Verkostoituminen ja kumppanuus

Alasivut löytyvät vas ylh kolmen viivan takaa!

Kumppanuus (partnership)

Kumppanuudella tarkoitetaan toimijoiden, organisaatioiden ja henkilöiden yhteistyöhön ja uudenlaisen yhteistyön asetelmaa. Se voi liittyä yksityisen ja julkisen sektorin väliseen yhteistyöhön, paikalliseen oma-aloitteellisuuteen, kuntien ja alueiden yhteistyöhön ja EU:n kumppanuusperiaatteen soveltamiseen. Kumppanuus-käsitettä pidetään hyvän yhteistyön metaforana. Kumppanuuden rinnalla on käytetty käsitettä kehittämisverkosto, jossa korostuu monitoimijainen kehittäminen. (Virkkala 2002)

Kumppanuus voi olla suunniteltua tai spontaania. Yhteisyyden tunne voi pakottaa yritykset, kansalaisjärjestöt, julkisen hallinnon elimet syvempään vuorovaikutukseen, jonka uskotaan tuottavan lisäarvoa alueellisessa kehittämisessä ja joka on spontaanisti noussut verkostalous-ideologian kautta. Virkkala (emt) viittaa Östhol et al:iin (2002) esitellessään kumppanuuspolitiikan tyylejä, ks. seuraava kuvio:

KUVIO. Kumppanuuspolitiikan tyylejä kumppanuusaloitteen alkuperän ja institutionaalisten ratkaisujen mukaan.

Suomessa alueellinen yhteistyö on yhteydessä vaaleilla valittuihin elimiin, mutta se koetaan kuitenkin usein aika etäiseksi. Se nähdään valtion taholta suunnitelluksi ja kontrolloiduksi, mistä syystä koetaan myös demokratiavajetta. Tätä demokratiavajetta on ryhdytty poistamaan kokeilemalla seutu- ja maakuntayhteistyötä (esim. Kainuun malli). Tanskassa spontaani alhaalta ylöspäin rakentuva kumppanuus on laajaa, mutta pragmaattista: relevantit toimijat ovat mukana ja muut jätetään ulkopuolelle.

Ståhlen & Laennon (2000,21) mukaan verkostomainen toiminta luo organisaatioon riittävän joustavuuden ja nopeuden, samoin kuin mahdollisuuden tiedon jatkuvaan integrointiin, uuden luomiseen ja innovaatioiden synnyttämisen. Verkostojen toiminta nojaa ennen muuta kumppanuuteen. Kumppanuuden peruselementteinä pidetään tietopääomaa, lisäarvoa ja luottamusta, joita Ståhlea ja Laentoa (emt) lainaten voidaan kuvata seuraavasti:

1. Kumppanuus lisää tietopääomaa

Kumppanuus tarkoittaa yhteyttä, joka mahdollistaa tiedon, osaamisen ja kokotietopääoman jakamisen osapuolien välillä: Mitä enemmän tietopääomaa, sitä kiinnostavampi kumppani. Mitä enemmän ja avoimemmin tietoa itsestä toiselle jaetaan, sitä suuremmaksi integroinnin ja lisäarvon mahdollisuudet kasvavat. Tämä edellyttää sitä, että jaettujen tietojen pohjalta ymmärretään mahdollisimman syvällisesti, millä tavalla kumppanit voivat täydentää toistensa toimintaa ja osaamista.

2. Kumppanuus tuottaa lisäarvoa

Kumppanuus mahdollistaa lisäarvon luomisen kaikille kumppanuksille. Siten kumppanuuden onnistuminen edellyttää ymmärrystä siitä, miten ansaintalogiikka, arvoketjut ja -verkot yhteistoiminnassa muodostuvat. Arvoa luodaan aina mahdollisuuksien ja riskien kentässä.

3. Kumppanuus perustuu luottamukseen

Kaikki se, mitä kumppanuudella voidaan saavuttaa, riippuu siitä, miten luottamukselliseksi suhde muodostuu. Luottamus vaikuttaa tietojen vaihtoon, osaamisen integrointiin ja sitä kautta myös arvon lisäämisen mahdollisuuksiin. Mitä enemmän luottamusta ja tiedonvaihtoa vaaditaan, sitä suurempia ovat sekä kumppanuuden tuovan tuotyon mahdollisudet että riskit.

Mitä enemmän organisaation toiminta rakentuu kokemusperäisestä hiljaisesta tiedosta (tacit knowledge ), sitä enemmän tarvitaan avointa vuorovaikutusta ja luottamuspohjaa. Tällaisessa organisaatiossa ilmapiiri ja johtaminen ovat avainsanoja. Vanhanaikainen hallinta ei voi tulla enää kysymykseen. Pysyttäytyminen "omalla reviirillä", sisäisesti ja ulkoisissa suhteissa, ei edistä tällaista kehitystä. Kumppanuudessa "kaikki voittavat", joten lähtökohtana on käsitys kumppanin etevämmyydestä jollakin osa-alueella. Kysymys on ennen muuta ihmisistä ja henkilökohtaisesta vuorovaikutuksesta eri tasoilla. Vähitellen muodostuu kokemuksia kumppanuudesta. Positiiviset kokemukset lisäävät luottamusta ja yhteistyötä. Tätä luottamuksen kehitystä Ståhle ja Laento (emt) ovat kuvanneet seuraavasti:

KUVIO. Luottamuksen kasvu kumppanuussuhteissa.

Yhteistyön kehittyessä kumppaneille muodostuu rooleja, jotka ovatkin tärkeitä yhteisille tavoitteille ja intresseille. Vähitellen kumppaneiden kesken muotoutuu osaamiseen ja tahtoon perustuva työnjako, joka tuottaa kaikille osapuolille jotakin lisäarvoa. Liiallinen riippuvuus kumppanista on toisaalta muuttuvissa olosuhteissa myös uhka. Kumppanuus ei ole ikuisesti jatkuvaa, vaan verkostotalouden oleellinen tekijä on jatkuva muutos. Kumppanuudet kehittyvät ja vaihtuvat tilanteiden niin vaatiessa, mutta kumppanuudessa on kysymys kuitenkin periaatteessa pitkäkestoisesta yhteistyöstä.

Verkostomaiseen yhteistyöhön liittyy voimakas vastavuoroisuuden periaate. Kaikilla verkostoon kuuluvilla tulee olla motiivi ja halu jakaa tietoa ja kokemuksia toisten verkostokumppanien kanssa. Kaikkien kumppanien tulee menestyä ja kehittyä (ks. Sydow&Windeler 1998 ja Dyer&Nobeoka 2000). Verkostotutkijoihin viitaten Suominen (2004) korostaa verkostojen luonnetta oppimisympäristönä ja tiedon jakamisen helpottajana. Verkostot onkin nostettu yksilöiden, tiimien ja organisaatioiden ohella uudeksi oppimisen areenaksi (Knight 2002). Kun verkostomaisesta työskentelytavasta puhuttaessa korostetaan oppimista, on taustalla ajatus siitä, että organisaatiot voisivat oppia toisiltaan ja toistensa kokemuksista nopeammin ja tehokkaammin kuin yksinään toimien. Yhteinen konteksti ja tavoite antaa kokemusten jaolle stimuloivan kehyksen.

Tarkastellessaan sosiaalista pääomaa verkostoissa Johanson & Uusikylä (1998) kiinnittävät huomion Colemaniin (1988) viitaten verkoston vuovaikutusverkostoon, riippuvuussuhteisiin ja luottamukseen. Tässä yhteydessä puhutaan avoimesta ja sulkeutuneesta järjestelmästä:

KUVIO. Avoin ja sulkeutunut sosiaalinen järjestelmä (Coleman 1990,319)

Harvoin toimijoiden väliset transaktiot ovat vastavuoroisia. Kuitenkin tekemällä palveluksia toisilleen yksilöt ja yhteisöt luovat sitoumuksia ja odotuksia vastavuoroisesta palvelusta. Kuvan mukaisessa sosiaalisesti sulkeutuneessa järjestelmässä luottamus on todennäköisintä. Vasemman puoleisessa avoimessa järjestelmässä A:lla ja B:llä ei ole yhteyttä, mutta a:lla ja b:llä on. Siis a ja b ovat tietoisia myös toistensa suhteesta muihin toimijoihin, tässä tapauksessa A:han ja B:hen. Suljetussa järjestelmässä A:lla ja B:llä on yhteys, mistä johtuen heidän välilleen syntyy helposti molemminpuolinen velvollisuussuhde. Jos esim. A ja B ovat esimiehiä tai vaikkapa opettajia, niin he ovat tietoisia sekä a:n että b:n edesottamuksista. He voivat esim. luoda yhteisen normin toimintaan ohjauksen helpottamiseksi. (Johanson & Uusikylä 1998).Kumppanuuden eri asteista ja syvyydestä Ståhle & Laento (2000) ovat laatineet taulukon, joka kertoo kumppanuuden monista mahdollisuuksista:

TAULUKKO. Kumppanuuden eri mahdollisuuksia

Riippuen tavoitteesta ja luottamuksen kehittymisestä kumppanuus on joko operatiivista, taktista tai strategista. Alihankintatyyppistä suhdetta sanotaan operatiiviseksi kumppanuudeksi, jonka keskeinen tavoite on alentaa kustannuksia. Se voi kehittyä vähitellen taktiseksi, jossa avoimuus kasvaa ja tavoitellaan myös uuden oppimista osaamista integroimalla. Strategisessa kumppanuudessa tavoitellaan tietopääoman yhdistämistä niin, että kumppanit saavat merkittävää strategista etua. Edellyttää yhteistä visiota ja yhteisiä toimintatapoja. Osaamisten yhdistäminen johtaa uusiin innovaatioihin.