Leikkeitä historiasta
osa 7
Sarjan päätösosa
Sarjan päätösosa
Naapurin kannustamana oman tontin haltijaksi
Terhi Suominen
Suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikaista Venäjän miehitystä Suomessa vuosina 1713–1721 kutsutaan nimellä isoviha. Nuo vuodet olivat Suomen historian kenties synkintä vaihetta, jota leimasivat väkivalta, murhat, omaisuuden tuhot ja ryöstöt. Monet nääntyivät nälkään, koska venäläiset kasakat veivät ruokavarat ja muun omaisuuden ja monesti polttivat talot. Venäläisten on laskettu surmanneen isonvihan aikana varovaisestikin arvioiden 5 000 henkeä, mutta luku saattaa olla moninkertainen. Suurin yksittäinen surmatyö tapahtui Hailuodossa Pohjois-Pohjanmaalla, kun parisataa kasakkaa tappoi yhdessä yössä noin 800 henkeä kirveillä.
Palovero tarkoitti vakuutusta venäläisten sytyttämiä tulipaloja vastaan. Huonekuntavero tarkoitti orjien antamista Venäjän armeijan, tsaarin tai tataarien käyttöön. Paloveron kerääjä, korpraali Fjodor Fjodorovits, oppaanaan ryöstämänsä nuorukainen, ortodoksikasteen ottanut Gustaf, nyt Vasili Lillbäck, oli sotarenki ja tulkki, hän oppi tappamisen, kidutuksen ja raakuudet nopeasti. Gustaf Lillbäck ei ollut enää orja vaan Fjodor Fjodorovitsin ottopoika Vasili, sekä tsaarin armeijaan sotilas.
Lähteet: Kustaa H.J. Vilkuna: Paholaisen sota, teos 2006; Jarmo Uusi-Rintakoski: ISO VIHA - vain muutaman hopealusikan tähden, Kodin Pellervo, lokakuu 19.10.2006; kuva: blogi tunturisusi.com, Muhos vuosisatojen saatossa.
Kuva: Uudenkaupungin rauha 1721 (todennäköisesti liitoiteltu näkemys neuvottelusalin näyttävyydestä), Schenk, Peter, kaivertaja 1721. Finna.fi, CC BY 4.0. Ks. myös Tampereen yliopisto.
Yli 10 000 ihmistä – joidenkin lähteiden mukaan jopa yli 20 000 – vietiin Venäjälle lähinnä pakkotyöhön, ja vain viidennes heistä palasi kotimaahan. Paljon aatelistoa, porvaristoa, papistoa ja virkamiehiä, myös varakkaita talonpoikia – arvioiden mukaan ainakin 30 000 henkeä – pakeni Ruotsiin. Elokuussa 1721 Ruotsi ja Venäjä solmivat rauhan Uudessakaupungissa. Ruotsin asema suurvaltana heikkeni, kun Viipuri ja Karjalankannas luovutettiin Venäjälle. Isonvihan jäljiltä Suomen kaupungit olivat pahoin vaurioituneet. Jälleenrakentaminen oli hidasta, ja olot palasivat normaaleiksi vasta vuosikymmenten kuluttua.
Tuosta kolmensadan vuoden takaisesta ajasta ei ole juuri näkyviä merkkejä, mutta jotakin voidaan kuitenkin huomata. Esimerkiksi Turun Ruissalon luonnossa tammimetsien suojeluun oli alettu kiinnittää huomiota jo 1500-luvulta lähtien, ja Ruotsin vallan aikaan Ruissalon tammet olivat kuninkaallisten erityissuojelussa. Vuonna 1647 säädetyn lain mukaan kaikki tammet kuuluivat kruunulle, ja runkoja vietiin kuninkaallisen laivaston rakennusaineiksi. Venäläiset kaatoivat isonvihan aikana lähes kaikki tammet ja kuljettivat rungot Pietariin laivaston tarpeisiin sekä kaupungin paalutukseen. Ruissaloon jätettiin vain näihin tarkoituksiin kelpaamattomat huonolaatuisimmat puut. Niinpä melkein kaikki nykyiset tammet ovat alle 300-vuotiaita.
Kuva: Ruissalon luonto, Turun kaupunki.
Taulukko: Marika Karulinna: Ruissalon vanhat tammet. Opinnäytetyö, Turun Ammattikorkeakoulu, 2013
Kuva: Keuruun seurakunnan rippikirja vuodelta 1718. Samaan kirjaan on tehty myös 1730-luvun merkintöjä. Rippikirjan pappilasta kertovalle sivulle on merkitty myös Herpmanin pojat, Gabriel, Juhana ja Kustaa. Nimet on yhdistetty aaltoviivalla sanaan obierunt, kuolleet.
Luettelossa on myös veljesten siskot. Maria oli naimisissa Keuruun kappalaisen Simon Solinuksen kanssa. He joutuivat kirkkoherra Herpmanin kanssa vankeuteen 1715, menivät Inkerinmaalta Ouluun ja sieltä Hailuotoon, jossa Solinus oli kappalaisena.
Keuruun museo: Herpmanin pojat - isoviha Keuruulla
Sukututkija saattaa havaita suvun tietoja etsiessään isonvihan ajan siitä, että useimmat kirkonkirjat alkavat vasta tämän ajan jälkeen, koska kirkkoja poltettiin ja kirkonkirjat tuhoutuivat. Myös seurakuntien kirjanpito jäi monesti tekemättä pitkiksikin ajoiksi.
Napoleonin sotien seurauksena vuonna 1809 Suomi liitettiin Venäjään. Haminan rauhassa syyskuussa 1809 rajalinjaksi lännessä sovittiin Tornionjoki. Venäjä vaati myös Ahvenanmaan sisällyttämistä valloitettuun alueeseen. Venäjän vallan alaisuudessa Suomi oli autonominen suuriruhtinaskunta, jolla oli Venäjän keisarilta saatu sisäinen itsehallinto. Näin Suomesta tuli ensimmäisen kerran erillinen hallinnollinen alue, jolla oli myös oma keskushallinto ja rajat. 1800-luvun loppua kohden suuriruhtinaskunta sai yhä enemmän erillisen valtion piirteitä. Samalla alkoi viritä kansallinen herätys, suomen kielen virallinen asema vahvistui ja syntyi kansallinen kulttuuri ja identiteetti, tietoinen suomalaisuus ja suomalainen sivistyselämä, jonka kenties suurimmaksi saavutukseksi on sanottu koululaitosta.
Kuva: Keisari Aleksanteri I Porvoon tuomiokirkossa valtiopäivien avajaisissa annettuaan hallitsijanvakuutuksensa (Emanuel Thelningin maalaus Porvoon valtiopäivien avajaiset, 1812) Wikipedia.org.
Suomen autonomia eli osittainen valtiollinen itsemääräämisoikeus alkoi 1800-luvun lopulla ärsyttää venäläisiä. Suomellahan oli oma rahayksikkö, postimerkit, kielilait, vanha ruotsalainen siviili- ja rikoslainsäädäntö sekä senaatti ja valtiopäivät. Erityistä suuttumusta herätti se, etteivät suomalaiset nuorukaiset palvelleet Venäjän armeijassa, vaan suomalaiset joukko-osastot osallistuivat koko valtakunnan sotiin vain poikkeustapauksissa. Pian täällä koettiin sortovuosia, ja tsaari ilmoitti Venäjän lakien sivuuttavan Suomen omat lait.
Kuvat:
Raha: 100 mk vuodelta 1898. setelit. com
Postimerkit (kuva: vmstamps.com):
Kotkamerkit olivat Suomen suuriruhtinaskunnassa käytettyjä, Venäjän kotkavaakunalla varustettuja postimerkkejä, jotka korvasivat Suomen omat, leijonavaakunalla varustetut merkit. Teksti wikipedia.org
Taiteilijatkin tekivät parhaansa venäläisten sorron vastustamiseksi. Kuuluisin sortovuosien maalauksista on taiteilija Eetu Iston ”Hyökkäys”, jossa Suomi-neito puolustaa lakikirjaansa Venäjän kaksipäisen kotkan hyökkäystä vastaan. Taulu maalattiin Berliinissä, mistä se salakuljetettiin Suomeen, ja siitä valmistettiin heti tuhansia painokuvia, jotka levisivät Suomen koteihin. Yleensä kuvan toiselle puolelle samoihin kehyksiin oli laitettu jokin toinen, vaarattomampi kuva – vaikkapa Venäjän keisarillinen perhe – joka käännettiin näkyviin, jos pelättiin Venäjän kätyreitä.
Kuva: Santarmien saatua vihiä taulusta Isto pakeni maalauksen ja painojäljennösten kanssa Ruotsin kautta Saksaan, jossa taulusta painatettiin berliiniläisessä Meissenbach & Rippart -kirjapainossa ... valokuvajäljennöksiä arviolta yli 10 000 kappaletta. Lisäksi kuvasta tehtiin ainakin kuusi painosta postikortteja, yksi jopa venäjänkielisin tekstein. Alex Federley teki maalauksesta postikorttimuunnelman, jossa kaksipäinen kotka on antanut periksi ja Suomi-neito on saanut jäädä lakikirjoineen rauhaan.
Kuva: Ruoveden Murolen koulun opettaja Maria Vuorio pääsi muiden suomalaisten naisten tavoin ensimmäisen kerran äänestämään vuoden 1907 vaaleissa. Eduskunta.fi
Ensimmäinen sortokausi päättyi vuonna 1905 suurlakkoon, joka alkoi Venäjällä ja levisi myös Suomeen. Tsaarin oli pakko taipua ja peruuttaa sortotoimet, ja saman tien Suomi sai luvan uudistaa valtiopäiväjärjestystään, josta tuli maailman uudenaikaisin. Vuonna 1906 äänioikeus annettiin naisille, ja samaan aikaan myös miesten äänioikeutta laajennettiin. Äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui. Äänestämään eivät kuitenkaan edelleenkään päässeet esimerkiksi vaivaishoidon varassa olleet, veronsa maksamatta jättäneet, irtolaiset ja tuomion vuoksi kansalaisluottamuksen menettäneet. Miesten lisäksi nyt myös naiset saivat asettua ehdolle vaaleissa, ja maailman ensimmäiset naiskansanedustajat – 19 naisedustajaa – valittiin eduskuntaan vuonna 1907.
Vuosi 1917 toi maallemme itsenäisyyden. Seuraavana vuonna käytiin kuitenkin sisällissota, ja myöhemmin on sodittu Neuvostoliittoa vastaan. Monet ristit hautausmailla kertovat myös näistä raskaista tapahtumista.
Muutama vuosi sitten satavuotiaan Suomen kunniaksi ilmestyi tohtori Jenni Haukion toimittama runokokoelma. Hän nosti esiin Mirkka Rekolan runon sanat: ”Joku oli sinun tähtesi täällä, joku oli.” Kun me pohdimme omaa perintöämme, näihin sanoihin kiteytyy jotakin hyvin olennaista niin oman maamme historiasta kuin meidän omien esi-isiemme ja -äitiemme historiasta. ”Joku oli sinun tähtesi täällä, joku oli.” Ja nyt olemme me ja jatkamme historiaa.
Kuva: Kurun kirkon sankarihaudat, Ylöjärven seurakunta
Artikkelin tietolähteet:
Haapala, Pertti ja Toivo, Raisa Maria (toim.), 2007: Suomen historian kartasto. Karttakeskus.
Haukio, Jenni (toim.), 2017: Katso pohjoista taivasta: runoja Suomesta. Otava.
Klinge, Matti, 2011: Lyhyt Suomen historia. Otava.
Lahtinen, Rauno, 2014: Turun historia. Turkuseura.
Vahtola, Jouko, 2017: Suomen historia – kivikaudesta 2000-luvulle. Otava.
Zetterberg, Seppo (toim.), 2003: Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY.
Zetterberg, Seppo ja Tiitta, Allan (toim.), 1992: Suomi kautta aikojen. Valitut Palat.
Otsikkokuva: Suomen itsenäisyysjulistus allekirjoitettiin sata vuotta sitten synkissä tunnelmissa – “Joulukaan ei tuntunut joululta”, YLE.fi Uutiset.