Kilpalinja

Kilpalinjan (Racing line) voidaan sanoa syntyneen 70-luvun kuluessa. Nimensä mukaan koirien jalostus perustuu pääosin rekikoirakilpailuissa kilpailevien koirien käyttöön. Kilpalinjan kasvattajat mieltävät rekikoirakilpailut rodun oikeaksi käyttötarkoitukseksi ja painottavat rodun historiaa Alaskassa kilpakoirana, ei Siperiassa työkoirana.

Historiaa

Pitkään siperianhuskyt olivat ns. dual purpose koiria, eli koirat, jotka kilpailivat, pärjäsivät myös näyttelyissä. Kun 70-luvulla erilaisten kevyiden ”hound-tyyppisten” risteytyskoirien suosio kilpailuissa nousi, täytyi kilpakoirien kasvattajien vastata haasteeseen kilpailussa nopeimmista koirista. Pärjätäkseen lintu-ja vinttikoiraristeytyksille kilpakoirien tuli olla rakenteeltaan niiden kaltaisia, siksi kilpakoirat ovat rakenteeltaan kevyempiä ja korkearaajaisempia, sekä niillä on yleensä lyhyempi turkki. 

Myöskään kilpakoirien jalostus ei tapahtunut ns. ”yhdessä yössä” vaan käytössä olevasta koiramateriaalista alettiin jalostaa kilpakoiria jo varhaisessa vaiheessa. Leonhard Seppala huomasi pian, kuinka kilpakoirat olivat jo muuttuneet rakenteeltaan siperiankoiria kevyemmiksi ja käytti itse jalostustyössään alaskanmalamuuttia saadakseen vahvempia koiria. 60-luvulla Seppala kuvaili Lorna Demidoffin Monadnock koirat lähes täsmälleen alkuperäisten tuontien kaltaisiksi. Eroja oli siis havaittavissa jo ennen 70-lukua ja tulee erottaa alkuperäinen tyyppi varhaisista kilpakoirista, vaikka ero ei vielä ollut läheskään yhtä radikaali (eikä varsinkaan sekoittaa keskenään siperianhuskyja ja alaskalaisia sekarotuisia). Rodun yleistyessä ja kasvattajien määrän kasvaessa 70-luvulla ero uuteen kilpatyyppiin ja alkuperäisiin koiriin oli niin räikeä, että vanhan linjan kasvattajat eivät enää halunneet käyttää sekarotuisilta vaikuttavia koiria jalostukseen.

80-luvulla kilpakoirien jalostus meni äärimmäisyyksiin ja siperianhuskyina rekisteröitävien koirien jalostukseen käytettiin myös sekarotuisia koiria. SHS:n mukaan Keski-Euroopassa kilpailuiden ollessa rajoitetut vain puhdasrotuisille, myös sekarotuisia koiria rekisteröitiin ja tehtiin rotuunottoja Alaskasta tuoduista ”epämääräisistä” koirista. Zero kenneli tuli 80-luvulla tunnetuksi erikoisen näköisistä koiristaan ja myöhemmin kennelin eläinlääkäri on kertonut kennelissä käytetyn sekarotuisia koiria jalostukseen. Myös esim. Jeffrey Bragg kirjoitti artikkelissaan ”Puhdasrotuiset koirat 2000-luvulla”, kuinka kilpalinjan koirien papereihin ei voi aina luottaa ja kirjoitti sivuillaan Sno-Sepp's Elvira of Sepp-Altan olleen muuta kuin papereihin on merkitty. Sukupolvien kilpajalostuksella on saatu aikaan alkuperäisistä siperiankoirista poikkeavia koiria ja oman lisänsä tuovat vielä väärennetyt sukutaulut ja pennunostajan on hyvä tietää, ettei kilpalinjaista koiraa ottaessa välttämättä saakaan puhdasrotuista siperianhuskya. Monet suomalaiset kasvattajat ovat asiasta varsin tietoisia ja pitävät sekarotuisten käyttämistä hyvänä asiana uskoen sen mahdollisesti laajentavan koiriensa geenipoolia.

Tyypilliset ominaisuudet

Kilpalinjan koirien ulkomuoto vaihtelee hyvin paljon. Käyttötarkoituksestaan johtuen kilpalinjan koirat ovat yleensä kookkaampia, lähes poikkeuksetta kevyempiä, korkearaajaisempia ja lyhyt/ohutturkkisempia kuin ”perinteiset” siperianhuskyt. Kilpalinjan koirilla on usein kevyet, kapeat päät ja isot korvat. Usein kilpalinjan koirilla on suorat etuosat, mutta ne ovat voimakkaasti kulmautuneita takaa. Yleisin väritys lienee erilaiset harmaat ja ruskeat, ns. ”likaista maskia” esiintyy enemmän kuin muissa linjoissa. Lähes kokomustaa väriä esiintyy vain kilpalinjassa. Luonteeltaan kilpalinjan koirat ovat usein arempia ja nöyrempiä, niiden tulee olla mahdollisimman helppoja käsitellä valjakossa. 

Maailmalla

Kilpalinjan koiria löytyy ympäri maailmaa, mutta enemmistönä niitä lienee vain Pohjoismaissa. Kilpalinjan koiria löytyy sieltä, missä koirilla kilpaillaan – ei välttämättä reen edestä, mutta esim. Englannissa ne ovat suosittuja sulanmaan kärrykilpailuissa.

Suomessa

80-luvulta lähtien kilpalinja on ollut ylivoimaisesti suosituin linja Suomessa, suurin osa kenneleistä kasvattaa pelkästään kilpalinjan koiria. Kilpalinjan koirat ovat linjoista enemmistönä valjakkokilpailuissa ja ne pärjäävät myös näyttelyissä, useimmiten tietyillä Suomalaisilla tuomareilla (rotujärjestön kouluttamilla). Show linjaisten koirien tuonti ja kasvatus on räjähtänyt kasvuun viime vuosien aikana ja on mielenkiintoista nähdä milloin show linjaisten (ja sekalinjaisten) määrä ohittaa kilpalinjan rekisteröinnit.

Sukutauluissa

Kilpalinjan koirien sukutauluissa esiintyy 70- ja 80-luvulla syntyneitä koiria Alaskan (Anadyr), Igloo Pak ja Zero kenneleistä, joista kilpalinjan koiran sukutaulun tunnistaa. Zero kennelin koiria ei ole show tai old line koirien sukutauluissa, eikä myöskään 80-luvulla syntyneitä Alaskan kennelin kasvatteja. Suomessa lähes kaikkien kilpalinjan kennelien koirien sukutauluissa on sekarotuiseksi arveltu Sno-Sepp's Elvira of Sepp-Alta. Kilpalinjan koirien sukutauluissa voi olla myös old line koiria, mutta kasvattajat väittävät koiriaan silti puhtaasti kilpalinjaisiksi (old linea ne eivät missään nimessä ole). Kilpalinjan sisällä on useita eri tyyppejä, jotka voi karkeasti jaotella Alaskans kennelin "Anadyr-tyyppiin", "Igloo Pak-tyyppiin" ja "Zero-tyyppiin". Anadyr koirat voivat muistuttaa eniten old linea ja Zero-tyypin koirat ovat usein ääripää toiseen suuntaan. Lisäksi kilpalinjaisiksi katsotaan ns. "Seppalakoirat", jotka nykyään rekisteröidään omana rotunaan.