Päijät-Hämeen sivistyspalveluiden seudullinen kehittäminen
PÄIJÄT-HÄMEEN ALUEELLINEN VAHVUUS
Sivistyspalveluiden yhteistyöverkosto
Toimintaa ohjaa Päijät-Hämeen kuntien johtavista sivistys-/hyvinvointiviranhaltijoista koostuva ohjausryhmä, joka vastaa toimintasuunnitelman toteuttamisesta ja jalkauttaa sen alaisuudessaan toimivalle seudulliselle kehittämisverkostolle.
Päijät-Hämeen sivistyspalvelujen seudullisen kehittämisverkoston toimintasuunnitelma rakennetaan vuosittain verkoston itsearvioinnin tulosten pohjalta. Vuosittaiset seudulliset arviointikyselyt toteutetaan kaikissa yhteistyökunnissa, vuorovuosittain varhaiskasvatus ja esi- ja perusopetus. Arviointikyselyn vastaajina toimivat huoltajat ja oppilaat sekä opetus- ja kasvatushenkilöstö.
Yhteistoimintaverkoston visiona on, että Päijät-Häme on opetuksen ja kulttuurin kärkimaakunta.
Kuntien palveluja parannetaan ja kehitetään sivistyspalveluiden seudullisella yhteistyöllä.
Yhteistyön lähtökohtana on alueen asukkaille kohdentuvien julkisten sivistyspalveluiden laadun ja tuottavuuden kehittäminen kuntatoimijoiden yhteistyöllä.
Keskeistä on hyvien toimintakäytäntöjen jakaminen, alueen toimintaympäristön muutosten tunnistaminen, lainsäädännön muutosten toteuttaminen yhdessä sekä maakunnallisen arviointipalautteen hyödyntäminen.
Yhteistyöverkoston muodostavat Päijät-Hämeen 10 kuntaa: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.
Yhteistoiminnan koordinointi on kuntien yhteisellä päätöksellä sijoitettu Lahden kaupungin sivistyksen palvelualueelle.
Seudullinen kehittäminen on toiminut alueella vuodesta 2006 lähtien.
Perusopetuksen seudullinen digikehittämisryhmä
Perusopetuksen seudullinen digikehittämisryhmä on sivistystoimenjohtajien ohjausryhmän alaisuudessa toimiva asiantuntijaryhmä, johon on valittu edustaja jokaisesta yhteistoimintakunnasta.
Kuntien edustajat toimivat oman kunnan digiryhmien puheenjohtajina.
Seutukehittäjillä on mahdollisuus saada osaamismerkki kehittämistyöstään.
TVT-kehittämisryhmä vaihtoi 2023 vuoden puolella nimensä seudulliseksi Digikehittämisryhmäksi.
Seutuverkoston ja kuntien edustajat sekä heidän yhteystiedot löytyvät etusivulla olevasta valikosta klikkaamalla otsikkoa Yhteystiedot.
Vuoden 2022 toimintakertomus on luettavissa tästä linkistä pdf-tiedostona. Digikehittämisryhmän ja kehittämishankkeen osiot löytyvät s. 12-14. TVT-kehittämisryhmä vaihtoi 2023 vuoden puolella nimensä seudulliseksi digikehittämisryhmäksi. Dokumentissa vielä nimellä TVT-kehittämisryhmä.
Vuoden 2021 toimintakertomus on luettavissa tästä linkistä pdf-tiedostona. TVT-kehittämisryhmän ja kehittämishankkeen osiot löytyvät s. 13-15.
Kunnan digiryhmä
Kunnan digiryhmä on seudun tvt-kehittämisryhmän verkostoyhteistyössä toimiva asiantuntijaryhmä, johon on valittu edustajat kunnan sivistyspalveluiden digitalisaation ympärillä toimivista tahoista. Seudullisen tvt-kehittämisryhmän edustaja toimii oman kunnan digiryhmän puheenjohtajana tai aktiivisena vastuujäsenenä. Suositus kunnan digiryhmän edustavista tahoista:
varhaiskasvatus
esiopetus
perusopetus
lukiokoulutus
hallinto
tietohallinto
Apukysymyksiä kunnan digiryhmätyön käynnistämiseen ja edistämiseen
Onko digiryhmä muodostettu kunnassa?
Minkälainen on digiryhmän kokoonpano?
Onko tietohallinnon kanssa sovittu yhteistyöstä? Miten se toteutetaan?
Onko tvt-ops päivitetty vastaamaan nykytilannetta?
MIten nivelvaiheet on huomioitu? Esim. Testit?
Miten tietoturva on toteutettu? Esim. Koulutukset?
Miten huoltajia on tiedotettu digitaalisten laitteiden ja sovellusten käytöstä?
Miten pedagogiikka on huomioitu laitehankinnoissa?
Vastuumatriisimalli kunnan digiryhmän työn tueksi. Vastuumatriisimalli muokattu Kuopion kaupungin mallin pohjalta.
Päijät-Hämeen tutoropettajaverkosto
kaikkien kuntien ja koulujen tasa-arvoinen kehittyminen
hyvien toimintamallien ja työtapojen levittämisen
luontevan ja tiiviin vuorovaikutuksen ylläpitämisen
osaamisen tunnistamisen, tunnustamisen ja edistämisen
yhteistoiminnan voimistamisen ja vakiinnuttamisen.
Tutoropettajien yhteiset pelisäännöt
Tutoropettaja
on opettajan ammatillinen, vastuullinen ja luottamuksellinen kanssakulkija
pitää yllä motivoivaa jatkuvan oppimisen henkeä
pyrkii löytämään yhdessä tutoroitavan kanssa vastauksia ja ratkaisuja esillä olevaan asiaan
rohkaisee oman koulun kehittämisessä ja hyvien käytänteiden jakamisessa
hyödyntää omaa persoonaansa ja kehittää vahvuuksiansa
kunniottaa eri koulujen ja kuntien omaleimaisuutta ja toimintakulttuuria
tukee opettajia uuden pedagogiikan käyttöön ottamisessa ja arkiinnuttamisessa
kannustaa innovaatioihin ja kokeiluihin
lisää vuorovaikutustaitoja, verkostoitumista ja opettajien yhteistyötä
verkostoituu ja luo tilaisuuksia verkostoitua
toimii hienotunteisesti oppilaan ja opettajan parasta ajatellen.