Kuva  yksivuotistapaamisesta keväällä 2020

Tämä pentue täytti huhtikuun lopussa neljä.  Olen kovin iloinen ja kiitollinen kodeista, jotka Eve, Liam, Mack ja Redi saivat. Kaikille on tehty kattavat terveystutkimukset, josta en kyllikiksi voi kiittää. Pidämme yhteyttä pentueen fb-sivustolla, ja toki muutenkin tulee viestittyä ja juteltua.  Alla koirista melko tuoreet kuvat, ja yleisesti vähän kuulumisia. Lopuksi terveystulokset.

       Cara Liom Ashling

Eve asuu nelihenkisessä perheessä Hämeenlinnan liepeillä, kaverinaan kaksi metsästävää mäyräkoiraa. Eve harrastaa perheen emännän kanssa tokoa ja nuoren tyttären kanssa vauhdikkaasti ja taitavasti agilitya. Eve on valtaisa rakkauspakkaus, se ei tunnu saavan tarpeeksi omien ihmistensä tervehtimisestä. Tämän piirteen se näytti jo pentulaatikossa - tästä tytöstä oli tosi vaikea päästää irti.

Cara Liom Ardal

Liam asui alkuun Espoossa,  mutta nyt Lappeenrannassa,  emäntänään vasta valmistunut eläinlääkäri.  Liam tottui jo pienestä pitäen uroslaumaan nyt jo edesmenneen kahden pihakoiraherran kanssa. Nelivuotiaana se sai sitten oman pikkuveljen toisesta pampaista.  Liam  harrastaa agilitya ja  kilpalu-urakin on korkattu.  Liam on äidiltään perinyt tämän ihmisten tuijottamisen silmiin ja rakastaa kovaäänisesti kaikkia.

Cara Liom Ailill

Mack elää rentoa elämää Naantalissa ja mökkeillen Kustavissa. Mackin elämään kuuluu runsaasti läsnäoloa ja ulkoilua . Perheeseen kuuluu  kahden aikuisen pojan lisäksi jo lapsenlapsia ja kaksi koiraa, aussie ja mix. Tämä hyvin yhteen nivoutunut uroskolmikko on  ilahduttanut meitä kuvillaan ja kertomuksillaan.  Mack saa kovasti kehuja koiranlukutaidoistaan ja herättää luottamusta aroissakin koirissa.  Liamin tavoin Mack sai oman pikkuveli-pampain nelivuotiaana.  Yhdestä Mackin seikkailusta voit lukea tämän sivun lopussa.

          Cara Liom  Anlon                   Kuva Hanna  Mäntynen

Redi asuu Keravalla nelihenkisessä perheessä, jota sulostuttaa myös lapinkoiratyttö. Emännän kanssa Redi  harrastaa  tokoa ja rallytokoa, tyttären kanssa laji vaihtuu agilityyn.  Kaikissa lajeissa on jo kisattu aikalailla.  Muistakin lajeista,  kuten hajutyöstä ja henkilöetsinnästä on kokemusta.  Redi on myös kunnostautunut näyttelyrintamalla, ja on Suomen Muotovalio. Jälkikasvua Redillä on jo kahden pentueen verran.  

Äiti Nia ja pojat

Luonteista vielä. Pentuaikana en kenessäkään pannut merkille minkäänlaista arkuutta. Ehkä kaksi oli vähän rauhallisempaa, kolme vilkkaampaa,  joista kaksi äänekkäämpää, toinen näistä oli  Melini.  Kolme näistä tervehtii useimpia ihmisiä jopa välillä rodulle epätyyppilisen ylitsevuotavasti. Mutta yhteenvetoja pentuaikaan on aika vaikea tehdä. Nyt aikuisena yksi pennuista on vieraita kohtaan pidättyvämpi, lämpenee kyllä ja tulee sitten tervehtimään. Ääntä voisi lähteä vähemmän ehkä useammasta. Joillakin se liittyy lähinnä laumana liikkumisessa kodin lähipiirissä,  jollakin ehkä yleensä kiihtymiseen.  Kotioloissa nämä kaikki taitavat olla aikamoisia halinalleja.  Ääniarkuutta ei näillä ole, mutta yksi on osoittanut jonkinasteista levottomuutta Uutena Vuonna alkuillasta, mutta kyennyt rauhoittumaan. Resurssiaggressiota ei kenelläkään ole ilmennyt, ja varsinkin uroslaumoissa eläneillä on suhtautuminen vieraisiin uroksiin  ollut poikkeuksellisen hyvää.


Terveydestä. Tässä linkki pentueen osalta jalostustietojärjestelmään.  Alla on tulokset myös  koottuna ja sisältäen mahdolliset DNA-tulokset. Yhdellä pennuista on valitettavasti alapurenta, terveydellistä haittaa siitä ei ole. Nian äidillä UK:ssa on ollut kaksi pentuetta, niissä ei alapurentaisia ole. Melillä on myös yksi ylähammas kääntynyt sisäänpäin. Se putosi kovasta vauhdista kuonolleen kymmenviikkoisena,  ja kyseinen hammas alkoi sojottaa ulospäin. Oletin sen tulevan kuntoon hampaiden vaihtuessa, mutta näin ei käynyt. Toki varmuutta ei ole, että tämä johtuu tuosta tällistä. Kooltaan kaikki ovat  rotumääritelmän rajoissa, tytöt ja yksi pojista hyvinkin, kaksi pojista aivan tuon 46cm rajoilla.

Nia & Corey pennut
kvantti ja iso luu (1).pdf