Verkostoituminen

Verkosto muodostuu toisiinsa liittyvistä organisaatioista ja henkilöistä, ja iiden tiivistä ja pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Verkoston perusidea on yritysten välisen työnjaon syventäminen, joka mahdollistaa erikoistumisen ja sitä kautta kustannusten vähentämisen ja tehokkaamman arvonluomisen (Laamanen&Tinnilä 2009,32).

Verkottumisesta ja verkostoitumisesta on vielä toisistaan poikkeavia määritelmiä. Vakiintumassa on kuitenkin seuraava käsitemäärittely (ks. esim. Niemelä 2002, 13):

• Verkottuminen on tietotekniikan ja tietoverkkojen sekä niihin pohjautuvan verkkoliiketoiminnan käyttöä. Ihminen tai yritys on verkottunut, kun pääsy tietoverkoihin on auennut ja uusia mahdollisuuksia on otettu käyttöön.

• Verkostoituminen on monenkeskistä yhteistyötä, esimerkiksi yritysten muodostama tuotanto- tai yritysverkosto. Verkostoitumalla yritykset hakevat ratkaisuja haasteisiin ja ongelmiin, joihin niiden omat voimavarat eivät riitä (tai verkostoitumalla saavutetaan lisäarvoa / uutta osaamista). Verkottuminen, siis tietoverkot ja –liikenne, on tässä prosessissa mahdollistaja ja väline. Pelkkä tietoliikenneverkko ei tee vielä toimivaa yritysverkostoa (kuten tieliikenneverkostokaan ei ratkaise jakelun problematiikkaa).

Näitä molempia tarvitaan verkostoyhteiskunnan rakentamisessa. Verkostoituminen voidaan ymmärtää eri aloilla, alueilla ja tasoilla tapahtuvaksi. Alakohtainen verkostoituminen tarkoittaa saman (ammatti/koulutus)alanverkostoitumista.

Alueellinverkostoituminen tarkoittaa esim. tietyn seutukunnan tai isommankin alueen yhteistyötä, jolloin mukana voi olla hyvinkin monenlaisia tahoja, kuten elinkeinoelämä, yleissivistävät oppilaitokset, ammatilliset oppilaitokset ja yliopistot. Eri tasojen verkostoituminen tarkoittaa organisaatioiden välillä tapahtuvaa yhteistyötä, samankaltaista tehtävää suorittavien tiimien yhteistyötä tai yksittäisten asiantuntijoiden muodostamaa yhteistyöverkkoa.

Verkostomainen toimintatapa on ollut jo pitemmän aikaa yritysmaailman uusi yhteistyömalli, jolla on selvitty globaalissa, postmodernissa ja jopa kaaosmaisessa toimintaympäristössä. Tunnettuja tässä suhteessa ovat mm. Nokia, Ikea ja H&M-vaatekauppaketju. Verkostoituminen nähdään kuitenkin myös pienten yritysten selviytymismahdollisuutena kiristyvässä kilpailussa. Kehityksestä ei ole jäänyt paljon jälkeen julkinen sektori, joskin sen muutos uuteen toimintakulttuuriin onkin kivuliaan hidas ja monivaiheinen. Hallinnon hajauttamista koskeva periaatepäätös tehtiin jo vuonna 1986 ja periaatepäätös julkisen sektorin uudistamisesta 1993. Käytännön työ on kuitenkin edennyt konkreettisiin toimiin vasta 2000-luvulla.Edelleenkin monet julkisen sektorin ratkaisut odottavat toteuttamistaan (mm. sote). Puhutaan verkostoitumisesta ja alueellistamisesta toiminnan tehostamisena, järkeistäjänä ja taloudellistajana. Alueellinen yhteistyö on toden teolla lähtenyt liikkeelle vasta kun siihen on ollut pakko – muuttoliikkeen myötä kunnat ovat pienentyneet ja voimavarat huvenneet – on tehtävä jotakin.

Verkostoituminen on periaatteessa yksinkertainen idea, mutta sen käyttö on vaikeaa ja sen teoreettinen kuvaus vaatii monitieteistä lähestymistapaa. Siihen liittyy niin psykologista kuin sosiologista teoriaa sekä toisaalta liiketaloudellista ja organisaatioteoreettista perustaa. Se koskettaa ihmisiä ja organisaatioita. Hermans (1993,28) on tyypitellyt verkostoitumisen kolmeen erilaiseen rakenteiden välisiä vuorovaikutussuhteita kuvaavaan tyyppiin:

• Organisaatioiden välisessä verkostoitumisessa itsenäiset organisaatiot pyrkivät yhteistyön avulla yhteisiin tavoitteisiin ja päämääriin. Ne pääsevät verkostorakenteen avulla maksimoimaan toimintaansa, kohtaamaan epävarmuuden paremmin, käyttämään hyväkseen toistensa erityisosaamista ja keskittymään siihen, mitä itse osaavat parhaiten.

• Organisaation sisäisessä verkostoitumisessa yksiköt toimivat kuin yritykset yrityksen sisällä. Kyseessä on uudenlainen organisaatiokulttuuri ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen perustuva malli, jonka rakentaminen vaatii runsaasti aikaa.

• Yksilöiden välisessä verkostoitumisessa yksittäiset henkilöt muodostavat verkoston. Henkilöt voivat olla omasta yrityksestä tai sen ulkopuolelta.

Lähdeviittaukset löytyvät teoksista:

Innovatiivinen tiimi- ja verkostokoulu, Tammi. Kohtiverkostoituvaa ja verkottuvaa koulutusta, HAM/Ammatillinen opettajakorkeakoulu julkaisu 9/2005. Postmoderni Ammattikasvatus-haasteena ubiikkiyhteiskunta. HAM/Ammatillinen opettajakorkeakoulu julkaisu 1/2008.

Näitä sivuja saa vapaasti lainata hyvää tapaa noudattaen eli lähde ilmoittaen.