Viimeiset lappalaiselinkeinoilla eläneet Maanselän ja Kitkan lappalaiset kuolivat 1710-luvulla ja 1720-luvun alussa. Pitkä-suvulla suomalaistuminen alkoi jo 1690-luvun alussa.
1725 kaikki henkiinjääneet lappalaiset olivat jo tavoiltaan täysin suomalaistuneet. He elivät suomalaisten tapaan suomalaisten keskellä.
Vuoden 1740 Maanselän kahdeksasta verolappalaisesta oli seitsemän jo alkuperältäänkin uudisasukassukuja. Tavoiltaan suomalaistuneet lappalaiset esiintyvät lappalaisina verokirjoissa aina vuoteen 1765 asti, jolloin järjestelmä järkeistettiin ja yhtenäistettiin.
Suomalaistuneita lappalaisia mainitaan käräjillä lappalaisina vielä 1730-luvulla. 1740-luvulla on vielä muutama maininta lapinsukuisuudesta.
Kuusamolaisten ja posiolaisten esi-isät kuuluvat Etelä-Suomen lappalaisten heimoon. Sallalaisten esi-isät kuuluvat pääosin Itä-Lapin metsäsaamelaisten heimoon.
DNA-todisteiden mukaan Sallan metsäsaamelaiset ja Kuusamon lappalaiset erosivat toisistaan 2000-3000 vuotta sitten. Kielitieteen todisteiden mukaan Sallan metsäsaamelaiset ja Kuusamon lappalaiset erosivat toisistaan lähes 2000 vuotta sitten. Metsäsaamelaiset ja lappalaiset elivät toisistaan erossa 1000-1500 vuotta, joten ne edustavat kahta monin tavoin erilaista kulttuuria.
Kulttuurien eroja ei vielä tunneta tarkkaan. Kuusamon lappalaiset ainakin pitivät Hiittä jumalanaan.
Kuusamossa ja Posiolla lappalaiskulttuuri jäi täysin uudisasutusaallon jalkoihin 1680- ja 1690-luvuilla. Kulttuuri sammui nopeasti. 1725 verokirjoissa oli Maanselällä enää 1 aito lapintila ja Kitkalla 4 lapintilaa. Nekin olivat todellisuudessa jo täysin suomalaistuneita.
Mitään lappalaisyhteisöä ei enää ollut. Kaikki lapinsukuiset elivät kaukana toisistaan yli sadan suomalaisen tilan keskellä. Suomalaisen yhteisön paine ja lappalaisten häpeä omasta alkuperästään sai tavat muuttumaan nopeasti.
Sallassa uudisasutus eteni hitaasti puoli vuosisataa myöhemmin ja metsäsaamelainen kulttuuri sammui vähitellen 1700-luvun loppupuolella. Metsäsaamelaissuvut säilyivät yhteisöinä 1800-luvun alkuun, joten kulttuurin sirpaleita säilyi hyvin pitkään.
Kuusamossa ja Posiolla lappalaisen kulttuurin tavat kuolivat hyvin nopeasti. Mitään kulttuurin sirpaleita ei ole säilynyt. 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alusta tunnetaan lapinsukuisten jälkeläisiltä mm. paljon perunkirjoja, joissa luetellaan tuhansia esineitä. Näiden esineiden joukossa on löytynyt vain pari esinettä jotka voivat olla periytyneitä lappalaisajoilta
- lapikkaat, joita esiintyy hyvin runsaasti myös suomalaisilla
- ina, mutta sekin on hyvin yleinen muualla suomalaisilla
Vastoin yleistä käsitystä poronhoito ei ole lappalaisilta periytynyt kulttuurin muoto Kuusamossa ja Posiolla.
Lappalaiset eivät olleet poronhoitajia. Poronhoito kuuluu saamelaisen kulttuuriin. Sen sijaan lappalaiset elivät metsästyksellä ja kalastuksella. Lappalaiset käyttivät vain yksittäisiä poroja, ja niitä vain houkutusporoina peuran metsästyksessä sekä ajoporoina.
Kuusamolainen poronhoito syntyi 1700-luvun alkupuolella suomalaisten innovaationa, jossa yhdistettiin poron käsittelytaito karjanhoidon menetelmiin. Suurimmat poron omistajasuvut olivatkin suurimpia uudistilallisia (Tolva, Muosalmi…). Kuusamosta poronhoito levisi myös Itä-Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle. Kuusamolainen poronhoito sisälsi tapoja ja esineistöä, joita ei saamelaisalueella tunnettu. Kuusamolaisten poronhoidosta on laajemmin ja ansiokkaasti kirjoittanut J. Juhani Kortesalmi.
Osa poroihin liittyvästä sanastosta ja tavoista on peräisin lappalaisilta. Tosin Kuusamossa oli joukko Ruotsin saamelaisia poromiehiä 1755-1780 välisenä aikana. Osa sanastosta ja tavoista on peräisin heiltä. Kuusamolaiset saivat myös saamelaisvaikutteita runsailla kauppa- ja kalastusmatkoillaan läpi saamelaisalueiden Vienaan, Kuolaan, Ryssänrannalle ja Lappiin. Samoin kuusamolaiset poromiehet olivat tiiviissä yhteistyössä Akkalan saamelaisten kanssa.
Kaikki Kuusamosta löytyvä poronhoitoon liittyvä vanha esineistö liittyy Kuusamon suomalaiseen perintöön, ei lappalaiseen kulttuuriin.
Kuusamossa ja Posiolla on tehty useita päällipuolisia maastoinventointeja, joissa on kartoitettu myös lappalaisajan arkeologisia kohteita.
Alueelta tunnetaan kahden talvikylän lisäksi ainakin 30 kesäasumuksen paikkaa, kaksi varmaa hautapaikkaa sekä satoja peurahautoja.
Lappalaisaikaa koskevia varsinaisia arkeologisia kaivauksia Kuusamossa ja Posiolla ei ole tehty 1971 suoritettua haudan tutkimista lukuun ottamatta. Arkeologisten kaivauksien puute koskee myös koko Kuusamon eteläpuolista Suomea. Lappalaisaika ei ole juuri arkeologeja kiinnostanut.
Kaikki kuusamolaiset ja posiolaiset ovat olleet täysin suomalaisia jo 300 vuoden eli 10 sukupolven ajan. Kuusamossa ja Posiolla on useita seikkoja, jotka eivät toteudu alkuperäiskansan tavoin.
1. Polveutuminen. Nykyisten Kuusamon ja Posion asukkaiden perimästä keskimäärin vain 2% on peräisin lappalaisilta. Enimmilläänkin se on vain noin 7%. Kaiken kaikkiaan Kuusamon ja Posion lappalaisten suoria mieslinjan jälkeläisiä on 5000-10000. Hekin ovat levittäytyneet joka suuntaan. Jos kaikki tytärlinjatkin lasketaan mukaan, on jälkeläisiä 1-2 miljoonaa.
2. Perimätieto. Kuusamon ja Posion lappalaisista on jäänyt jälkeen noin 50 tarinaa. Kaikkien näiden tarinoiden lappalaiset ovat meistä suomalaisista täysin erillinen kansa. Lappalaiset kuvataan tarinoissa tyhmänä ja pakanallisena kansana, kun taas meidät suomalaiset kuvataan viisaana ja hartaana kansana. Ei ole yhtään perimätietoa, jossa kertojat esittäisivät lappalaiset heidän omana kansanaan. Epämääräistä tietoa omasta polveutumisesta lappalaisista on kahdessa tapauksessa.
Tietoisuus omasta alkuperästä hävisi jo varhaisessa vaiheessa. 1820 Jacob Fellman tiedusteli paikallisilta lappalaissuvuista. Paikalliset muistivat vain 5 sukua, joista niistäkin 2 oli puhtaasti suomalaisia. 1906 J. Niemelä kirjoitti pitkän artikkelin, jossa hän kertoo tarinaa lappalaisista. Tarinan mukaan lappalaiset olivat jo yli 200 vuotta aiemmin häipyneet pohjoiseen. Tarinan tekee hyvin mielenkiintoiseksi sen, että Niemelän naapurissa 100 m päässä asui Korvia, sekä 10 km säteellä asui Leskelöitä, Kallunkeja, Rontteja, Korvia ja Pitkäsiä.
3. Kieli. Kuusamon ja Posion lappalaisten puhuma kuusamonsaame hävisi hyvin nopeasti. 1750 vain pari eukkoa osasi enää lapin kieltä. Toinen näistä oli lähes varmasti ikivanha leski Anna Ivvarintytär. Kuusamonsaamesta ei ehditty saada yhtään näytettä. Kaikki nykyinen tieto perustuu sekundäärisiin lähteisiin ja siksi epävarmoihin rekonstruointeihin.
4. Kulttuurin periytyminen. Kaikki lappalaisten tavat mukaan lukien uskonto hävisivät nopeasti suomalaistumisen myötä. Nykyinen metsästys ja kalastus on monin tavoin hyvin lähellä lappalaisten alkuperäistä kulttuuria, mutta paikalliset eivät millään tavoin koe sitä lappalaisilta periytyväksi.