Nauti päivästä vielä tästä sillä sodan kauhu pian saapuu. 

Silloin pelkäät vallassa kauhun, miten käy meidän, kuka elää saa? 

Tulee aika jolloin vielä ikävöit rauhaa, lepoa pois mennyttä. 

Mietit miksi ihminen vihaa toista valtaa alaa raivon vallassa? 

Mitä olemme tehneet väärin, unohdimme Luojan rakkaan? 

Kohtalo tuli kohti tätä kansaa, Ruumiit lakoon ikiuneen kaataa. 

Äiti ja isä tuskaa nyt jo kantaa, Missä poikakin mennä mahtaa. 

Syökö miekka sieltä vai täältä? Suruviestin kotiportaille tuo? 

Raakuus satoa siellä niittää, Armo Jumalan pois meistä katsoo. 

Sielläkö vasta heräämme pelkoon, Missä ikuisuuden lopulta vietämme? 

Toivo viimeinen mieleen silloin palaa Kuka kuoleman voitti, meitä kantaa 

yli viimeisen virran, tuonelan pimeän, Luokseen kantaa nyt kunniaan. 

Ennen sotaa jo arkana rukoile, hiljenny edessä Herramme Jeesuksen. 

Tulkoon vastaan kauhut sotien, Toivo viimeinen on risti Jeesuksen. 

Mitä maailma sulle tarjoo, Se on sulle vain onnen varjoo.

Ymmärrät sen vasta sitten, Kun kuljet tietä varjoista valoon.

Tyhjää oloa sielun saat sietää, Turhaa nautintoa etsiä pettävää.

Ei täyty sielun kaipaus syvä, Vaikka naurat joukossa ystävien.

Huomaat ajan pitkän kuluneen, Päivät toistaneet vain itseään.

Tyydytystä hapuillen, etsien, Turhalta näyttää eletty elämä.

Etkö tiedä, Hän kättään ojentaa, apua tarjoaa antaja elämän?

Etkö uskalla kokeilla, tarttua Luojasi lahjaan elämän?

Pelkäätkö, mitä sanoo muut? Vaikka he tarjoaa pelkkää tyhjää?

Etkö tiedä, todellista, täyttävää on Luojasi aito tunteminen ?

Hän lähetti meille Poikansa, Hänessä täyttyy sun kaipaus.

Sydämen kaipaavan, huokaavan, Hän täyttää levolla rakkauden.

Vasta kanssa Jeesuksen saat tuntea täyttymystä elämän.

Se on suuri turva hädässä, se on iloa ja rauhaa kestävää.

Älä nyt enää epäröi kääntyä, tulla luokse nyt Jeesuksen.

Hiljaa sisälläsi vain rukoile: Jeesus autathan myös minua.

Anna Hänen sydämesi täyttää, Tuoda uutta valoa elämääsi sun.

Kiitä niin suurta Jumalan armoa, saathan olla lapsi Jumalan!

Mikä on arvosi, kuka sen odottaa, kuka sulle merkityksen näyttää?

Kuka sun ajatukselle arvoa antaa, kuka muistelee sanojasi viisaita?

Kauanko ihmisten suosio kestää, voiko se mielen tyhjyyden estää?

Onko se totta vai pelkkää pintaa, mikä rauhan sieluun kestävän?

ONKO TAVOITE KUNNIA, MAINE JA RIKKAUS, VAI RIITTÄÄKÖ RAKKAUS JA RAUHA MEILLE?

MITÄ JÄÄ JÄLJELLE MATKAMME PÄÄSSÄ, KUN LEPÄÄMME KERRAN ALLA MULTIEN?

Perinnön kalleimman tahdon: uskon ja tyynen, mielen hiljaisen.

Kiitollisuus on se voima, joka kantaa, rukous kantaa luo Taivaisen Isän.

Jumalan tunteva olla mä saisin, Jeesuksen seurassa vaeltaisin.

Jospa mua muistetaan kerran siitä: armostansa elää sain Herran.

ONKO TAVOITE KUNNIA, MAINE JA RIKKAUS, VAI RIITTÄÄKÖ RAKKAUS JA RAUHA MEILLE?

MITÄ JÄÄ JÄLJELLE MATKAMME PÄÄSSÄ, KUN LEPÄÄMME KERRAN ALLA MULTIEN?

Ei luvattu hyvää elämää, ei päivälle jokaiselle aurinkoa.

Kohtalo tulee, jos on tullakseen, ei pakoon pääse juostenkaan.

Toiselle elämä on rajua surua, toinen pääsee helpolla nauttien.

Ei parhaat valinnatkaan auttaneet, kun kohtalo muuttaa koko elämää.

Eipä täällä ikuisesti olla saa, joskus lähdettävä kuitenkin on.

Kapinoinko takaisin kohtaloani, kun toinen saa helpompaa elämää?

Taas vierelle kärsivän kulkea saan. hänen, joka kipua polttavaa tuntee.

Miksi hän sai kohtalon niin ruman? Miksi kipua toisen en pois ottaa saa?

En ymmärrä täällä vielä kaikkea. Onko tarkoitus kivulla kohtalon?

Luuojako hyvään jalotaa, taivasta varten, eloon ihanaan?

Jaksanko luottaa huolenpitoosi Sun, Luuojani mun, joka tarkoitusta tuot?

Laitanko elämää ja kuolemaakin varaan sen, Sinä kannat.

Lupauksesi mua vain lohduttaa, Et yksin jätä koskaan kulkemaan.

täällä kärsin kipuja, Jossain siellä vain iloa tunnemme.

Jeesus auta, nyt hiljaa rukoilen. Usein ennenkin mua auttanut oot.

Tästä kiitoksesta sinulle tuon, Oothan parhain lohtu ja auttaja.

Missä sinä olet, minne sinä menet? Harhailetko tietä, näkeekö kukaan sua?

Maailmassa olet vain käymässä täällä. Miksi juuri nyt vuorosi sun on elää?

Palkitaanko sinut hyvästä elämästä? Miten voisit arvata, minne matkan vie?

Monta sanojaa kuulet, on mielipiteitä. Mutta kuka kertoo, mikä totuutta on?

Mieti, miksi Luuojasi sinut tänne toi? Jos etsit, kuulet suunnan sinulle antaa.

Uskalla vastaan ​​armo, rakkaus, toivo. Et muuta muuta voi, Kuin luottaa Luojaasi sun.

Tunnetko Jeesuksen, Hänet, Pojan Jumalan? Rukoillen, pyytäen, Hänessä saat yhteyden.

Vielä toivoa on, löytää tarkoitukseta, Etsi ja nyt, vain vähän aikaa on.

---------

"Kun uskomme Kristukseen Jeesukseen ja olemme hänen yhteydessään, voimme rohkeasti ja luottavaisina lähestyä Jumalaa."

Kirje efesoslaisille 3:12

Näetkö hänet joka taakkaa sisällään kantaa? Huomaatko sen, joka paineen alla murtuu? 

Läpi naurun, kovan kiireen ja metelin, Sielun suru jostain siellä kajastaa. 

Välitätkö lainkaan siitä, miten toinen jaksaa? Yhdentekevääkö sammuva liekki toisen on? 

Omat asiat, näkemykset ja tunteetko tärkeitä ovat silloin, kun toisella hätä suuri on? 

Näetkö, miten hän ei enää jaksa kamppailla? Mietitkö, miten voisit häntä auttaa, lohduttaa? 

Voisitko hetken vain hiljaa olla ja kuunnella? Voisitko vaatimuksista hiukan hellittää? 

Ehkäpä voisit pelastaa toisen tekemästä jotain, Mikä olisi liian lopullista ja kauheaa. 

Antaisiko elämän voimaa hänelle välittäminen, hyväksyisitkö hänet, lohtua jakaen? 

Hiljennä vauhtia, että näkisit kipua ystävän. Ojenna kätesi, ole vierellä ja ymmärrä, 

ehkä itsekin joskus vielä tarvitset ystävää, Omat voimat kun hiipuu, eikä tie edessä näy. 

Sä tunnet minut, Herra, sä tiedät askeleet, Sä tunnet ajatukset ja kaikki sanani.

Mun polkuni sä mittasit ja tunnet sydämen. En edestäsi pääse, mä tiedän sen.

SÄ OLET SIELLÄ MISSÄ MINÄKIN OON. OOT EDESSÄNI, TAKANA VIERELLÄNI.

SUN KÄTESI ON PÄÄLLÄNI, SUN VALO PIMEÄÄN TUO LOHDUN, JOTA EN VOI YMMÄRTÄÄ.

Jos nousen taivaan tuuliin, menen syvyyksiin, tai aamuruskon siivin lennän merten ääriin niin

sielläkin mua johdatat, pidät kädestä! En pimeyteenkään huku - Sun edessä.

Sä kudoit minut kokoon äitini kohdussa, Sä näit idullani mut, sä loit ihmeenä mut.

Mun luuni eivät olleet sulta kätkössä, Päivät kaikki kirjaasi on jo merkitty.

SÄ OLET SIELLÄ MISSÄ MINÄKIN OON. OOT EDESSÄNI, TAKANA VIERELLÄNI,

SUN KÄTESI ON PÄÄLLÄNI, SUN VALO PIMEÄÄN TUO LOHDUN, JOTA EN VOI YMMÄRTÄÄ.

On ajatukses kalliit kuin hiekanjyväset, Mä herään ja oon vielä luonasi Sun.

Kuka kaatoi palikkatornin, Miltä tuntuu kun kaikki romahtaa? 

Meneekö sekaisin elämä sielun,  kun rakennelma hieno romahtaa? 

Minkä varaan tänään rakennan,  Miten rakennan, suunnittelen?

Mikä pohja paras on ja kestävä? Se on vain vahva kallio Kristuksen.

Kelle teen rakennelmat,  kuka sitä ihaillen katselee? 

Entä jos kukaan ei sitä huomaa, Entä jos se on vain niin tavallista? 

Kanssa Jeesuksen suunnittelen luottaen, hän aina johdattaa.

Lopputulos on silloin parempi,  Sillä Jeesus on tie elämään. 

Minkä varaan tänään rakennan,  Miten rakennan, suunnittelen?

Mikä pohja paras on ja kestävä? Se on vain vahva kallio Kristuksen.

Onko väliä mielipiteillä? Jos ne nauraa tai mulle ivailee? 

Päivä tulee viimeinen, hyytyy ivanauru, Rakennelmat lopulta punnitaan! 

Minkä varaan tänään rakennan, Miten rakennan, suunnittelen?

Mikä pohja paras on ja kestävä? Se on vain vahva kallio Kristuksen.

--------------------------

Matteus 7:24-27

”Sen tähden jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, on verrattavissa järkevään mieheen, joka rakensi talonsa kalliolle. Tuli sade, virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät taloa vastaan, mutta se ei sortunut, sillä sen perustus oli laskettu kalliolle. Mutta jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattavissa tyhmään mieheen, joka rakensi talonsa hiekalle. Tuli sade, virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät taloa vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli perinpohjainen.”