Islanninlammaskoira

Islanninlammaskoira on Islannista peräisin oleva koirarotu. Siellä rotu on kehittynyt viikinkien Norjasta 800-luvulla mukanaan tuomista koirista. Rotua on perinteisesti käytetty paimennukseen, sillä siitä on ollut suunnaton apu lampaiden, hevosten ja lehmien kokoamisessa Islannin maaseudulla. Rotua on käytetty myös talon vahtina, sillä haukkuvana koirana se ilmoittaa tulijat äänekkäästi. (Islanninlammaskoira.)

Islanninlammaskoira sai jalostua Islannissa käyttötarkoituksensa mukaisesti eikä sen ulkomuodon jalostukseen kiinnitetty huomiota ennenkuin Islantiin perustettiin kansallinen kennelliitto 1960-luvulla. Tämän vuoksi islanninlammaskoirien ulkomuoto eroaa toisistaan paljon. Rodulla kaikki värit ovat sallittuja ja turkki voi olla pitkä, puolipitkä tai lyhyt, mutta aina se on paksu ja säänkestävä ja se puhdistuu helposti. Kooltaan islanninlammaskoira on keskikokoa, säkän ollessa 38 - 48 cm. Uroksen tulee olla narttua selvästi kookkaampi ja sukupuolileiman tulee olla selvä. Islanninlammaskoira on rotuna hyvin ilmeikäs ja ilme on yleensä nauravainen. Parhaiten islanninlammaskoiran tunnistaa kannuksista, sillä koirilla kuuluu olla vahvat kaksoiskannukset molemmissa takajaloissa. (Islanninlammaskoira.)

Islanninlammaskoira on luonteeltaan hyvin ystävällinen, vilkas, valpas, ihmisrakas ja aina valmiina toimintaan. Islanninlammaskoirat kiintyvät kovasti omaan perheeseensä, minkä vuoksi joskus esiintyy eroahdistusta, mutta useimmiten ihmisrakkaus ilmenee miellyttämishaluna. Tämä ominaisuus tekee islanninlammaskoirista helppoja koulutettavia. Islanninlammaskoira on oivallinen seurakoira, mutta sohvaperunaksi siitä ei ole, sillä vilkkaan luonteensa vuoksi se kaipaa aktiivista tekemistä. Rotu sopiikin hyvin kaikkeen aktiiviseen toimintaan, kuten agilityyn, tokoon, näyttelyihin ja hakuun. (Islanninlammaskoira.)

Islanninlammaskoiralla on vielä paimennusvaistoa jäljellä, joten sitä voi hyvin käyttää työkoirana paimennukseen. Koirat seuraavat hyvin tarkkaan ympäristöään ja tarkkaivaisuuteen yhdistetty paimennusvaisto saa usein koiran ajamaan takaa kaikkea mikä liikkuu. Tämä ominaisuus voi koitua koiran kohtaloksi, sillä islanninlammaskoirien yleisin ennenaikaisen kuoleman syy on auton alle jääminen. Muuten rotu on hyvin terve ja pitkäikäinen, sillä monet koirat saavuttavat yli 15-vuoden iän. (Islanninlammaskoira.)

Suomessa islanninlammaskoira on rekisteröity Suomen Kennellittoon FCI:n ryhmään 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat. Syyskuuhun 2013 mennessä rotuun on rekisteröity yli 780 koiraa. Rodulla on myös palveluskoiraoikeudet. (Koiranet.) 

       Punapihlajan Alma Fenjudtr ja Ketunsaran Jona Fanney 

Kasvattajahaastattelu

Ketunsaran kennelissä islanninlammaskoiria eli islantilaisia kasvattava Elina Myyryläinen tutustui rotuun, kun hän halusi itselleen shetlannin lammaskoiraa isomman ja rieppaamman koiran. Ensimmäiseksi islanninlammaskoiraksi hänelle saapui Punapihlajan kennelistä Punapihlajan Alma Fenjudrt, jonka myötä Elina ihastui rotuun ja päätti alkaa kasvattajaksi.

Islanninlammaskoirien hyviksi puoliksi Elina luettelee ihmisystävällisen luonteen, lapsiystävällisyyden, aktiivisuuden, monipuolisuuden, terveyden ja pitkäikäisyyden. Islantilaisilla on työkoiran rakenne ja luonne, joka tekee siitä ihanteellisen koiran harrastuksiin. Hyvä puoli on myös se että, aktiivisuus purkautuu ulkona ja sisällä koirat ovat rauhallisia. Aktiivisuuden voi lukea myös huonoksi puoleksi, sillä islantilainen tarvitsee paljon liikuntaa ja aivotyötä. Koska islantilainen paimentaa haukkuen, haukkuherkkyys ja liiallinen paimennusvaisto voivat aiheuttaa omistajille harmaita hiuksia. Onneksi molemmat ominaisuudet pystyy hyvällä koulutuksella saamaan kuriin.

Elinan mukaan alkukantaisuus ja Islannin olosuhteet näkyvät islanninlammaskoirissa monella tapaa. Rodun kehittyessä Islannissa ei ole ollut maapetoja, joten islantilaiset vahtivat yhä edelleen taivasta siltä varalta että kotka hyökkää paimennettavien kimppuun. Myös se seikka että, Islannissa on ollut turvalliset olot ja taloon tulijaa ei ole tarvinnut pelätä, tekee koirista ihmisystävällisiä. Islanninlammaskoira nimenomaan ilmoittaa että taloon tulee joku ja tervehtii tulijan ystävällisesti. Tästä rodusta ei ole talon vahdiksi eikä se puolusta kotia niinkuin varsinaiset vahtikoirat tekevät.

Islannin luonto ja aitaamaton lampaiden laidunnustapa ovat vaikuttaneet rodun kehitykseen. Islanninlammaskoiran paimennustapa eroaa esim. englantilaisista paimenroduista. Islantilainen paimentaa haukkuen ja sen erikoisosaaminen liittyy hajallaan olevan lauman kokoamiseen ja yksittäisten yksilöiden etsintään. Haukkuvana koirana se etsii kadonneet lampaat tehokkaammin kuin esim. hiljaa työskentelevä bordercollie. Rodulle kehittyneet kaksoiskannukset ovat hyödylliset kiipeiltäessä lampaiden perässä Islannin karuilla nummilla ja jyrkillä vuoren rinteillä. Paimennukselta yli jääneen ajan koirat ovat metsästäneet hiiriä ja myyriä, joten nykyäänkin islantilainen innostuu herkästi hiirijahtiin.  

Jalostuksessa Ketunsaran kennelissä painotetaan erityisesti koirien terveyttä ja luonnetta. Tärkeä seikka on myös Suomen pienessä populaatiossa sukusiitoksen välttäminen, joten sopivan parin hakeminen alkaa yleensä sopivan sukuyhdistelmän hakemisella. Ulkonäölliset seikat, kuten turkin pituus ja väri, ovat jalostuksessa se viimeinen kriteeri, vaikka koirista toivotaan aina kivannäköisiä. Jalostuksessa haetaan aina sopivinta paria, jolloin kahden koiran muodostama kokonaisuus on tärkein. Molempien koirien terveyden ja luonteen osalta valitaan sellainen pari, jossa koirien mahdolliset puutteet menevät sopivasti ristiin, jotta pennuista tulee mahdollisimman terveitä ja hyväluonteisia rodulle tyypillisiä islantilaisia.

Punapihlajan Gusti

Ketunsaran Tinni Heidur           Ketunsaran Ofurkona Luna