Highland cattle

Ylämaankarja (Highland cattle) on alkuperäisesti kotoisin Skotlannin länsiosista. Nykyään tämä pieniin liharotuisiin kuuluva nautaeläin on levinnyt ympäri maailmaa. Ylämaankarja on Britannian tunnetuimpia rotuja ja se on pysynyt hyvin samanlaisena vuosikymmenien ajat.  1884 Skotlannissa perustettiin The Highland Cattle Society valvomaan rodun jalostusta. Yhdistys pitää edelleen yllä kantakirjaa ja järjestää lukuisia näyttelyitä sekä tiedottaa ja opettaa ihmisiä oikeanlaiseen ja hyvään eläintenhoitoon.

Ylämaankarja on laiduntanut ja elänyt vuosisatoja Skotlannin kaikkein karuimmilla ja epäkiitollisimmilla alueilla. Joillekin karuille alueille on rakennettu teitä vasta viimeisen 200 vuoden aikana. Aikaisemmin ainoa tapa liikuttaa karjaa on ollut vaeltaa haastavia maastoja karjan kanssa. Karjaa on lastattu myös veneisiin sekä tarvittaessa myös uitettu yli vesistöjen. Samoja alueita aikoinaan roomalaiset tulivat valloittamaan, mutta totesivat alueen olevan niin epäkiitollinen ja hankala liikkua, että eivät rantautuneet läntisille rannoille.

Valokuva: Miina Tuominen

Roomalaisten tapaan Norjan kuningas Haakon purjehti varastamaan 300 eläintä Skotlannin viidenneksi suurimmalta saarelta Islaylta ja kuljetti eläimet Norjaan. Kuten roomalaisetkaan, eivät kuningas Haakon seurueineen halunneet jäädä saarelle kovien olosuhteiden vuoksi. Ketkä olivat sitten niitä ihmisiä, jotka elivät karjan kanssa Skotlannin karuimmilla alueilla. Ihmiset, jotka elivät karjansa kanssa rinnakkain, oppivat tulemaan toimeen karjansa voimalla. Kesä oli rehevän laitumen aikaa ja tuolloin yritettiin parhaan tavan mukaan saada eläimet laiduntamaan mahdollisimman hyvin ja käyttämään laidun hyväksi. Ihmiset elivät hyvin lähellä karjaansa, joka piti heidät hengissä. Eläimistä saatiin tarvittaessa maitoa ja talvisin niistä laskettiin verta ravinnon lisäksi. Eläimet elivät matalakattoisissa turveladoissa, joissa myös ihmiset suojautuivat kylmältä karjansa kanssa, käyttäen hyväksi karjan luomaa lämpöä.

Ylämaankarjaa alettiin kuljettaa 1359 muualle brittien saarille. Tuolloin alkanut tapa kuljettaa eläimet patikoiden jatkui aina 1900-luvulle asti. Syksyisin 2-3 vuotiaat eläimet jättivät taakseen saaret ja karuimman ylämaan. Eläimet kuljetettiin Skotlannin  Muir of Roadin kaupunkiin, joka sijaitsee pohjoisosan itäpuolelle ja sieltä matka jatkui kohti Crieffin ja Falkirkin kaupunkeja. Skotlannin pääetappien jälkeen karja matkusti vielä 300 mailia (480km) etelään ylittääkseen rajan ja saadakseen laiduntaa Englannin vihreillä laitumilla ja kunnostautuakseen matkasta ennen myyntiä pihvilihaksi esimerkiksi Mancesteriin ja Lontooseen.

Hyvät sorkat ja jalat olivat elinehto näille elämille, joiden odotettiin taivaltavan kymmenestä viiteentoista mailiin (16-24 kilometriä) päivässä läpi vaativan maaston ja uivan yli jokien ja vesivirtojen.  Karjan kuljettajat olivat lähes yhtä sinnikkäitä kuin eläimensä. Yönsä karjan kuljettajat viettivät eläintensä kanssa pitkillä ja raskailla kuljetusmatkoilla, näin kukaan ei päässyt vahingoittamaan karjaa tai varastamaan sitä.

 1900-luvun alussa eläinten ja karjan matkat helpottuivat, kun alkeellista karjankuljetus välineistöä alettiin suunnitella Yhdysvalloissa ja keksinnöt helpottivat myös skotlantilaisten urheiden eläinten ja heidän omistajiensa elämää.

Highland-nauta tunnetaan hyvin koko vuoden ulkona elävänä ja vaatimattomana rotuna. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sen hoitaminen olisi keveämpää kuin yhdenkään muun naudan. Nauta tarvitsee sulaa juomavettä läpi vuoden, kuivitetun makuupaikan, tuulensuojan ja mahdollisuuden päästä jonkinlaisen suojaavan katoksen suojaan.  Eläinten ruokintapaikat tulee olla ympäri vuoden sellaisessa kunnossa, etteivät eläimet turhaan likaannu.

Ylämaankarjan nahka on kaksi kertaa paksumpi kuin tavallisen naudan nahka ja karvapeite kasvaa kaksiosaisesti alempana ja ylempänä kerroksena. Karvakerros vahvistaa naudan säänkestävyyttä, koska alempi villakerros on lämmittävä kerros ja päällimmäinen kerros pitää veden loitolla. Monet kasvattajat harjaavat lehmiään pitääkseen turkin kauniina. Harjaamaton turkki huopuu ja rastoittuu helposti. Osa takuista lähtee omia aikojaan, lehmiä ei kuitenkaan keritä. Ylämaankarjasta on monta erilaista väritystä, joista tunnetuin on kuitenkin punainen.

Ylämaankarja tunnetaan skotlantilaisen vuokraviljelijän lehmänä, sillä naudat ovat säänkestävyytensä lisäksi erittäin hyviä laiduntajia. Eläimet pystyvät tuottamaan hyvinkin niukasta laitumesta maitoa vasikalleen ja viljelijän perheelle.  Näistä naudoista onkin kehittynyt historiansa aikana erittäin taitavia ravinteidenottajia ja niitä käytetään tänä päivänäkin Skotlannissa lammastalouden ohella maisemanhoitoon, koska se pystyy laiduntamaan hakamailla, luonnonsuojelumailla ja joutomailla. Ylämaankarjan koko ruho on voitu hyödyntää karvoineen ja luuosineen niin, että eläin on tarjonnut myös perheille lämpimiä taljoja ja tarve-esineitä.  Nykyään ylämaankarjan sarvista tehdään joitakin käyttöesineitä, mutta paljon myös matkamuistoja ja esineitä koristeeksi. Ylämaankarjaa on arvostettu niin paljon Skotlannissa, että se on toiminut rahayksikkönä.

Ylämaankarja, kuten muutkin alkuperäisrodut, ovat harvoin sairaita. Eläimet vaativat kuitenkin rutiininomaisen hyvän hoidon ja ruokinnan. Käytännössä tämä tarkoittaa riittävästi ja sopivassa suhteessa oikeanlaista ravintoa kivennäisineen, puhdasta vettä, loislääkitystä sekä sorkkahoitoa.  Synnytyksistä 97% hoituu ilman ihmisen antamaa synnytysapua. Nämä helposti poikivat lehmät ovat erittäin hyviä emoja ja voivat synnytyksen jälkeisinä päivinä jopa vaarallisia, koska kantavat niin voimakasta emo-ominaisuutta.  Laumassa vallitsee erittäin tarkka ja voimakas hierarkia, joka on tyypillistä myös villeille eläimille, jotka elävät laumoina. Perusluonteeltaan nämä upeat eläimet ovat hyvin pelottomia, säyseitä ja ne kiintyvät helposti hoitajaansa.

Spinning trials with Highland cattle

Valokuva: Miina Tuominen

Valokuva: Miina Tuominen

Valokuva: Miina Tuominen

Valokuva: Miina Tuominen

Valokuva: Miina Tuominen

Valokuva: Miina Tuominen

Valokuva: Miina Tuominen