Verkot ja verkostot

Alasivut löytyvät vas ylh kolmen viivan takaa!

Verkkoteoriaa

Verkostokirjallisuudessa on olemassa erilaisia organisaatioiden välisiä verkostomalleja. Lähinnä Paijaan (2000) viitaten Suominen (2004) jaottelee verkostot kolmeen päätyppiin: alueellisiin, vertikaalisiin ja horisontaalisiin. Alueelliset verkostot ovat tietylle maantieteelliselle alueelle syntyneitä osaamiskeskittymiä, jotka toimivat toisiinsa liittyvillä toimialoilla. Tämän kaltaisesta alueellisesta verkostomaisesta tuotantoyhteistyöstä nostetaan usein esimerkeiksi muun muassa Piilaakson teknologia-, Hollywoodin viihdeteollisuus- sekä Pohjois-Italian ja Etelä-Saksan pienteollisuuskeskittymät (Carney 1998). Yhteistä näille kaikille on se, että ne muodostavat oman alueellisen klusterin, jossa saman alan organisaatiot toimivat yhteistyössä keskenään. Ydinkeskeinen verkosto on taas jonkin keskeisen ydintoimijan ympärille rakentunut. Keskeinen toimija voi olla siinä esimerkiksi koulutus- tai tutkimuslaitos.

Vertikaalinen verkosto koostuu saman tuotantoprosessin eri vaiheisiin erikoistuneista yrityksistä. Tällainen verkosto koostuu esimerkiksi päähankkijasta sekä useammasta alihankkijasta - tästä esimerkkinä matkapuhelinteollisuus useine eri komponenttivalmistajineen. Vertikaalisia verkostoja kutsutaan joskus myös strategisiksi verkostoiksi tai alliansseiksi. Niille on tyypillistä hyvin tiivis tuotannollinen yhteistoiminta.

Horisontaalinen verkosto toimii joko kilpailevien yritysten ja tutkimus- tai koulutuslaitoksen välillä yhteistyössä tietyssä arvoketjun osassa. Yhteistyöllä pyritään samanlaisten resurssien yhdistämiseen suuremman volyymin saamiseksi, vaikkakin jossain toisessa arvoketjun osassa saatetaan olla kilpailijoita. Horisontaalinen verkosto toimii nimensä mukaisesti vaakasuunnassa; samalla tasolla olevat osastot tai yksiköt tekevät keskenään yhteistyötä.

Tuoteverkosto muodostuu toisiaan tukevia tai täydentäviä tuotteita valmistavista yrityksistä, jotka toimivat eri toimialoilla. Verkoston tavoitteena on uusien tuotekombinaatioiden synnyttäminen, johon pyritään osaamisresursseja jakamalla ja hyödyntämällä. Tuoteverkosto muistuttaa läheisesti innovaatioverkostoa, joka keskittyy jonkun innovaation suunnittelemiseen ja tuottamiseen, jonka jälkeen se usein hajoaa. Teknologinen verkosto koostuu eri toimialoja edustavista yrityksistä, jotka hyödyntävät samaa teknologiaa. (Suominen 2004, 5-6).

Organisaatioiden toimintatavan muutosta Moisio (2004) kuvaa kehitykseksi pois vertikaalisesta tehokkuutta korostavasta organisaatiosta kohti horisontaalista, oppimista korostavaa organisaatiota:

KUVIO. Vertikaalisesta, funktionaalisesta työn organisoinnista horisontaaliseen verkosto-organisaatioon

Verkostomaisessa työn organisoinnissa on suhteellisen löysä tietotekniikan avulla tapahtuva ohjaus ja siinä korostuu työn tekeminen tiimimäisesti tietyn työkokonaisuuden ympärille, mikä edellyttää vastuuttamista ja strategista liikkumavaraa.

Verkostoitumisen idea tuotannossa ja palveluissa perustuu peräkkäisen toiminnan muuttumiseen rinnakkaiseksi, jolloin tapahtuu dramaattisia säästöjä toimitusajoissa ja joustavuudessa. Aikasäästö perustuu kehittyneeseen ajatteluun, laatutoimintaan, verkostokumppanuuteen (erikoistuminen ja asiantuntijuus) ja reaaliaikaiseen informaation kulkuun. Keskittymällä ydinosaamiseen yritys voi parantaa kilpailukykyään. Ydinosaamiseen kuulumattomat tarpeet tyydytetään verkostoitumalla ja toimintaa hajauttamalla maantieteellisesti ja toiminnallisesti. Hajautettu ja verkostoitunut järjestelmä ja sen kehittäminen edellyttää tietojen reaaliaikaista siirtoa eri toimintojen välillä. Verkoston kokemusoppiminen (projektioppiminen) edellyttää luottamuksellisuutta ja pitkän aikavälin sitoutumista verkostoon. (Ollus ym. 1998).

Erikoistumista käytetään nyt hyödyksi uudella tavalla. Tuotetta ei tuoteta enää yhdessä paikassa vaan hajautetussa järjestelmässä - verkostoissa. Virtuaaliyritykset perustuvat yhteistyöhön, logistiikan ja verkostojen hyödyntämiseen sekä kumppanuuteen. Integroidun tuotannon hukkakustannus syntyy erikoistumattomuudesta, byrokratiasta, lisäajasta, joustamattomuudesta jne. Verkostotalous tarkoittaa Lillrankin (1999) mukaan tilannetta, jossa transaktiokustannuksia on erilaisten sosio-tekno-ekonomisten järjestelyjen avulla saatu puserrettua aikaisempaan verrattuna radikaalisti alas. Tämä taas mahdollistaa erikoistumisesta saatavien hyötyjen hyväksikäytön ja toimintojen koordinoimisen suoraan suorittavien yksiköiden kesken mahdollisimman vähin välikäsin. Lillrank korostaa, että verkostotalouden ainoa ajuri ei suinkaan ole tietotekniikka, vaan myös kehittyneemmät sosiaaliset suhteet.

Tietoverkot yhdistetään useimmiten Internettiin. Sen yksi mielenkiintoisimmista piirteistä on nopea tiedonhaku. Verkkotoimijan on hyvä ymmärtää hiukan nopean tiedonhaun taustalla olevaa verkkoteoriaa, koska se antaa pohjaa "ymmärtävälle tiedonhaulle". Nykyisin puhutaan jopa verkostojen tieteestä, jonka perustajana pidetään Albert-László Barabásia. Hän esittää, miten ratkaisevaa verkostoissa ovat linkit. Ne mahdollistavat sen, että Internetissä on mahdollista tavoittaa toinen henkilö keskimäärin kuuden linkin kautta. Verkostoille on ominaista, että niillä on solmuja ja napoja, siis paikkoja joissa yhteydet kohtaavat. Suomen tieverkosto voidaan ajatella verkoksi, jossa on paljon solmuja (kaupunkeja), joista kustakin lähtee muutamia linkkejä (teitä). Sen sijaan lentokartassa tilanne on toinen: löytyy kyllä useita solmuja, joissa on harvoja linkkejä (lentoreittejä), mutta on vain harvoja napoja, joissa on hyvin paljon linkkejä. Suomen lentokartassa tällaisia napoja ovat vain Helsinki ja Oulu. Tätä jakaumien erilaisuutta voidaan kuvata kellokäyrällä (normaalijakaumalla) ja potenssijakaumalla:

KUVIO. Normaalijakauma ja potenssijakauma.

Verkoston jakauma on normaali, kun useimmilla solmuilla on yhtä paljon linkkejä (tieverkosto) ja potenssijakauma, kun on paljon solmuja, joilla on vähän linkkejä ja vähän napoja, joilla on paljon linkkejä (lentoverkosto). Verkostoteorian ydintä eli linkkien merkitystä Barabási (2000) kuvaa seuraavasti:

KUVIO. Pieni ja ryvästynyt maailma.

Vasen kuva voisi esittää ystävyysverkostoa, jossa jokaisella on neljä ystävää (vieressä olevat ja kaksi muuta yhteyttä). Oikeanpuoleinen kuva "pientä maailmaa" (Small word), jossa sopivasti on läheisiä solmukohtia (katkoviivat), joiden kautta voi tavoittaa kenet vain "tutun tutun kautta". Näin toimii myös Internet, jossa on mahdollista linkkien kautta tavoittaa "koko maailma".

KUVIO. Verkostorakenteen vaiheittainen muodostuminen. (Broman 1998)

Barabási (emt) esittelee verkostojen perustyyppeinä Paul Baranin verkostojen luokittelua kolmeen ryhmään:

KUVIO. Verkostojen perustyypit

Parhaana verkostoitumistyyppinä pidetään hajautettua verkkoa, koska se säilyttää toimivuutensa, vaikka osa siitä tuhoutuisikin. Keskitetyt verkostot ovat haavoittuvia. Internet ei ole sattumalta hajautettu, vaan harkittu ratkaisu. Tämä tyypittely sopii myös verkostoituneiden ja hajautettujen organisaatioiden tarkastelun idean pohjaksi sekä laajemminkin teoreettiseksi selitykseksi hajautetulle toiminnalle, verkosto-organisaatiolle.

Nopea kehitys ja jatkuva uusiutuminen edellyttävät organisaatioissa uutta osaamista, siksi niiden tulee olla oppivia organisaatioita. Yksityisellä sektorilla oppivan organisaation ideologiaan liittyvät muutokset ovat tapahtuneet nopeasti, mutta julkisella sektorilla ne vaativat aikaa. Julkisia organisaatioita onkin toisinaan syytetty hitaiksi, byrokraattisiksi, joustamattomiksi, tehottomiksi, kalliiksi ja heikkoja palveluja tuottaviksi. Syyksi on nähty hallintokoneiston raskaus ja jäykät toimintatavat.

Verkostoitumisen idea tuotannossa ja palveluissa perustuu peräkkäisen toiminnan muuttumiseen rinnakkaiseen, jolloin tapahtuu dramaattisia säästöjä toimitusajoissa ja joustavuudessa. Tätä verkostoitumisen perusideaa esittää seuraava kuvio:

KUVIO. Verkostoitumisen perusidea (Ollus 1998)

Aikasäästö perustuu kehittyneeseen ajatteluun, laatutoimintaan, verkostokumppanuuteen (erikoistuminen ja asiantuntijuus) ja reaaliaikaiseen informaation kulkuun. Keskittymällä ydinosaamiseen yritys voi parantaa kilpailukykyään. Ydinosaamiseen kuulumattomat tarpeet tyydytetään verkostoitumalla ja toimintaa hajauttamalla maantieteellisesti että toiminnallisesti. Hajautettu ja verkostoitunut järjestelmä ja sen kehittäminen edellyttävät tietojen reaaliaikaista siirtoa eri toimintojen välillä. Verkoston kokemusoppiminen (projektioppiminen) edellyttää luottamuksellisuutta ja pitkän aikavälin sitoutumista verkostoon. (Ollus 1998).

Erikoistumista käytetään hyödyksi uudella tavalla. Enää tuotetta ei tuoteta yhdessä paikassa vaan hajautetussa järjestelmässä - verkostoissa. Uudesta toimintatavasta seuraa transaktiohaittoja, jotka ovat uuden tekniikan myötä aiempaa selkeästi lievemmät:

KUVIO. Integroidun ja hajautetun tuotannon luonne (Lillrank 1999)

Virtuaaliyritykset perustuvat yhteistyöhön, logistiikan ja verkostojen hyödyntämiseen sekä kumppanuuteen. Integroidun tuotannon hukkakustannus syntyy erikoistumattomuudesta, byrokratiasta, lisäajasta, joustamattomuudesta jne. Kuisma (1994) korostaa, miten verkostotalous tarjoaa mahdollisuuden harppoa uudelle tasolle. Siinä yritykset voivat verkostoitumisella maksimoida taloudellisuuden ja tehokkuuden. Verkoston teho perustuu siihen, että yritys selvittää itselleen paitsi kustannusrakenteensa, myös sen mistä tekijöistä sen kustannusrakenne aiheutuu. Kustannusrakenne hoikentuu ja suuri osa kiinteistä kustannuksista muuntuu toisen verkostoon kuuluvan yrityksen muuttuviksi kustannuksiksi. Samalla yritysten joustavuus lisääntyy, turvallisuus kasvaa ja asiakaslähtöinen kehitys nopeutuu yritysten välisten suorien tietovirtojen vauhdittamana.