Kuva: Uudenkaupungin rauha 1721 (todennäköisesti liitoiteltu näkemys neuvottelusalin näyttävyydestä), Schenk, Peter, kaivertaja 1721. Finna.fi, CC BY 4.0. Ks. myös Tampereen yliopisto.

Yli 10 000 ihmistä – joidenkin lähteiden mukaan jopa yli 20 000 – vietiin Venäjälle lähinnä pakkotyöhön, ja vain viidennes heistä palasi kotimaahan. Paljon aatelistoa, porvaristoa, papistoa ja virkamiehiä, myös varakkaita talonpoikia – arvioiden mukaan ainakin 30 000 henkeä – pakeni Ruotsiin. Elokuussa 1721 Ruotsi ja Venäjä solmivat rauhan Uudessakaupungissa. Ruotsin asema suurvaltana heikkeni, kun Viipuri ja Karjalankannas luovutettiin Venäjälle. Isonvihan jäljiltä Suomen kaupungit olivat pahoin vaurioituneet. Jälleenrakentaminen oli hidasta, ja olot palasivat normaaleiksi vasta vuosikymmenten kuluttua.

Kuva: Keuruun seurakunnan rippikirja vuodelta 1718. Samaan kirjaan on tehty myös 1730-luvun merkintöjä. Rippikirjan pappilasta kertovalle sivulle on merkitty myös Herpmanin pojat, Gabriel, Juhana ja Kustaa. Nimet on yhdistetty aaltoviivalla sanaan obierunt, kuolleet.

Luettelossa on myös veljesten siskot. Maria oli naimisissa Keuruun kappalaisen Simon Solinuksen kanssa. He joutuivat kirkkoherra Herpmanin kanssa vankeuteen 1715, menivät Inkerinmaalta Ouluun ja sieltä Hailuotoon, jossa Solinus oli kappalaisena. 

Keuruun museo: Herpmanin pojat - isoviha Keuruulla

Sukututkija saattaa havaita suvun tietoja etsiessään isonvihan ajan siitä, että useimmat kirkonkirjat alkavat vasta tämän ajan jälkeen, koska kirkkoja poltettiin ja kirkonkirjat tuhoutuivat. Myös seurakuntien kirjanpito jäi monesti tekemättä pitkiksikin ajoiksi.

Napoleonin sotien seurauksena vuonna 1809 Suomi liitettiin Venäjään. Haminan rauhassa syyskuussa 1809 rajalinjaksi lännessä sovittiin Tornionjoki. Venäjä vaati myös Ahvenanmaan sisällyttämistä valloitettuun alueeseen. Venäjän vallan alaisuudessa Suomi oli autonominen suuriruhtinaskunta, jolla oli Venäjän keisarilta saatu sisäinen itsehallinto. Näin Suomesta tuli ensimmäisen kerran erillinen hallinnollinen alue, jolla oli myös oma keskushallinto ja rajat. 1800-luvun loppua kohden suuriruhtinaskunta sai yhä enemmän erillisen valtion piirteitä. Samalla alkoi viritä kansallinen herätys, suomen kielen virallinen asema vahvistui ja syntyi kansallinen kulttuuri ja identiteetti, tietoinen suomalaisuus ja suomalainen sivistyselämä, jonka kenties suurimmaksi saavutukseksi on sanottu koululaitosta.

Suomen autonomia eli osittainen valtiollinen itsemääräämisoikeus alkoi 1800-luvun lopulla ärsyttää venäläisiä. Suomellahan oli oma rahayksikkö, postimerkit, kielilait, vanha ruotsalainen siviili- ja rikoslainsäädäntö sekä senaatti ja valtiopäivät. Erityistä suuttumusta herätti se, etteivät suomalaiset nuorukaiset palvelleet Venäjän armeijassa, vaan suomalaiset joukko-osastot osallistuivat koko valtakunnan sotiin vain poikkeustapauksissa. Pian täällä koettiin sortovuosia, ja tsaari ilmoitti Venäjän lakien sivuuttavan Suomen omat lait.  

Kuvat:

Raha: 100 mk vuodelta 1898. setelit. com

Postimerkit (kuva: vmstamps.com):

Kotkamerkit olivat Suomen suuriruhtinaskunnassa käytettyjä, Venäjän kotkavaakunalla varustettuja postimerkkejä, jotka korvasivat Suomen omat, leijonavaakunalla varustetut merkit. Teksti wikipedia.org

Ensimmäinen sortokausi päättyi vuonna 1905 suurlakkoon, joka alkoi Venäjällä ja levisi myös Suomeen. Tsaarin oli pakko taipua ja peruuttaa sortotoimet, ja saman tien Suomi sai luvan uudistaa valtiopäiväjärjestystään, josta tuli maailman uudenaikaisin. Vuonna 1906 äänioikeus annettiin naisille, ja samaan aikaan myös miesten äänioikeutta laajennettiin. Äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui. Äänestämään eivät kuitenkaan edelleenkään päässeet esimerkiksi vaivaishoidon varassa olleet, veronsa maksamatta jättäneet, irtolaiset ja tuomion vuoksi kansalaisluottamuksen menettäneet. Miesten lisäksi nyt myös naiset saivat asettua ehdolle vaaleissa, ja maailman ensimmäiset naiskansanedustajat – 19 naisedustajaa – valittiin eduskuntaan vuonna 1907.

Vuosi 1917 toi maallemme itsenäisyyden. Seuraavana vuonna käytiin kuitenkin sisällissota, ja myöhemmin on sodittu Neuvostoliittoa vastaan. Monet ristit hautausmailla kertovat myös näistä raskaista tapahtumista. 

Muutama vuosi sitten satavuotiaan Suomen kunniaksi ilmestyi tohtori Jenni Haukion toimittama runokokoelma. Hän nosti esiin Mirkka Rekolan runon sanat: ”Joku oli sinun tähtesi täällä, joku oli.” Kun me pohdimme omaa perintöämme, näihin sanoihin kiteytyy jotakin hyvin olennaista niin oman maamme historiasta kuin meidän omien esi-isiemme ja -äitiemme historiasta. ”Joku oli sinun tähtesi täällä, joku oli.” Ja nyt olemme me ja jatkamme historiaa.