa.
Työterveyshuollon sairaanhoito päättyisi sopimuskausiin, jolloin päällekkäisyydet poistuvat ja vapautuva lääkärikunta ohjautuu vaikuttavampiin tehtäviin. Tämä ratkaisee lääkäripulan ja tekee terveydenhuollosta koordinoidumman, tasa-arvoisemman ja taloudellisemman.
Maksuttomuus avaimena kustannustehokkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen
Markkinataloudessa kuukausittaiset tai kiinteät maksut ovat usein osoittautuneet tapahtumakohtaista laskutusta kustannustehokkaammiksi. Esimerkiksi verkko-operaattori Elisa nousi markkinajohtajaksi siirtymällä puhelumaksuista kuukausimaksuihin. Suoraveloitukset ovat eri tavoin tulossa yksinkertaistamaan myös kaupan kassapalveluja. Terveydenhuollossa voitaisiin olla laskutuksen/maksatuksen kehityksen eturintamassa. Kaikilla olisi kustannustehokas valtion tarjoama terveysvakuutus minimihintaan.
Maksuttomuuden vastustajat vetoavat korkeisiin kustannuksiin, hallitsemattomaan resurssien käyttöön ja rahoituksen vaikeuteen. Pelkistetyssä Sotessa nämä ongelmat on ratkaistu. Maksuttomuus takaa kaikille yhdenvertaisen pääsyn hoitoon – riippumatta lompakon paksuudesta. Se voisi olla myös ensi askel kohti laajempaa perusturvauudistusta, jossa perustulon sijaan valtio takaisi elintärkeät palvelut ilman passivoivia vaikutuksia.
Verotuksen kautta rahoitettuna kustannukset jakautuvat sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Kansainväliset kokemukset osoittavat, että asiakasmaksut rajoittavat erityisesti eniten hoitoa tarvitsevien hakeutumista palveluihin. Helsingissä tehtyjen selvitysten mukaan kolmannes terveyskeskusten käyntimaksutuloista kului laskutukseen, perintään ja muihin sivukustannuksiin – ja siksi 2013 maksut poistettiin.
Suomen terveyskeskuskokemukset 1970–1980-luvuilta sekä Helsingin nykytilanne osoittavat, että maksuttomuuden aiheuttama käyntimäärien kasvu jää saavutettuihin säästöihin ja terveyshyötyihin nähden marginaaliseksi. Sen sijaan hoitoon hakeutuminen nopeutuu ja usein kalliiksi tulevilta viivästymisiltä vältytään. Mahdollinen resurssipula maksuttomuuteen siirryttäessä on tilapäinen ja korjattavissa. Vaikka verot nousisivatkin, kansantaloudelliset kokonaiskustannukset pienenisivät ja kansalaisten terveydentila kohentuisi.
Laskutusbyrokratiaan liittyy miljardiluokan sivukustannukset
Monikanavainen rahoitusjärjestelmä, Kelan, sosiaalitoimen ja verottajan laskutus-/korvaus- ja tukibyrokratiat sekä hintoihin liittyvä sääntely aiheuttavat valtavia kustannuksia. Pelkästään ulosottoon menee vuosittain yli 450 000 terveydenhoitomaksua. Jos yhden perintätoimenpiteen keskimääräinen kustannus on 50 euroa, kokonaissumma nousee 25 miljoonaan euroon – ilman, että kaikki ulosotot edes saadaan perittyä varattomuuden vuoksi. Tämä on räikeä esimerkki tarpeettomista byrokratiakustannuksista.
Terveysvakuutus verotuksen kautta – miksi ei?
Terveydenhoitokustannukset eivät varmasti vähene, jos valtio siirtäisi ne potilaille. Kun kaupalliset vakuutukset ovat yleisesti hyväksyttyjä, miksei myös verotukseen kytketty terveysvakuutus kelpaisi? Kyse on riskien jakamisesta – siitä, ettei ketään jätetä heitteille. Ironista kyllä, juuri varakkaimmat ottavat usein sairauskuluvakuutuksia, joten he olisivat maksuttoman terveydenhuollon suurimpia hyötyjiä.
WHO edellyttää, että kaikilla on pääsy laadukkaaseen hoitoon ilman taloudellista ahdinkoa. Useimmissa maissa köyhimpiä tuetaan, ja maksuttomuus on siihen yksinkertaisempi ja edullisempi ratkaisu kuin monimutkaiset tukimekanismit. Esimerkiksi Tanskassa sairaalahoito sekä yleis- ja erikoislääkäripalvelut ovat maksuttomia.
Verotukseen perustuva rahoitus kytkee terveydenhuollon suoraan valtiontalouteen. Se tekee rahaliikenteestä yksinkertaista, taloudellista ja vaivatonta. Myös emeritusprofessori Martti Kekomäki on suositellut verotusta terveydenhuollon rahoitusmuodoksi.
Maksuttomuus alentaa hoitoon hakeutumisen kynnystä, erityisesti pienituloisilla ja eläkeläisillä. Ajatus siitä, että maksuttomassa järjestelmässä joutuu maksamaan lisää muiden puolesta, on harhainen – näinhän tapahtuu jo nyt. Sosiaalitoimi hoitaa varattomien maksuja, ja valtio kompensoi noin 75 % kaikista terveydenhoitokuluista. Nyt veronmaksajat maksavat köyhien maksuja byrokratia- ja hoidon viivästymiskuluilla korotettuina. Siis vastoin yleistä luuloa kaikki hyötyisivät maksuttomuudesta.
Malli A: Terveydenhuollossa julkinen runko ja kontrolloitu yksityinen terveydenhuolto
Julkiset palvelut muodostavat terveydenhuollon rungon. Välittömin tavoite on jonojen purkaminen.
Julkinen terveydenhoito on maksutonta. Yksityiset palveluntarjoajat voivat hinnoitella palvelunsa vapaasti, mutta asiakas maksaa itse mahdollisesti julkisen puolen omakustannushinnan ylittävän osuuden. Komplikaatioriskistä – joka on huomioitu omakustannushinnassa – vastaa aina palvelun tuottaja. Eihän liike-elämässäkään ole tapana, että yksi toimija paikkaa toisten virheitä. Valtion tehtäväksi jää vain valvoa yksityisten palvelujen laatua. Kilpailu yritysten ja julkisen puolen välillä estää hintojen karkaamisen kohtuuttomiksi.
Aluksi yksityisestä hoidosta korvataan esimerkiksi 30 € ja summaa korotetaan vuosittain, kunnes julkisen puolen kapasiteetti riittää pitämään jonot poissa.
Kansalaiset voivat valita julkisia tai yksityisiä palveluja tarpeen mukaan ilman aikarajoja tai paikkasidonnaisuutta. Terveydenhuolto rahoitetaan verotukseen sisältyvällä terveysvakuutusmaksulla.
Tarpeettomien yksityisten toimenpiteiden kustannusten kaatuminen yhteiskunnan maksettavaksi estetään sillä, etteivät yksityiseltä ja julkiselta puolelta yhteensä saadut korvaukset saa ylittää julkisen puolen edellisen vuoden keskimääräisiä ikäluokkakohtaisia kustannuksia.
Mallin kriittinen elementti on julkisen puolen omakustannushinta, joka on määriteltävä ns. kermankuorintaperiaatteen mukaisesti. Tällä estetään, etteivät yksityiset toimijat pääse erikoistumaan helppohoitoisiin potilaisiin.
Malli B: Kaksi täysin erillistä rahoituspolkua
Vieläkin edullisempaa olisi purkaa kaikki taloudelliset kytkökset julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä potilastietojärjestelmää lukuun ottamatta. Yksityiselle puolelle voisivat rekisteröityä tietyn tulorajan ylittävät kansalaiset. He vapautuisivat terveysverosta ja maksaisivat palveluista suoraan yrityksille. Mikäli asiakas käyttäisi julkisia palveluja, ne veloitettaisiin verotuksen kautta yksityisen puolen käypään hintaan. Paluu julkiselle puolelle olisi mahdollista aikaisintaan kahden vuoden kuluttua ilmoituksesta tai tulojen pysyvästi alennuttua . Vaihtoehto B:n etuna on, että se toteuttaisi yksityisen terveydenhuollon kannattajien toiveen täydestä irtautumisesta julkisesta rahoituksesta.
Erikoissairaanhoidon rajat/potilaan käypä hoito
Periaatteessa hoidon tarve on rajaton, joten maksuttomien palvelujen - käytännössä lähinnä erikoissairaanhoidon - rajat on määriteltävä käytettävissä olevien resurssien puitteisiin sopiviksi. Julkinen terveydenhuolto voisi lähtökohtaisesti kustantaa potilaan käyvän hoidon, mutta sen ylittävältä osalta kustannukset lankeaisivat potilaalle. Rajojen määrittely ei liene ylivoimaisen vaikeaa, jos lähtökohtana on henkeä tai toimintakykyä uhkaavien tilanteiden hallitseminen hyötyyn nähden kohtuullisin kustannuksin. Kaikki lääketieteellisesti heikosti perustellut toimenpiteet jäisivät omakustanteisiksi.
Koska Pelkistetyssä Sotessa sekä julkinen että yksityinen terveydenhuolto saavat valtiolta saman korvauksen toimenpidettä kohden, kilpailu on aidosti tasapuolista. Tämä toteutuu yksityisen ja julkisen puolen täydellisen eriyttämisen kautta: kukaan ei voi työskennellä samanaikaisesti molemmilla puolilla. Näin estetään yksityisen puolen mahdollisuus käyttää julkista terveydenhuoltoa esimerkiksi sisäänheittäjänä tai vaikeiden potilaiden "kaatopaikkana". Ei muuallakaan työelämässä työntekijän ole mahdollista toimia työnantajansa kilpailijan eduksi.
Pelkistetyssä Sotessa kilpailu on jatkuvaa ja kohdistuu periaatteessa jokaiseen yksittäiseen palveluun – vaikka omalääkäriperiaate onkin vallitsevana. Kansalainen voi vapaasti valita palveluntarjoajan, olipa kyseessä julkinen tai yksityinen taho. Esimerkiksi kesälomalla palvelut voi hankkia sieltä, mistä ne kulloinkin parhaiten saa.
Koska raha yksityiselle palveluntuottajalle kulkee aina asiakkaan kautta, yritysten välinen kilpailu kovenee. Yritykset eivät voi valikoida asiakkaitaan, vaan asiakkaat valitsevat yrityksen. Valtion kustannukset pysyvät mahdollisimman pieninä riippumatta siitä, kumpaa puolta käytetään
Myös ammatinharjoittajamalli ansaitsee kannustusta, sillä se voi parantaa palvelujen alueellista kattavuutta. Lähilääkärit toimisivat kuin entisajan kunnanlääkärit – jopa kotikäyntejä myöten ja korvaus määräytyisi tehdyn työn mukaan. Sekä julkiset että yksityiset lääkärit voisivat työskennellä joustavasti osa-aikaisesti. Tämä edellyttää riittäviä koulutusmääriä, jolloin palkkataso pysyy hallittavissa. Tehokkuuden nimissä täysiaikaista työskentelyä kuitenkin kannustetaan.
Pelkistetyssä Sotessa sekä kilpailu että valinnanvapaus ovat omaa luokkaansa. Malli skaalautuu joustavasti paikallisiin olosuhteisiin – pienistä asutuskeskuksista suuriin kaupunkeihin. Kansalaisten terveydenhoidon byrokratia pysyy minimissä, asuivatpa he yhdellä tai useammalla paikkakunnalla. Yksityisten palveluntuottajien hintasääntelylle ei ole tarvetta.
Kannustimet tukevat kustannustehokkuutta
Pelkistetyssä Sotessa jokaisella on vapaus hankkia terveyspalveluja haluamallaan tavalla – riippumatta siitä, onko niille lääketieteellistä perustetta vai ei. Siitä ei koidu ongelmia, koska julkisen puolen keskitason ylittäviä terveyskuluja ei yksityisen puolen potilaille korvata. Kun yksityisen puolen mahdollisen ylihinnan asiakas maksaa itse, kustannusten konkretisoituminen kannustaa välttämään tarpeettomia palveluja. Julkisen puolen kilpailu toimii näin yksityisen puolen hintojen hillitsijänä niillekin, jotka haluavat olla terveydenhoidossaan kuskin paikalla.
Julkisen puolen toimintayksiköille voidaan määritellä kannustimia esimerkiksi kustannustehokkuuden ja suoritteiden perusteella. Vaikkapa yksiköt, jotka ylittävät koko maan mediaanitulokset, saisivat henkilökunnalleen asteittain nousevan palkkakorotuksen (esim. 1, 2 tai 3 %. Oikein mitoitetut kannustimet eivät ole lisäkustannuksia, sillä ne perustuvat kohonneeseen tuottavuuteen.
Yksilökohtainen, positiivinen kannustin säästöihin on epäilemättä tehokkaampi kuin rangaistusluonteinen lisävero – maakuntaverosta puhumattakaan. Ikäluokassaan keskimääräistä vuosikustannusta pienemmillä terveydenhoitokuluilla selvinneitä voitaisiin palkita asteittain kohoavalla verohyvityksellä. Tiedot yksityiseltä puolelta ostettujen lääkkeiden ja hoitotoimenpiteiden maksuista siirrettäisiin ajantasaisesti terveyshallinnolle, kuten nykyisin tehdään apteekeissa.
Terveydenhuollon arvostusta, motivaatiota verojen maksuun ja jopa parempaa huolenpitoa omasta terveydestä voidaan tukea erittelemällä terveydenhuollon osuus verotuksessa. Vuosittaisessa terveysraportissa näkyisivät vakuutusmaksujen ja käytettyjen lääkkeiden ja palvelujen kustannusten lisäksi myös saman ikäluokan keskimääräiset kulut.
Terveydenhuollon eri toimintojen keskittäminen yhdeksi kokonaisuudeksi mahdollistaa mittakaava-, synergia- ja integraatioetujen hyödyntämisen, eli mahdollisimman sujuvan ja taloudellisen toiminnan.
Samalla työnjako julkisen terveydenhuollon sisällä on kuitenkin tarpeen. Ensihoito, lääkehuolto ja muu terveydenhuolto ovat toiminnallisesti määrittyviä kokonaisuuksia. Sairaanhoitoon tarvitaan selkeä hoidon tarpeeseen perustuva palvelurakenne. Alin, ja mahdollisimman lähellä kansalaisia oleva, yksikkö olisi Terveystuki, jonka toimenkuvaan kuuluisivat ennaltaehkäisy ja neuvolapalvelut (erityisesti lapsille ja vanhuksille). Sairaanhoidossa hoitajien entistä itsenäisempää panosta kannattaa hyödyntää ennen lääkäriin turvautumista. Näin terveydenhuollon henkilökunnan asiantuntemus saadaan parhaiten hyödynnetyksi. Esimerkiksi reseptien uusinnan tarkastelua voidaan tekoälyn avulla automatisoida niin, että lääkäri saisi alustavan arvion, jonka lääkäri voisi hyväksyä, hylätä tai muuttaa, mutta soveltuvin osin päätöksen voisi tehdä myös sairaanhoitaja. Lyhyiden työstä poissaolotodistusten kirjoittaminen (esimerkiksi flunssasta) voidaan myös siirtää kokeneille hoitajille. Tarpeettomien lääkäriaikojen minimoimiseksi hoitajia tarvitaan edelleen "portinvartijoiksi".
Nykyinen lääkkeiden jakelujärjestelmä on yli vuosisadan takainen jäänne. Reseptilääkkeiden erillinen laskutuskin on perua ajalta, jolloin valtio ei vielä osallistunut terveydenhoidon kustannuksiin. Koska lääkkeiden valmistus on jo kauan sitten siirtynyt lääketehtaisiin, alkuperäiset syyt potilas- ja lääkehuollon eriytymiseen ovat poistuneet. Nyt on järkevää yhdistää nämä kokonaisuudet ja saada käyttöön merkittävät synergiaedut. Lääkkeiden jakelu ei myöskään edellytä pätevyyttä niiden valmistamiseen, joten sen varaan tehtyjä rakenteita ei enää tarvita - turhaa taloudellista painolastia.
Lääkkeiden jakelu on murroksessa koko Euroopassa. Tukkukauppiaiden määrä vähenee ja jakeluketjut lyhenevät - tavoitteena sujuvuus ja kustannustehokkuus (WHO 2016; Vogler ym. 2022). Globalisaation myötä lääkkeiden valmistus on keskittynyt, mikä on aiheuttanut vakavia jakeluongelmia. Euroopassa on viime vuosina herätty niiden ratkaisemiseen, mutta konkreettisiin toimiin ei ole vielä päästy.
Pelkistetyn Soten lääkejakelussa hyödynnetään kansainvälisen kaupan tehokkaita käytänteitä – esimerkkinä Amazonin malli, jossa laskutus-/toimitusketjut on supistettu äärimmilleen. Koska terveydenhuolto rahoitetaan kokonaan verovaroin, potilaan laskutuksesta voidaan siirtyä kokonaan verotukseen, mikä vie järjestelmän vielä askeleen pidemmälle.
Ruotsissa ja Norjassa lääkkeiden jakelua tehostettiin sallimalla maahantuojien omistaa apteekkeja, mikä johti markkinan keskittymiseen muutamalle ketjulle. Suomessa toimitusketju voidaan yksinkertaistaa vielä pidemmälle, jos lääkkeet siirtyisivät lääketehtaalta potilaalle valtion välityksellä. Tämä mahdollistaa huomattavasti WHO:n ja EU:n visioimia integraatioetuja paremman lopputuloksen.
Verotukseen kytketty potilaslaskutus vastaa markkinatalouden megatrendiä, jossa siirrytään suoriteperusteisesta aikaperusteiseen laskutukseen. Valtion lääkelaitos hankkii lääkkeet suurina, mutta ajallisesti hajautettuina tilauksina, jotka sijoitetaan välittömästi terveyskeskusten ja sairaaloiden yhdistettyihin jakelu- ja varmuusvarastoihin. Päivittäistoimituksia ei enää tarvita.
Potilasjakelu ylläpitää varastojen kierron, ja lääkkeiden määrät voidaan mitoittaa ennakoidun kulutuksen ja säilyvyyden mukaan mahdollisimman suuriksi. Tietojärjestelmän hallinnassa vanhenemisia ei tapahtuisi, ja siirtojen tarve rajoittuisi poikkeustilanteisiin. Reseptilääkkeitä jaettaisiin toimitusmaksuin myös apteekkien, pakettiautomaattien, postin, R-kioskin jne. kautta.
Lääkkeiden säilyvyyden ja käytännöllisyyden rajoissa mahdollisimman suuret ja hajautetut varmuusvarastot ovat valtakunnan huoltovarmuudelle keskeisiä. Aivan erityisesti se koskee maanpuolustusta. Nykyoloissakin varastot toimisivat puskureina ehkäisemään lääkkeiden saatavuushäiriöitä, joita Suomessa raportoidaan vuosittain lähes 3000 kertaa.
Suomessa on tuudittauduttu siihen, että lääketurva on hoidettu hyvin. Todellisuudessa varmuusvarastojen turvallisuudessa, kapasiteetissa ja erityisesti kriisitilanteiden jakelun toimintavarmuudessa on parannettavaa.
Pelkistetyn Soten malli, jossa lääkkeet hajautetaan terveyskeskuksiin ja sairaaloihin, vähentää riskiä niiden tuhoutumisesta. Kun järjestelmässä olisi valmius siirtyä käsivaraiseen jakeluun terveyskeskusten ja sairaaloiden varastoista, edes tietojärjestelmien tai energiaverkon kaatuminen ei lamauttaisi lääkkeiden saatavuutta.
Pelkistetyn Soten lääkejakelu on joka suhteessa käänteentekevä ja sen etuja voitaisiin vielä kasvattaa pohjoismaisella, ja jopa eurooppalaisella, yhteistyöllä.
Yhteenveto hajautettujen jakelu-/varmuusvarastojen eduista:
Nykyiseen verrattuna olematon hallinto
Valtio voi kilpailuttaa lääketehtaita ja hankkia lääkkeet entistä isompina erinä ja pitkäaikaisemmin sopimuksin
Mahdollisuus keskittyä entistä systemaattisemmin rinnakkaisvalmisteisiin
Tarpeettomien välikäsien toimintakulut ja voitot jäävät pois
Saavutetaan ainutlaatuinen toimitus- ja huoltovarmuus
Ei tarvita hinta- tai muuta sääntelyä
Lääkkeiden suurtoimitusten kustannukset ovat nykyistä päivittäisjakelua pienemmät
Suurten lääke-erien laadun hallinta onnistuu parhaiten
Automatisoitu lääkkeiden liikkeiden ja varastojen valvonta
Lääkkeiden ensijakelun tapahtuessa terveyskeskus- ja sairaalakäyntien yhteydessä ei synny turhia sivukustannuksia (matkat, työaika)
Reseptilääkkeiden maksuttomuus poistaa laskutuksen ja siihen liittyvät monikanavaiset rahoitus-, korvaus-, perintä-, tuki- ja sääntelybyrokratiat
Reseptien uusinnassa portinvartijana on terveyskeskuksen farmaseutti, joka karsisi turhat ja virheelliset uusinnat, jolloin lääkärin kantaa tarvitaan vain todelliseen tarpeeseen
Suorajakelu avaa uusia mahdollisuuksia automaation ja tietotekniikan soveltamiseen. Esimerkki 1: Kun potilas tulee lääkärin vastaanotolta, hänelle määrätyt lääkkeet voivat olla jo lääkerobotin toimittamina farmaseutin valvomassa noutopisteessä odottamassa potilaan kuittausta. Näin sekä farmaseutin että potilaan aikaa kuluu murto-osa nykyisestä. Esimerkki 2: Monilääkityillä ja ikäihmisillä voitaisiin siirtyä laajaan koneelliseen annosjakeluun ja lääkkeiden toimitukseen vaikkapa postitse. Potilas saisi kerralla vain kahden viikon lääkityksen, mikä vähentäisi lääkejätettä ja parantaisi potilasturvallisuutta.
Automaatiolla lääkepäivystys on kustannustehokkaimmin järjestettävissä. Yöllä lääkerobotti toimisi pankkiautomaatin tapaan. Näin lääkepäivystys palautuisi 1950-luvun "yökellotasolle".
Mainontakulut ja korruptiiviset lääketehdas-lääkäri-kytkennät poistuvat
Tavallisimpien reseptilääkkeiden kustannukset romahtavat
Pelkistetyssä Sotessa apteekeilla on yksinoikeus itsehoitolääkkeiden myyntiin, mutta ne voivat tilata asiakkailleen myös reseptilääkkeitä itse määrittelemällään toimitusmaksulla. Koska apteekkarit ovat todenneet reseptilääkkeiden myynnin heikosti kannattavaksi, niiden välityksen väheneminen tuskin olennaisesti heikentäisi apteekkien taloutta – erityisesti, kun apteekkituloja verotettaisiin muiden yritysten tapaan. Apteekkeja saisivat omistaa vain farmaseutit ja proviisorit ja kilpailu olisi vapaata.
Jakelun yksinkertaistaminen parantaa toimitusvarmuutta.
Lääkejakelun ongelmat ovat kasvussa, ja niiden ratkaisemiseksi on ehdotettu jakelua monimutkaistavia toimenpiteitä. Sen sijaan Pelkistetyssä Sotessa toimitusvarmuus ja kriisivalmius saavutettaisiin järjestelmää yksinkertaistamalla.
Markkinataloudessa kaikkia toimitusvarmuuden riskitekijöitä ei voida huomioida. Siksi lääkkeiden ja lääkinnällisten tarvikkeiden saatavuutta ei tule tarkastella kapeasta kaupallisesta näkökulmasta, vaan pitää hyödyntää kaikki mahdolliset mittakaava- ja synergiaedut. Nykyinen varmuusvarastointi aiheuttaa kustannuksia, jotka Pelkistetyn Soten ratkaisu voi osin välttää.
Herääkin kysymys: onko eettisesti oikein, että kaupalliset toimijat "verottavat" kansalaisia heidän lääkkeistään? Yhtä lailla kyseenalaista on lääkkeistä perittävä arvonlisävero. Kun lääkejakeluketju oikaistaan ja lääkkeet ovat maksuttomia, syntyy ainutlaatuisen kustannustehokas lääkehuolto, joka integroituu saumattomasti muuhun terveydenhuoltoon ja täyttää kaikki keskeiset vaatimukset.
Vaikka yksityinen puoli ei kykene vastaavaan, poliitikoilla ei pitäisi olla mitään syytä estää julkista puolta hyödyntämästä luonnollisen monopolin etuja. Lääkejakelun uudistuksen esteet ovat puhtaasti poliittisia – eikä niissä ole mitään järkeä, kun otetaan huomioon Suomen kestävyysvaje.
Apteekkarit korostavat lääkeneuvonnan merkitystä, mutta saman koulutuksen saaneet farmaseutit pystyvät tarjoamaan neuvontaa myös terveyskeskuksissa. Lisäksi neuvonta onnistuu hyvin myös verkossa. Lääkeneuvonnan rooli onkin saanut apteekkikeskustelussa ylikorostetun aseman.
Kustannustehokkuutta lisätään kaikkialla pitkäjänteisin toimenpitein
Hoidon tarvetta voidaan merkittävästi vähentää panostamalla sairauksien ennaltaehkäisyyn ja puuttumalla ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämä edellyttää kokonaisvaltaista suunnittelua ja lainsäädäntöä, joka tuo terveyttä edistävät toimenpiteet lähelle jokaista kansalaista. Tarvitaan pitkäjänteisesti organisoituja rakenteita, jotka muodostavat monipuolisen terveyden edistämisen kokonaisuuden – sisältäen tutkimusta, seurantaa sekä vero- ja tukipolitiikkaa.
Kyseessä on vuosikymmenten mittainen tehtävä, jota voidaan pohjustaa neuvoloiden, koulujen ja vanhushuollon kautta. Näin ihmiset kasvavat terveellisiin elämäntapoihin jo varhain, mikä johtaa parhaaseen saavutettavissa olevaan terveydentilaan. Sen ylläpitäminen on huomattavasti kevyempää kuin yrittää muuttaa jo vakiintuneita elämäntapoja myöhemmässä elämänvaiheessa.
Perusterveydenhuollon resursseja voidaan säästää erityisesti vahvistamalla kansalaisten kuntoa – fyysisen ja henkisen terveyden peruspilaria. Suurin huomio tulee kiinnittää lapsiin ja nuoriin, joiden kuntoa ja terveyttä tulee seurata säännöllisesti koulussa. Näin tarvittavat toimenpiteet voidaan toteuttaa lähes ajantasaisesti. Koululiikunnan pitää olla päivittäistä – vähintään tunti kerrallaan. Tähän tarvittavat pienet resurssit maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.
Ruuan verotus on alikäytetty keino terveyden tukemisessa ja terveellisiin elintapoihin kannustamisessa. Prosessoimattomien peruselintarvikkeiden arvonlisäveron poistaminen tukee terveellistä ravitsemusta, kun taas haitallisten elintarvikkeiden verotusta kannattaa kiristää. Esimerkiksi valmisruokien ja juomien glukoosi- ja fruktoosiverotuksen toteuttamiseen on jo olemassa valmiita rakenteita.
Terveyskeskukset tarvittaessa kaksivuorotyöhön
Yksi keino perusterveydenhuollon tehostamiseksi on laajentaa palveluaikoja. Tämä parantaa palvelujen saatavuutta ja tukee valmiutta häiriötilanteisiin. Laajennetut aukioloajat vähentävät myös työpanoksen menetyksiä lääkärikäyntien vuoksi, ja terveyskeskusten tilat sekä laitteet saadaan tehokkaampaan käyttöön. Erikoissairaanhoidon päivystyskäynnit vähenisivät.
Terveystarkastukset ja neuvolatoiminta säästävät kustannuksia
Riskiryhmille kohdennetut terveystarkastukset voivat merkittävästi vähentää terveydenhuollon kustannuksia. Erityisen selvästi tämä näkyisi hammashoidossa, jossa vuosittaiset tarkastukset kannattaa ulottaa kaikkiin kansalaisiin kouluiästä alkaen.
Vuotuisten tarkastusten yksinkertaisiin mittaustuloksiin – kuten rasvaprosenttiin, maksa-arvoihin, hapenottokykyyn, tms. – voidaan myös kytkeä porrastettu positiivinen verotuksen kannustin. joka voi innoittaa terveellisiin elämäntapoihin ja vahvistaa yksilön vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.
Neuvolatoimintaa voidaan laajentaa kattamaan myös vanhuspalvelut, jolloin syntyy saumaton jatkumo elämänkaaren eri vaiheisiin.
Henkilöstöpolitiikka
Työvoimapulan paikkaaminen suomen kieltä taitamattomien lääkärien ja hoitajien rekrytoinnilla tulee lopettaa välittömästi. Terveydenhuollossa tämä käytäntö aiheuttaa tehottomuutta ja sisältää aivan liian suuria riskejä potilasturvallisuudelle.
Maaseudun lääkäripulaa voidaan helpottaa nopeasti säätämällä vastaavanlainen työhön sitouttamismalli kuin puolustusvoimien hävittäjälentäjillä. Lääkärikoulutuksen lisääminen on myös mahdollista, mutta se ei yksinään riitä ratkaisemaan ongelmaa.
Koska Pelkistetyn Soten omalääkäriperiaate ja työterveyshuollon sairaanhoidon päättyminen vähentävät lääkärien kokonaiskysyntää ja todennäköisesti ohjaavat lääkäreitä julkiselle puolelle, on järkevää odottaa ja arvioida, mille tasolle lääkärien tarve asettuu ennen laajempien koulutuspäätösten tekemistä.
Omahoitaja-/-lääkäriperiaate
Hoidon jatkuvuuden on todettu vaikuttavan myönteisesti terveydenhuollon laatuun ja kustannustehokkuuteen. Esimerkiksi Raivion (2017) tutkimus sekä Sandvikin ym. (2021) havainnot Norjasta osoittavat, että jatkuva hoitosuhde vähentää kuolleisuutta, päivystyksen käyttöä ja sairaalahoitoja.
Henkilökohtainen ja pitkäaikainen hoitosuhde luo parhaat edellytykset hoidon onnistumiselle. Pääsääntöinen omahoitaja- ja omalääkärijärjestelmä – joka voi osin toimia hajautetusti myös terveyskeskusten ulkopuolella – mahdollistaa matalan kynnyksen hoitoon hakeutumisen ja ylivertaisen tehokkuuden. Sen etuja ovat muun muassa:
Kokonaisvaltainen diagnostiikka: Kun lääkäri tuntee potilaan fyysisen ja sosiaalisen tilanteen, diagnoosit syntyvät nopeammin, ja turvallisemmin.
Kroonisten sairauksien hallinta: Hoitosuhteen jatkuvuus parantaa ennakointia ja vähentää akuuttien ja usein kalliiden kriisien riskiä.
Etäyhteyksien tehokkuus: Taustatilanteen tuntemus mahdollistaa sujuvan ja turvallisen etähoidon.
Tutkimusten ja häiriökysynnän väheneminen
Hoitopolun ohjaus: Omalääkäri tuntee potilaansa parhaiten ja osaa ohjata hoitoa oikeaan suuntaan.
Lumevaikutusten hyödyntäminen: Luottamuksellinen potilassuhde vahvistaa hoidon vaikuttavuutta – tämä, todennäköisesti kymmenien prosenttien - tehonlisä on suurelta osin vielä hyödyntämättä.
Vastuuntunto ja ennaltaehkäisy: Omalääkäri kokee keikkalääkäriä suuremman vastuun "omasta" potilaastaan.
Ammattitaidon kehittyminen: Pitkäaikainen potilassuhde opettaa lääkärille kokonaisvaltaista ja hienosyistä ymmärrystä – kuten salapoliisityössä, irralliset havainnot eivät riitä, vaan tarvitaan päättelyketjuja.
Työn mielekkyys: Omalääkärin työstä tulee palkitsevampaa, kun potilassuhteet ovat vakiintuneita ja näkee työnsä tulokset.
Yhteydenottojen sujuvuus: Vakiintunut hoitosuhde nopeuttaa avun hakemista ja vähentää huolia ja epäröintiä.
Kriisitilanteiden hallinta: Kun tietojärjestelmät eivät ole käytettävissä, omalääkärin muistiin perustuva tieto potilaasta on korvaamatonta.
Yksinkertaistaminen mielletään usein yksilöllisyyden heikentämiseksi. Samanaikainen valinnanvapaus merkitsee kuitenkin olennaista yksilökeskeisyyden vahvistumista.
On päivänselvää, että potilaan hoidon pirstaloituminen on saatava kaikilla tasoilla supistettua minimiinsä. Se parantaa hoidon laatua ja pienentää lääkäripalvelujen kustannuksia.
Omalääkäriperiaate voi toimia erityisen tehokkaasti sairaanhoitaja–lääkäri-työpareilla, jolloin molempien ammattitaito saadaan optimaalisesti käyttöön. Kannustimena voisi toimia palkan sitominen tehtyyn työmäärään – muuten palkkaus uhkaa muodostua hallitsemattomaksi. Palkkausjärjestelmä on yksi tämän mallin haasteista.
Kapitaatioperiaatteen heikkoutena on eri alueiden väestöjen vaihteleva sairastavuus, mikä saattaa aiheuttaa lääkärien välistä kyräilyä. Toimenpiteisiin perustuva palkkaus on oikeudenmukaisempi, mutta sitä pidetään usein liian monimutkaisena. Nykyisen tietotekniikan aikana näin ei kuitenkaan ole. Lääkäri kirjaa hoitotapahtumat joka tapauksessa, joten palkkioiden määrittely voidaan automatisoida.
Yksi mahdollinen tapa aloittaa omalääkäritoiminta on listautumisperiaate, alkaen kaikkein sairaimmista – pääosin vanhuksista – jolloin omalääkäriperiaatteen suurimmat hyödyt saadaan käyttöön välittömästi.
Huoltovarmuus - terveydenhuollon kulmakivi sekä normaalioloissa että kriisitilanteissa
Ukrainan sota ja koronapandemia osoittavat, että vakava kriisi voi iskeä yhteiskuntaan milloin tahansa – ja terveydenhuolto on tällöin erityisen haavoittuva. Suurkatastrofin, kuten sodan, aurinko- tai tulivuorenpurkauksen, todennäköisyyden luonnetta ei ole ymmärretty. Vaikka sellainen kohdataan ehkä vain kerran sadassa vuodessa, se kerta voi olla jo huomenna.
Kaupungistuminen, teknologinen kehitys ja etenkin digitalisaatio ovat nostaneet haavoittuvuudet uudelle tasolle, mutta tätä ei ole varautumisessa kunnolla huomioitu. Esimerkiksi 1800-luvun voimakkaan aurinkopurkauksen toistuminen voisi pahimmillaan romahduttaa sähköverkot vuosiksi – seuraukset nyky-yhteiskunnalle ja sen terveydenhuollolle olisivat tuhoisat.
Terveydenhuollon huoltovarmuudesta on Suomessa huolehdittu monia muita maita paremmin. Noin kymmenen vuoden kuluessa siihen on kuitenkin kehittynyt ammottava aukko, sillä kyberhyökkäyksillä koko terveydenhuolto voidaan yhdessä hetkessä lamauttaa. Pelkistetyssä Sotessa kyberhyökkäykset torjutaan maksuttomuudella, joka ei vaadi tietotekniikkaa, sekä toimintojen ja lääkevarastojen hajautuksella mahdollisimman lähelle potilaita. Muutenkin tietojärjestelmien keskeisimmät osat pitää suunnitella siten, että myös puhtaasti paikallinen käyttö olisi mahdollista. Voisi jopa ajatella, että esimerkiksi vanhoihin käytöstä poistettuihin, mutta toimiviin, tietokoneisiin tallennettaisiin kriittisimmät järjestelmät paikallisen toiminnan tueksi. Pelkistetty Sote olisi tiettävästi ainoa kyberhyökkäykset sietävä terveydenhuoltoratkaisu maailmassa -vieläpä nykyistä pienemmin kokonaiskustannuksin.
Hajauttamista hyödynnetään myös lääkäripalveluissa. Osa niistä voidaan sijoittaa terveyskeskusten ulkopuolelle, mikä parantaa toimintavarmuutta kriisitilanteissa ja vähentää matkakustannuksia.
Yksityisestä terveydenhuollosta poliittiset ("demokraattiset") rakenteet puuttuvat, eikä niitä ole kukaan kaivannut. Julkisella puolellakaan niitä ei tarvita. Paikallisdemokratiaan riittää kevyt malli, jossa jokaisella kunnalla on yksi edustaja nelivuotiskaudeksi valittavassa sairaanhoitoiirin edustajistossa. Mallia voisi ottaa alueosuuskauppojen hallinnosta.
Sosiaalitoimi sopii parhaiten kuntien hoidettavaksi
Sosiaalipalveluissa paras yksittäisten tilanteiden tuntemus ja hallinta saavutetaan kuntatasolla. Siksi kuntien tulisi edelleen vastata sosiaalitoimen järjestämisestä valtion kuitenkin kantaessa kustannusvastuun valtakunnalliselle mediaanitasolle asti. Tällainen korvausmalli toimii itsesäätyvänä kannustimena ja luo pohjan sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestäville ratkaisuille. Kuntia ei voida pitää vastuullisina tekijöistä, joihin niillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia.
Valtion rahoitus sosiaalitoimeen on perusteltua, sillä muuttoliike, väestön ikärakenne ja alueelliset erot vaikuttavat merkittävästi kustannuksiin. Esimerkiksi vanhuspalveluiden järjestäminen on kaupungeissa usein selvästi kalliimpaa. Maaseudulla olevia edullisia tiloja voi hyödyntää hoitopaikkoina, mikä mahdollistaa myös monipuolisemman viriketoiminnan.
Sosiaalihuollon suhdetta terveydenhuoltoon kannattaa tarkastella tarkemmin sen jälkeen, kun uudistuksen tavoitteet terveydenhuollon osalta on saavutettu. Näin varmistetaan, että kokonaisuus rakentuu hallitusti ja kestävästi.
Terveydenhuollon rakenteiden ja toimintojen pelkistäminen tekee osan nykyisistä ohjelmistoista tarpeettomiksi. Monimutkaisuuden hallinnan - mm. joka suuntaan rönsyilevän ulkoisen ja sisäisen laskutuksen ja korvauskäsittelyjen - sijaan ohjelmointiresurssit voidaan suunnata terveydenhuollon ydintehtävien tukemiseen. Käytännön kokemukset osoittavat, että sovellusympäristön monimutkaistuessa ohjelmoinnin ja tietojärjestelmien ylläpidon kustannukset kasvavat jyrkästi – monimutkaisuuden kaksinkertaistuminen voi johtaa esimerkiksi nelinkertaisiin kustannuksiin.
Koska tietotekniikka on tulevaisuuden terveydenhuollon ytimessä, yksinkertaistaminen tarjoaa ratkaisevia etuja. Tekoälyn hyödyntämisen yleistyessä vuotuiset miljardiluokan säästöt ovat jo näköpiirissä. Yksinkertaisin järjestelmä on toimintavarmin, turvallisin ja parhaiten tulevaisuuden muutoksiin mukautuva – kaikki terveydenhuollossa keskeisiä ominaisuuksia.
Monimutkaisen sote-uudistuksen suurena riskinä on sen tietojärjestelmäkokonaisuuden kallis epäonnistuminen. Kirjallisuuden perusteella (Flyvbjerg & Gardner 2023; ) tällaisen epäonnistumisen todennäköisyys voi olla jopa 50 %. Hyvinvointialueilla suuri riski on jo osin toteutumassa.
Vaikka Pelkistetyssä Sotessa ehdotettujen toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä, tarvittavat muutokset ovat helposti toteutettavissa. Kyse ei ole mullistuksesta, jonka seurauksia ei voida ennakoida, vaan nykyjärjestelmän hallitusta ja vaiheittain etenevästä kehityksestä.
Rakenteellisesti merkittävin osa uudistusta on Terveyshallituksen perustaminen. Muulta osin kyse on enemmänkin toimintojen virtaviivaistamisesta. On hyvä muistaa, että aiempaan terveydenhuoltomalliin oltiin yleisesti ottaen tyytyväisiä. Varsinaiset ongelmat ovat liittyneet hoidon saatavuuteen ja jatkuvuuteen. Tehty sote-uudistus ei ongelmia korjannut, vaan joiltain osin jopa pahensi niitä.
Sote-uudistusremontin ensimmäinen toimenpide on rahoituksen kytkeminen verotukseen, mikä luo perustan sote-uudistuksen kaikkien tavoitteiden saavuttamiselle. Vaiheistettu maksuttomuuteen siirtyminen aloitetaan perusterveydenhuollosta. Kustannustehokkuuden parantamiseksi on myös tärkeää siirtyä omalääkäriperiaatteeseen mahdollisimman nopeasti. Lääkejakeluketjun uudistaminen voidaan puolestaan toteuttaa parin vuoden siirtymäajalla. Näin yksinkertaisilla toimenpiteillä uudistuksen jatkon taloudellinen pohja saadaan vakautettua.
Terveyshallituksen perustaminen ja hyvinvointialueiden kutistaminen sairaanhoitopiireiksi on todennäköisesti poliittisesti haastavin osa kokonaisuutta.
Pelkistetty Sote ylittää kaikki uudistukselle asetetut tavoitteet ilman ensimmäistäkään kompromissia
Yksin rahoitukseen liittyvien byrokratioiden karsiminen ja lääkkeiden jakelun integrointi varmuusvarastointiin tuovat niin merkittäviä kansantaloudellisia säästöjä, että ne kattavat hoitojonojen pysyvän purkamisen kustannukset.
Terveyshallituksen perustamisesta, tietoteknisten ratkaisujen kehittämisestä ja omalääkäriperiaatteen käyttöönotosta syntyvät säästöt ovat monin verroin suurempia kuin hallituksen epämääräiset arviot kustannusten nousun taittumisesta.
Pelkistettyyn Soteen siirtyminen merkitsee yhteiskunnan keskeisen palvelun ratkaisevaa varmentumista ja tehostumista. Valitettavan usein poliittinen päätöksenteko kärsii kokonaisuuksien hahmottamisen puutteesta, jolloin lyhytnäköiset leikkaukset jäävät ainoaksi keinoksi karsia menoja – vaikka niiden pitkän aikavälin vaikutukset ovat usein kielteisiä.
Jos julkinen terveydenhuolto saa hyödyntää kaikki luonnollisen monopolin etunsa, yksityisten toimijoiden kilpailukyky jäänee rajalliseksi. Tästä huolimatta niillä on täydentävä rooli palvelemassa maksukykyisiä kansalaisia, jotka haluavat itse hallita hoitonsa kulkua. Pelkistetyssä Sotessa yksityinen terveydenhuolto ei aiheuta ongelmia, koska väärille kannustimille ei jää tilaa ja valtio pitää ohjat käsissään.
Vain Terveyshallitus kykenee hyödyntämään kaikki mittakaava-, synergia- ja integraatioedut
Laskutuksesta luopumisen, lääkejakeluketjun oikaisun ja omalääkäriperiaatteen jälkeen Pelkistetyn Soten neljäs keskeinen yksinkertaistus on hyvinvointialueiden korvaaminen valtakunnallisella Terveyshallituksella, joka nojaa maan parhaisiin asiantuntijoihin. Vain tällainen rakenne kykenee hyödyntämään valtakunnalliset mittakaava-, synergia- ja integraatioedut (esim. Sivonen 2019), jotka muuten jäävät suurten terveysyritysten yksinoikeudeksi.
Hyvinvointialueet ovat hajanaisia, byrokraattisia ja poliittisesti ohjautuvia, eivätkä ne pysty palvelemaan koko maan terveydenhuoltoa taloudellisesti tai tasa-arvoisesti. Kokonaisuuden tulee perustua tarkoituksenmukaisiin rakenteisiin, jotka yhdessä muodostavat skaalautuvan ja tarveperusteisen järjestelmän. Terveyshallituksella on kyky tunnistaa ongelmakohdat ja ratkaista ne nopeasti ilman alueellista eriytymistä.
Hyvinvointialueiden kesken esiintyy sekä päällekkäisiä investointeja että niiden puutteita. Esimerkiksi hoidon jatkumo perushoidosta erikoistuneisiin yksiköihin ei ole hyvinvointialuepohjalla aina luontevasti toteutettavissa.
Valtakunnallisen kokonaisuuden suurimpia etuja on keskitetty hankintatoimi – erityisesti tietojärjestelmissä, joissa voidaan siirtyä kohti ajantasaista, tietoon pohjautuvaa toiminnanohjausta, jossa sovellusympäristön yksinkertaisuus ja tekoäly pääsevät oikeuksiinsa. Tämä tukee vaikuttavuutta, taloudellisuutta, tilannehallintaa ja ennakointia.
Terveyshallitus muodostetaan yhdistämällä THL, Fimea, Valvira, Findata sekä osia sosiaali- ja terveysministeriöstä ja Suomen Akatemiasta. Se on epäpoliittinen, korkean tason asiantuntijaorganisaatio, jossa tieteelliset ja käytännölliset tavoitteet yhdistyvät pitkäjänteisesti. Sen tehtäviin kuuluvat terveydenhuollon puitteiden järjestäminen, edistäminen, valvonta ja rahoituksen myöntäminen sairaanhoitopiireille. Lisäksi se vastaa valtakunnallisten terveysaineistojen hyödyntämisestä sekä lääketieteellisen tutkimuksen edistämisestä ja rahoituksesta. Terveyshallitus hoitaa kaikki terveydenhuoltoon liittyvät tehtävät niin, ettei ulkopuolista konsultointia tarvita.
Lääketieteellisen tutkimusrahoituksen irrottaminen Suomen Akatemiasta mahdollistaa varojen keskitetymmän ja tehokkaamman käytön. Nurkkakuntaisuutta voidaan vähentää, ja tutkimus voidaan kytkeä tiiviimmin käytännön terveydenhuoltoon. Terveyshallituksella on edellytykset rekrytoida maan parhaat asiantuntijat, jolloin sen ammatillinen suorituskyky on ratkaisevasti korkeampi – mutta kustannukset merkittävästi pienemmät – kuin nykyisillä hyvinvointialueilla.
Terveyshallitukseen keskitetään niin suuri osa terveydenhuollon yleishallinnosta kuin käytännöllistä. Sille kehitetään toiminnanohjausjärjestelmä, joka tarjoaa reaaliaikaisen tilannekuvan jokaisesta sairaanhoitopiiristä ja koko valtakunnasta. Tämä toimii taloudellisen ja muun valvonnan sekä ennakoivien toimien ytimenä. Erillisiä laatu- ym.-rekistereitä ei tarvita, sillä kaikki tieto löytyy valtakunnallisesta tietovarannosta.
Näin päästään eroon nykyisestä tietojärjestelmäviidakosta, jossa tiedon siirtyminen on kallista, hidasta ja altista virheille – kuten Avohilmon ongelmat osoittavat. Tilannekuva- ja toiminnanohjausjärjestelmä tarjoaa hälytykset poikkeamista normaalitilasta, visuaaliset yhteenvedot avaintoiminnoista ja tarvittavaa analytiikkaa. Tämän virtuaalisen "valvomon" avulla voidaan tunnistaa järjestelmän vahvuudet, heikkoudet ja pullonkaulat kehittämisen lähtökohdiksi.
Suomessa kertyy valtava määrä terveystietoa, ja sen hyödyntäminen on organisoitava ensisijaisesti tutkimuksen ja kansanterveyden edistämiseksi. Tiedon myynti on toissijaista. Vaikka terveyshyötyjen mittaaminen on vaikeaa, valtakunnallinen tietovaranto mahdollistaa tiedon suoraviivaisimman ja tehokkaimman käytön. Silloin toiminnanohjausjärjestelmä voi vastata ajantasaisesti esimerkiksi kysymykseen: mihin rahaa tulisi käyttää, jotta kansa pysyy terveenä. Mallinnuksen avulla terveystietoa voidaan hyödyntää myös vaikkapa sosiaalihuoltoon tai mielenterveys-, päihde- ja köyhyysongelmiin.
Toiminnanohjausjärjestelmä on rajatusti myös sairaanhoitopiirien käytössä. Niissä se yhdistyy potilashallintaan, joka varmistaa hoidon potilaskohtaisen optimoinnin, integraation ja ajantasaisuuden. Terveyshallituksen näkökulma on valtakunnallinen ja sairaanhoitopiirien potilaskeskeinen. Realistisena tavoitteena on hallintokulujen puolittaminen nykyisestä. Toiminnallisen järjestelmän kehittäminen vaatinee noin viisi vuotta ja on miljardiluokan investointi, mutta säästöt ovat moninkertaiset. Sen edelleen kehittäminen tuottamaan uusia hyötyjä jatkuisi vielä senkin jälkeen. Nyt poliitikoilta eellytettäisiin tervettä järkeä sekä irtautumista vanhoista kaavoista ja korruptiivisista sidonnaisuuksista.
Terveyshallituksen osana valtion lääkelaitos vastaa lääkkeiden arvioinnista, kilpailutetusta hankinnasta ja jakelusta. Samalla voidaan luopua monimutkaisesta lääkekorvausjärjestelmästä, hajanaisista riskinjakosopimuksista ja varmuusvarastoinnin monipolvisuudesta. Valtion neuvotteluvoima lääketeollisuuteen nähden on huomattavasti suurempi kuin nykyisten tukkureiden.
Terveyshallituksen tietotekniikkayksikkö on keskeisessä asemassa. Se vastaa tietoteknisten ratkaisujen jatkuvasta arvioinnista ja kehittämisestä. Potentiaali on valtava, ja on anteeksiantamatonta, ettei tietotekniikka ole saanut konkreettista painoarvoa hallituksen suunnitelmissa. Poliittinen ymmärrys tiedonhallinnasta on usein rajoittunut staattisiin rekistereihin, vaikka kyse on dynaamisesta terveydenhuollon hallinnasta.
Kriisinhallintayksikkö vastaa turvallisuusuhkiin varautumisesta. Korona ja Ukrainan sota ovat osoittaneet, että terveydenhuollossa tarvitaan asiantuntijavetoinen, koko järjestelmän läpäisevä kaikkeen varautunut komentoketju. Päätökset on tehtävä siellä, missä ymmärretään mitä päätetään – poliitikoille jäisi vastuu vain suurista linjoista. Nykyisen sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen valmiusryhmän koostumus on edustuksellinen, mutta pelkistetyssä Sotessa on pysyvä pieni kriisinhallintayksikkö, joka vastaa koko maan kattavasta valmiusverkostosta. Lisäksi verkostoon kuuluu eri tahoilla työskenteleviä ammattilaisia, jotka ovat pienellä panostuksella jatkuvassa valmiudessa siirtymään kriisinhallintaan. Valmiutta ylläpidetään muun muassa simuloiduin ja todellisin harjoituksin.
Terveyshallitukseen kuuluu myös arviointi-, innovaatio- ja kehittämisyksikkö, joka toimii tiiviissä yhteistyössä sairaanhoitopiireissä tehtävän tutkimuksen kanssa. Tämä on huomattavasti toimivampi ratkaisu kuin hyvinvointialueille ehdotetut vuosittaiset ohjausneuvottelut. Yksikkö vastaa rakenteiden ja toimintojen jatkuvasta arvioinnista ja kehittämisestä, lisäten yhteisöllisyyttä ja vastaten kehityshaasteisiin kokonaistaloudellisesti ja terveydenhoitoon keskittyvällä motiivilla. Hyvinvointialueiden välisen kilpailun sijaan päästään hedelmälliseen valtakunnaiseen yhteistyöhön. Terveysalan ollessa potentiaalinen vientiala, tutkimuksen ja hoidon vahva kytkös tukee suomalaisia terveysalan yrityksiä.
Terveyshallitus vastaa myös potilaskuljetusten runkoverkosta, joka perustuu rautateiden Helsinki–Rovaniemi ja Helsinki– Joensuu -linjoihin. Kuljetuksissa käytetään ambulanssivaunuja, joissa on vaativiinkin kuljetuksiin sopiva varustus ja sairaanhoitaja. Kuljetukset tapahtuvat yöjunissa samanaikaisesti molempiin suuntiin. Syöttöliikenteestä vastaavat taksit ja ambulanssit. Kaksisuuntaisena ja useita potilaita kerrallaan kuljettava runkoverkko on taloudellinen sekä potilaille miellyttävä ja turvallinen Ambulanssivaunu muodostaa myös ytimen hätäsairaalalle, joka yhdessä tavallisten vaunujen kanssa voidaan kriisitilanteissa nopeasti perustaa mihin tahansa rataverkon osaan.
Terveyshallituksen alaisuudessa operatiivisesta toiminnasta vastaavat keskussairaaloihin tukeutuvat sairaanhoitopiirit, jotka toimivat yhteistyössä terveyskeskusten kanssa. Maksuttomuuden poistaessa sisäisen laskutuksen, valtakunnallisesti tarkoituksenmukaisten yksiköiden (esimerkiksi erityishuoltopiirit tai vaikkapa Coxan ja Sydänsairaalan kaltaiset erityisyksiköt) käyttö sujuu ilman hallinnollisia rasitteita. Kaupallisesta mallista poiketen tässä ei kuitenkaan pyritä yksittäisten yksiköiden vaan kokonaisuuden optimointiin. Keskussairaalat voivat tarpeen mukaan erikoistua, ja korkeatasoisin hoito keskittyy yliopistosairaaloihin. Hajauttamisen tuottamat säästöt, kuten matkakulut ja kriisivalmius, jne. huomioidaan kustannusoptimoinnissa.
Terveydenhuollon kaltaisiin "pirullisiin ongelmiin" ei ole yksiselitteisiä lopullisia ratkaisuja, mutta Pelkistetyn Soten yksinkertaistukset sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojärjestelmä tarjoavat keinot niiden mahdollisimman kattavaan hallintaan. Kun luovuus ja uudistumiskyky tunnistetaan tulevaisuuden soten olennaisiksi osatekijöiksi, voidaan varmistaa, ettei enää ajauduta nykyisen kaltaiseen hallitsemattomaan tilanteeseen, jossa poliittinen päätöksenteko joutuu naurunalaiseksi.
Kun vastuu terveydenhuollosta keskitetään arvovaltaiselle ja asiantuntijavetoiselle Terveyshallitukselle, ja sairaanhoitopiirit toimivat epäpoliittisesti, puolueiden mahdollisuudet käyttää terveydenhuoltoa poliittisena pelinappulana vähenevät merkittävästi.
Mielenkiintoisena vertailukohtana voidaan mainita Tanskan uusi terveydenhuoltomalli, joka on suurissa linjoissa lähellä Pelkistetyn Soten periaatteita. Siinä valtio toimii johtavassa roolissa, ja kuntatason toimintaa on vahvistettu aluehallinnon kustannuksella. Lisäksi terveydenhuolto on kansalaisille lähes kokonaan maksutonta.
Jos puoluepoliittiset näkökohdat jätetään sivuun, terveydenhuoltouudistuksen suurin välitön haaste on työvoiman saatavuus. Erityisesti työterveyshuollon yksityistymisen myötä niin suuri osa lääkäreistä on siirtynyt yksityiselle puolelle, että kokonaisvaltaisen otteen saaminen terveydenhuollosta on käytännössä mahdotonta.
Pelkistetyssä Sotessa työterveyshuollon sairaanhoidon poistuminen todennäköisesti jo yksinään ratkaisee akuutin lääkärivajeen. Lisäksi julkisen ja yksityisen puolen selkeä erottaminen sekä niiden välinen kilpailu vapauttanevat yksityisen puolen lääkäreitä takaisin julkiseen terveydenhuoltoon.