Sosiaalistaminen

Koira on villieläin, jota me ihmiset pidämme läheisyydessämme. Luonnossa elävien villikoirien ja susien on oltava epäluuloisia kaikkea vierasta kohtaan. Eloonjäämiskamppailussa se on tärkeä ja hyvin käyttökelpoinen ominaisuus. Tämä geneettinen ominaisuus on periytynyt kaikkiin koiriin. Tutkimuksissa on todettu, että sellaiset pennut, joita ei ole totutettu ihmisiin elämänsä ensimmäisinä kuukausina, jäävät villeiksi. Niissä kehittyy tämä villikoirissa ja susissa ilmenevä luontainen ihmispelko. Aikuisena niitä on enää myöhäistä kesyttää, ja ne pennut, joilta ihmiskontaktit ovat puuttuneet, pysyvät aina epäluuloisina ihmisiä kohtaan.

Sudenpentu, joka halutaan kesyttää, on otettava pois emon luota jo ensimmäisinä elinpäivinään, jotta kesyttämisessä onnistuttaisiin. Tällaiset sudenpennut käyttäytyvät kasvaessaan kuten koiranpennut kunnes ne saavuttavat sukukypsyydyn. Aikuistuessaan niissä kehittyy jonkin verran epäluuloa vieraita kohtaan, vaikka ne ovatkin leimautuneet pentuna ihmisiin. Aikuiset sudet kokevat olonsa turvalliseksi vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka ne ovat tunteneet pennusta asti ja jotka mielletään omaan laumaan kuuluviksi.

Syy siihen, että aikuiset koirat eivät käyttäydy tässä suhteessa kuten sudet on se, että koira ei oikeastaan koskaan aikuistu. Koirat jäävät pentumaiselle, kypsymättömälle tasolle susiin verrattuna. Siksi koira pysyy kesynä myös aikuisuuden saavutettuaan.

Toisin kuin koira, joutuvat villikoira ja susi selviytymään ruuan hankinnasta ja pentujensa huolehtimisesta itse. Jotta ne säilyisivät hengissä, on niiden kyettävä puolustamaan reviiriään toisilta laumoilta sekä vältettävä joutumasta muiden villieläinten tai ihmisen tappamaksi. Jotta eläimen olisi mahdollista selviytyä näissä kovissa olosuhteissa, vaaditaan siltä pitkälle kehittynyttä älykkyyttä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Villikoira ja susi säilyvät elossa laumana, joten jos yksilö ei osaa toimia laumassa, on sillä vain heikot mahdollisuudet selvitä.

Tällä kaikella on merkitystä koiran ja suden sosiaalisessa käyttäytymisessä sekä toistensa kanssa että ihmisen seurassa, ja on siis geneettisesti ohjelmoitu kaikkiin koiraeläimiin. Meidän on tiedostettava tämä mekanismi, jotta voisimme ymmärtää oman koiramme käytöstä. Tämä tausta huomioon ottaen on erittäin tärkeää, että jo pennun syntymästä lähtien me kasvattajat panemme alulle sen pitkän prosessin jota alkujaan "villin" koiramme kesyyntyminen on ollut. Tämä on tehtävä, jotta voisimme onnistua muovaamaan koiranpennusta sellaisen yksilön, joka toimii hyvin yhdessä kanssamme.

Meillä kennel Enerhaugenissa pennun käsittely aloitetaan heti niiden ollessa vastasyntyneitä. Pennut ja emo tarvitsevat tietenkin rauhaa alkuaikoina, mutta siitä ei ole haittaa, että pennut tottuvat kosketukseemme. Varsinkin kolmannesta elinviikosta eteenpäin on tärkää, että aloitamme pentujen sosiaalistamisen.

Kasvattamani pennut syntyvät kylpyhuoneessamme ja asuvat siellä ensimmäiset 3-4 viikkoa. Siellä on päivittäisiä ääniä kuten pyykinpesukone, wc:n huuhtelut, valuva vesi suihkussa jne. Paiskaan oven tahallani kiinni kovaa, kun lähden kylpyhuoneesta ja pudotan äänekkäästi wc-kannen alas. Pennut ovat näin ensimmäisistä hetkistään asti kokeneet, että maailma jossa ne elävät on äänekäs maailma. Jo tämä eroaa sudenpentujen luolasta: Siellä on pimeää ja rauhallista.

Pentuni kasvavat siis talossamme. Ne ovat luonnollinen osa arkeamme ja kasvaessaan pääsevät juoksemaan ympäri taloa - ylös alas portaita, sisään ja ulos puutarhaan. Talomme ulkopuolella on melko liikennöity tie, joten kun pennut ovat ulkona, ne kuulevat auton ääniä. On selvää, että sekä me itse että kaikki vierailevat lapset ja aikuiset hellivät pentuja paljon niiden kasvaessa luonamme. Pienet pennut ovat niin uskomattoman suloisia ja niistä on helppo pitää!

Kolmen viikon ikäisinä pennut saavat myös tavata talomme toiset koirat. Tämä on tärkeä osa niiden sosiaalistamista. Eihän pennun tule leimautua pelkästään ihmisiin, on yhtä tärkeää, että se oppii koirien välistä vuorovaikutusta. Otamme yleensä pennut 6-viikoisista alkaen mukaan lähellämme olevaan puistoon. Kun ne ovat 7 viikon ikäisiä, alamme harjoitella hihnassa kävelyä ja otamme ne mukaan linja-autolla kaupunkiin. Siellä teemme pienen kävelyn torilla. Jokainen pentu saa kävelynsä vähintään kerran ennen kuin ne muuttavat uusiin koteihinsa. Kaikki tämä tehdään, jotta pentu tottuisi elämään ihmisten kanssa. Siihen kuuluu tavallisesti myös liikenteen äänet.

Eräs pennunomistaja asuu maalla eikä siksi samalla tavalla pysty sosiaalistamaan pentuaan. Hän kertoi käyttävänsä jäteautoa totuttaakseen pentunsa liikenteen ääniin. Kun jäteauto tulee kerran viikossa, hän tuo pennun kytkettynä ulos. Pennun ensireaktio oli pelko ja se piiloutui emäntänsä taakse. Mutta omistaja ei välittänyt siitä, vaan oli kuin mitään hätää ei olisi. Pikkuhiljaa pentu totesi, että tämä ei ollutkaan vaarallista. Näin pentu tottui liikenteeseen (pelottavaan ääneen). Eli tällä tavoinkin voi toimia. On käytettävä niitä mahdollisuuksia, joita itsellä on. Tärkeintä ei ole keinot, vaan että aloittaa mahdollisimman varhain.

Meillä on Bergenissä kerran viikossa aikuisten koirien ja pentujen treenit. Harjoittelemme näyttelyitä varten; kehäkäyttäytymistä, pöydällä kauniisti seisomista ym. Erityisesti pöydällä seisominen on rodussamme tärkeää, samoin kuin monien muiden pienten ja keskikokoisten rotujen kohdalla, koska ne arvostellaan pöydällä näyttelyssä. Pöydällä seisomista ja koiran siinä käsittelya kannattaa harjoitella jokaisen tilaisuuden tullen, jotta koira tottuisi siihen. Tästä on hyötyä myös eläinlääkärissä käyntejä ja turkin hoitotoimenpiteitä ajatellen.

Salaisuus siihen, miten pennusta saadaan hyvätapainen aikuinen koira, on työ joka aloitetaan jo kasvattajan luona ja jota on jatkettava harjoituksin siitä päivästä lähtien kun pentu muuttaa uuteen kotiinsa. Kaikki se vaiva, joka nähdään pennun ensimmäisen elinvuoden aikana, maksaa itsensä takaisin, kun koira on aikuinen. Hyvät tavat ja oikeat käytösmallit on harjoiteltava heti alusta alkaen.

(Suomentanut Yvonne Wuoti ja Meri Pistokoski. )