Globalisaatio

Alasivut löytyvät vas ylh kolmen viivan takaa!

Päivän iskusana on globalisaatio. Se on nähty sekä uhkana että mahdollisuutena. Globalisaation ("maailmanlaajuistuminen", ”maapalloistuminen”) käsite otettiin käyttöön 1990-luvulla. Globalisaatio on monikerroksellinen ilmiö, jolla on sekä taloudellinen, poliittinen, sosiaalinen että kulttuurinen ulottuvuus. Globalisaatiossa ihmisen organisoitumisen taso kasvaa kansallisvaltioiden ja kulttuurien yli. Tässä mielessä se viittaa emergenssiin ja systeemien toisiinsa luoviin tasoihin. Jos globalisaatio on systeemi, suurempi kuin osiensa summa, niin itseorganisoitumisen perusteella globalisaatio käyttää kontrollia osiinsa, siis valtioihin ja yksilöihin nähden. Tämä selittää esim. tunnetta kansallisvaltioiden vallan pienenemisestä (Wikipedia 2007). Globalisaation yksi puoli on verkostoituminen. Monien tutkijoiden mielestä globalisaatio nähdään modernisaation jatkumona. Kyseessä on itse asiassa siirtyminen totaalisesti uuteen 'globaaliin aikakauteen', jossa modernin yhteiskunnan piirteet (edistysajattelu, institutionalisoituminen, individualismi jne.) eivät enää jatku vaan saavat aikaisemmasta poikkeavia muotoja. Puhutaan myös postmodernista tai nyttemmin ubiikkiyhteiskunnasta, jossa korostetaan maailmanlaajuista tiedonvälitystä ja siihen liittyviä sovelluksia.

Globalisaatiossa valtioiden ja globaalien alueiden välinen keskinäisen riippuvuus kasvaa. Sen ytimenä on taloudellinen integraatio eli kaupan, pääomien ja suorien ulkomaisten sijoitusten vapauttaminen ja laajeneminen maailmanlaajuisesti. Globalisaatio merkitsee vapaata markkinasuhteiden laajenemista ja syvenemistä valtioiden sisällä ja välillä niin, että yhteistyö ei edellytä ylätason toimintaa vaan voi ilmetä suoraan ja itsenäisesti yksilötasolle asti. Yhteiskuntapoliittisissa ratkaisuissa valtioiden ja niiden instituutioiden (mm. koulutus) on otettava huomioon markkinavoimien reaktiot. Talouden globalisoitumiseen kuuluu yritysten toiminnan ja sijoitusten laajeneminen ulkomaille ja vastaavasti ulkomaanomistuksen kasvaminen suomalaisissa yrityksissä. Sosiaalisesti ja kulttuurisesti globalisaatio merkitsee maantieteellisten rajoitusten väistymistä: tiedonvälitys kehittyy, välimatkat tuntuvat lyhenevän, kulttuurit sekoittuvat ja sulautuvat toisiinsa.

Eri puolilla olevaa osaamista voidaan yhdistää tietoverkkojen avulla. Työ muuttuu yhä enemmän liikkuvaksi ja samalla hajautuneeksi. Koko tuotantoketju muodostuu toimintojen verkostosta, jota hallitaan tietotekniikan avulla. Asiantuntijuus ja asiantuntijatyön piirteet liittyvät myös entistä enemmän kaikkiin työtehtäviin, ei vain tietotyöhön. Itsenäinen ja tiimissä tapahtuva ongelmanratkaisu, tiedon ja tietämisen hallinta ja edelleen jalostaminen, samoin tarve pitää osaamistaan ajan tasalla korostuvat joka tehtävässä. Tietotyöhön liittyy entistä enemmän myös verkottuminen, liikkuvuus ja mahdollisuus tehdä työtä ajasta ja paikasta riippumatta. Yksittäisiä osaajia voidaan yhdistää verkon avulla. Yksittäiset osaajat voivat osallistua oman osaamisensa myötä mistä päin maailmaa tahansa johdettuun hankkeeseen. Liikkuvuus lisääntyy. Työpaikan käsite muuttuu. Puhutaan ”työnpiiristä”. Työtä tehdään asiakkaan luona, matkalla kulkuvälineissä, hotelleissa, kahviloissa, kotona ja lähes missä vain. Lähes puolet työssä olijoista tekee työtä muuallakin kuin vain työpaikalla. Tähän kuuluvat ns. liikkuvaa työtä (mobiilia työtä), hajautettua (distributed) työtä ja itsensä työllistävää työtä tekevät ihmiset.

Uudesta tietoyhteiskunnan vaiheesta on ryhdytty käyttämään nimitystä ubiikkiyhteiskunta. Tässä uudessa uljaassa yhteiskunnassa älykkäät tunnistimet yhdistelevät ihmisiä ja asioita helpottaen monia käytännön toimintoja, mistä syystä mm. Liikenne ja viestintäministeriö puhuu uudesta arjen tietoyhteiskunnasta. Ubi-sana on yhteydessä sulautettuihin tekniikoihin (Ubiquitous computing), ”kaikkialla läsnä olevaan” tekniikkaan. Kielitoimisto suosittaa käytettäväksi käsitettä joka paikan tietotekniikka. Langattomuus on yksi järjestelmän tunnuspiirteitä.

Koulutuksen näkökulmasta ubiikkiyhteiskuntaan sisältyy monia haasteita, mutta myös mahdollisuuksia. Ihanteellisimmillaan ubiikkiyhteiskunnassa voidaan vapautua rutiinitehtävistä ja panostaa luoviin ponnisteluihin. Asioiden ja ilmiöiden ymmärtäminen nousee entistäkin keskeisempään asemaan. Toisaalta se voi johtaa myös uudelleen eriytyneisiin työnkuviin ja ”tayloristismaiseen työhön”, digitaaliseen kuiluun. Virtuaaliset tilat ja niihin liittyvät aineistot tarjoavat aivan uusia mahdollisuuksia (mm. elekäyttöliittymät ja virtuaalinen sosiaalisuus (”habbo”), sosiaalinen web ). (Ks. mielenkiintoista kuvausta postmodernista ja verkostoista teoksessa Koskela ym. 2007)

Muutos ei ole vain teknologinen, vaan murrokseen liittyy syvällisempää arvomuutosta ja uusien toimintamallien käyttöönottoa. Tämän on todettu jo työelämän organisaatioissa: ” Yritysten toimintojen kehittyminen ei ole kuitenkaan kiinni yksinomaan käytetyistä teknologioista, vaan teknisten muutosten avulla aikaansaatuihin tuottavuuslisäyksiin vaikuttavat oleellisesti myös yritysten toimintatavoissa, organisaatiorakenteissa ja kilpailustrategioissa tapahtuvat muutokset” (Työterveyslaitos 2007, Black & Lynch 2004). Merkityksellistä muutoksessa on verkostomaisen toimintatavan yhteys uuteen teknologiaan. Avainsana on kumppanuus. Strategiana on tuottaa toimintaan lisäarvoa verkostomaisen työtavan ja kollektiivisen yhteistyön voiman avulla. Uudet innovaatiot tuhansissa yrityksissä perustuvat tähän perusajatukseen. Modernit kännykät, suihkukoneet, operatiiviset systeemit ja monet tämän päivän tuotannolliset ratkaisut nojaavat verkostomaiseen yhteistyöhön ja maailmalaajuiseen tietoverkkojen erilaiseen hyödyntämiseen. Osaamista jaetaan ja innovoidaan verkoissa ja verkostoissa. Kaikilla toimialoilla on havaittavissa siirtymistä perinteisestä alihankintatoiminnasta syvenevään yhteistoimintaan. Kilpailuetu saavutetaan erikoistumalla ja keskittymällä oman osaamisen parhaille alueille.

Globalisaation rinnalla on käytetty käsitettä lokalisaatiota, jolle on luonteenomaista Hautamäen (2001) mukaan seuraavat piirteet:

· Tuotantorakenne jäsentyy keskuksien ja niitä yhdistävien liikenneverkkojen varaan

· Muuttoliike keskuksiin kiihtyy

· Alueet erilaistuvat globaalissa työnjaossa

· Ratkaisevaa on alueen muodostuminen houkuttelevaksi investointikohteeksi ja dynaamiseksi yritysympäristöksi

Alueellinen ja paikallinen toiminta on lähellä ihmistä – siksi kiinnostava. Postmoderniin yhteiskuntaan on kytkeytynyt käsite ”kolmas sektori”. On myös ryhdytty keskustelemaan siitä, mikä on loppujen lopuksi yhteiskunnan hoidettavaa tehtävää ja mikä kuuluu ihmisille ja heidän muodostamilleen vapaamuotoisille yhteisöille. Osin se on liittynyt työnjakoon ja verokeskusteluun – kaikkea ei voida tuottaa yhteiskunnallisina (ilmaisina) palveluina. Sekataloudessa tarvitaan kaikkia eri osapuolia: yrityksiä, julkisia palveluita sekä kolmatta sektoria ja yksilöitä. Useisiin tutkijoihin viitaten Matthies (1996) puhuu välitasosta tai välittävien organisaatioiden tasosta. Vaikka Matthies ei puhukaan tässä yhteydessä suoranaisesti verkostoista, niin se on mitä havainnollisin tapa hahmottaa yhteiskunnallista kokonaisuutta myös verkostotalouden näkökulmasta, kuten seuraava kuvio osoittaa:

KUVIO. Välitaso hyvinvoinnin sekataloudessa (Matthies 1996,13)

Välitaso on mielenkiintoinen toiminnan kohtaantotaso, joka yhdistää niin vertikaalista että horisontaalista yhteistyötä. Kysymys ei ole kiinteästä tilanteesta, vaan verkostot vaihtuvat toimintamuodoittain. Sama henkilö tai yhteisö voi olla mukana useammassa verkostossa. Postmodernissa ajassa ovat lähiyhteisöt jälleen nousseet tärkeäksi osaksi ihmisten jokapäiväistä elämää. Verkostojen kautta nämä ovat kuitenkin yhteydessä myös markkinoihin ja julkiseen sektoriin. Välitasolle kanavoituu paljon sellaista, mille ei ole tilaa perinteisillä sektoreilla. Välittävä taso tarjoaa myös mahdollisuuksia uutta luovaan toimintaan ja synnyttää uusia innovaatioita. Koulutus ja verkostot tarjoavat mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen.

Castellsin (2000) mukaan verkostotaloudessa kaupungit muodostavat tiedon ja osaamisen keskittymiä, joiden asema määrittyy suhteesta informaatiovirtoihin. Tästä seuraa perusristiriita globaalin verkoston ja paikallisten kulttuuristen identiteettien välillä. Hautamäen (2001) mukaan myöhäismodernin maailman pirstaleisuus, arvojen moninaisuus ja perinneyhteisöjen heikentyminen asettavat yksilöt ongelmatilanteeseen: minkä varaan rakentaa oman elämänsä, mikä on arvokasta. Merkitysten etsiminen ja arvostuksen saaminen ovat myös silta, joka yhdistää yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden. Lähiyhteisön puuttuessa tai heiketessä yhteisöksi kelpaavat symboliset ja virtuaaliset yhteisöt (”chattailu”, elämysmatkat).

Globalisaatio on merkinnyt uhkaa hyvinvointivaltiolle. Yhtä aikaa vallitsevien ristiriitaisten paineiden aallokossa hyvinvointivaltiota sekä puolustetaan että puretaan. Taloudellisen turvan ohella hyvinvointivaltion ytimen muodostaa sosiaalinen turvallisuus ja sosiaalinen pääoma. Hautamäen (2001) mukaan sosiaalista pääomaa edistävät mm. seuraavat piirteet:

• ”yhteiskuntasopimus” julkisten turvaverkkojen ylläpidosta

• paikallisten yhteisöjen kehittäminen (seutukuntien voimien kokoaminen, kunnallisdemokratia, maakunnat)

• kansalaissektorin tukeminen (järjestöt, yhdistykset, vapaaehtoistoiminta)

• vuorovaikutusverkostojen kehittäminen (pääsy internetiin, sähköposti, palveluverkot esimerkkinä Oppivat seutukunnat)

• mahdollisuuksien tasa-arvon vahvistaminen (koulutus, tulonjako)

• politiikan eettisyys (luottamus päätöksentekijöihin, vähäinen korruptio)

Sosiaalisen pääoman rakentamisessa kolmannella sektorilla ja alueellisella yhteistyöllä on aivan erityinen asema.