Aika 22.7. - 26.7.2002
Mukana:
Samu Laitinen
Mauri Sivill
Tarina:
Mauri Sivill
Laskeuduimme Ivalon kentälle ja aloimme etsiä kuljetusta maastoon. Samun vaihtaessa vaelluskamppeita päälleen Mauri hankki lentoaseman infosta pullon Marinolia Trangiaa varten ja säilytyspaikan matkustusvaatelaukuillemme. Taksi löytyi jonosta.
Suunnaksi otettiin Aittajärvi. Matkalla huomasimme, että kuljetusjärjestelyt lentokentällä olivat sujuneet niin rivakasti, että syöminen unohtui. No, ei hätä ollut tämän näköinen. Saavuimme Aittajärvelle noin klo 14:30. Kävimme rinkassa olleen HK:n Sinisen kimppuun.
Laavulla istuskeli kansallispuiston mies tekemässä kävijätutkimusta. Palvelu oli hyvä, sillä hän teki meille tuletkin makkaran paistoa varten. Rupatellessa aikaa kului niin, että pääsimme tekemään lähtöä maastoon vasta n. klo 16:00. Sää oli mainio, yli 20 astetta ja sateesta ei havaintoakaan.
Ylitimme Suomujoen kahlaamon kohdalta. Kahlaamo on vaijeri, josta roikkuu köysilenkkejä. Köysilenkit on sidottu narulla toisiinsa siten, että köydet pystyy vetämään narulla takaisin joen yli. Kummallakin rannalla on oma satsinsa köysiä, joten kaksisuuntainen liikenne onnistuu mainiosti. Vettä ei ollut kovin paljon, polveen asti, mutta housut joutui kuitenkin riisumaan.
Ensimmäinen taukomme osui Maantiekurunojan tulentekopaikalle. Puhti puhkui reisissä ja tauon jälkeen suunnistimme kohti Sarviojan kämppää suoraan yli Kuotmuttipään ja Kaarnepään. Nousu sujui hyvin, tosin hiki tuli.
Maisemat ja sää olivat hyvinkin vaivan arvoiset. Kaikesta komeudesta sokaistuneina ja hyvässä alkuvauhdissa teimme pienen suunnistusvirheen. Meinasimme tulla alas jo Kuotmuttipäältä. Onneksi emme kuitenkaan laskeutuneet Kuotmuttipään ja Kaarnepään välisen satulan tasoa alemmas, muutoin olisi harmittanut.
Virhe korjattiin, nousimme Kaarnepäälle ja jatkoimme kohti Sarviojan kämppää suoraan alamäkeen. Lasku oli todella jyrkkä ja kävi polvien päälle täysien rinkkojen kanssa.
Kämpälle tulimme puolen yön aikaan. Väkeä oli aika paljon, mutta kohtelias nuorimies autiotuvan puolelta kävi kertomassa meille ennen teltan pystytystä, että väki oli varaustuvan puolella. Laitoimme siitä huolimatta teltan pystyyn. Oma tupa - oma lupa. Kämpässä havaitsimme uuden niksin pussimuonaruokailuun. Kannattaa keittää vesi kämpän kattilassa ja laittaa kuivamuona imeytymään lämpimään veteen. Imeytyy nopeammin ja lopullinen keittoaika lyhenee huomattavasti. Maussa valmistutavan eroa ei huomaa.
Sää mainio ja lämmin. Lähtö oli hieman hidas, taisimme päästä liikkeelle vasta puolen päivän aikoihin. Suuntana Muorravaarakka Paratiisikurun kautta. Alkumatka sujui mukavasti polkua pitkin puronvartta ylöspäin.
Paratiisikurun maisemat olivat taas kerran mahtavat. Pidimme ruokailutauon kurussa. Tauon jälkeen alkoi hiki virrata. Vaelluksen rajuin nousu oli edessämme. Siitähän se sujui askel kerrallaan. Korkeuseroa oli n. 160 metriä n. 300 metrin matkalla. Aikaa nousuun kului hengähdystaukoineen melkein tunti.
Taas oltiin ylhäällä. Sää edelleenkin mainio. Seuraavana haastena oli Pirunportti. Maasto muuttui kivikkoiseksi rakaksi. Pirunportin päätyttyä olikin jäljellä enää tasainen ja kohtalaisen loiva lasku Muorravaarakan kämpälle. Muutoin se ei olisi tuntunut kovinkaan pahalta, mutta edellisen päivän Kaarnepään laskeutuminen tuntui vielä jaloissa vahvasti. Viimeiset kilometrit kämpälle tuntuivat pitkiltä. Matka painoi jaloissa. Taitaa olla normaali juttu toisena vaelluspäivänä.
Kämpällä syödessämme opimme kokeneempia vaeltajia tarkkaillen uuden niksin. Kämpillähän on yleensä tiskipaljut ja tiskiharjat. Niitä käyttämällä tiskaaminen helpottuu huomattavasti, varsinkin kun kokatessa lämmittää vähän ylimääräistä vettä. Lisäksi pahalla säällä voi tiskata sisällä.
Muorravaarakan nimen arvelimme johtuvan muurahaisvaarasta, sen verran runsaasti äkäisiä muurahaisia hermostui telttamme pystyttämisestä. Alueella oli useita suuria muurahaiskekoja ja liikenne sen mukainen.
Tässä vaiheessa muutimme alkuperäisiä suunnitelmia. Alun perin olimme matkaamassa kohti Hammaskurua ja sieltä Luirolle, mutta totesimme, että Sokostin huiputus kiinnostaa meitä enemmän. Niinpä päätimme jatkaakin suoraan Luirolle seuraavana päivänä.
Nukkumaan menimme puolen yön maissa. Sade alkoi melkein heti ja sitä jatkui koko yön aamuun asti.
Sää sateisen uhkaava. Venyimme teltassa siihen saakka kunnes sade taukosi vähän. Lähdimme matkaan kämpältä täysissä sadevarusteissa. Maurin umpitiivis "kumipuku" ei osoittautunut kovinkaan toimivaksi rinkan kannossa, kastuminen tapahtui hien kautta. Kylmä ei tosin vaivannut. Samun Fjällräven-asu toimi huomattavasti paremmin.
Aluksi ei kyllä varsinaisesti satanutkaan, mutta sadeasut olivat silti tarpeen märässä metsässä rämpiessä. Suuntasimme ylös Lumikurunojaa ja nousimme ylös Lumipään ja Suppu-Kotavaaran välistä. Ylhäällä vaihdoimme normaalit vaelluskamppeet päälle ja lähdimme kohti Pälkkimäojaa alaspäin vievää polkua. Matka sujui joutuisasti. Lounastauko osui Pälkkimäojan vanhalle tulentekopaikalle. Edellisestä saman välin vaeltamisesta poiketen emme lähteneetkään seikkailemaan Apujoukkojenvaaran laidan yli vaan seurasimme polkua edelleenkin Pälkkimäojaa seuraten. Löysimme myös virallisen tulentekopaikan. Vastarannalla näkyi myös uuden uutukainen laavu.
Polku vei meidät kätevästi poroaidalle. Poroaidalta lähdimme seuraamaan mönkijän uraa kuten aiemminkin. Sää oli lämmin, mutta pikku hiljaa alkoi sadella pieniä kuuroja. Emme kuitenkaan kastuneet läpimäräksi, viilennyimme vain sopivasti.
Päivän aikana kehitimme teorian hellevaeltamisesta. Helteellä pitää olla todella huolellinen jalkojen kanssa, varsinkin helpolla ja tasaisella polulla. Mittaustemme mukaan lämpötila polun pinnassa saattaa helposti kohota 30 asteeseen. Tasainen polku taas saa aikaan sen, että jokaisesta askeleesta tulee edellisen kaltainen, toisin sanoen joka askeleella jalasta rasittuvat juuri samat kohdat. Koparatuntuman perusteella tauot helteisellä kangaspolulla vaelluskengillä pitää pitää jopa puolen tunnin välein tai sitten pitää vaihtaa sandaalit jalkaan.
Yövyimme melkein tyhjällä Luirolla tuvassa. Saunoimme, uimme ja pyykkäsimme. Seuranamme oli kaksi vaeltajaa, jotka varoittivat kuorsaamistaipumuksestaan. Totta puhuivat. Lisäksi kovalla alustalla nukkuminen ei ollut kovinkaan hääviä. Kyllä teltta on parempi kesällä.
Lepopäivä siinä mielessä, että rinkkaa ei tullut kannettua. Sää aamusta hyvä. Söimme aamiaisen myöhään ja lähdimme kohti Sokostia. Rajan tuvalta oli viitta kohti Sokostia ja lähdimme seuraamaan polkua. Karu totuus paljastui.Olimme jo useana vuonna ihmetelleet, miksi loppumatka Muorravaarakasta Luirolle tuntuu niin pitkältä. Selitys oli se, että olimme seuranneet aina poroaidalta saakka mönkijän uraa, vaikka Sokostin polun kohdalla olisi kannattanut jättää ura ja kääntyä polulle. Polulla on pitkokset kosteikkojen yli ja matkakin on huomattavasti lyhyempi. Oppia ikä kaikki, seuravalla kerralla muistamme varmaankin kääntyä oikeassa kohdassa.
Lämpimässä säässä ilman rinkkoja matka eteni mukavasti. Parin tunnin kuluttua olimme jo Sokostin juurella Jaulutuskurun varrella. Aloitimme varsinaisen nousun. Samalla alkoi sataa. Sade ei vielä ollut kovaa, se kasteli kuuroina vain tuulen puolelta. Nousimme suoraan kohti huippua ja jouduimme melkein kiipeilemään kivikossa. Reitin valinta ei ollut helpoin mahdollinen. Sade taukosi hiukan, mutta alkoi uudelleen. Huippu saavutettiin, mutta siitä nauttimiseen ei jäänyt oikein aikaa, sillä varusteemme olivat märät ja aivan liian keppoiset. Ihastelimme myös GSM-tukiasemaa, jossa oli kunnioitettava määrä aurinkokennoja lataamassa akkuja. Lepäsimme hiukan kivien suojassa ja lähdimme takaisin alas. Nyt valitsimme helpomman reitin ja laskeutuminen oli itse asiassa aika helppo. Matkan aikana alkoi sataa ihan kunnolla ja kastuimme läpimäriksi.
Alhalla vastaamme tuli toinen huiputtaja, jolle kerroimme reittivaihtoehdot. Hänkin kertoi joutuneensa sateeseen, kun näimme hänet kämpällä illalla. Paluu kämpälle tapahtui pikamarssina. Tarvetta taukoihin ei ollut, sillä jalkamme eivät olleet ainakaan liian kuumat. Huipulle meno kesti n. 3 tuntia, paluu reilun tunnin. Koko reissuun kului aikaa n. 4 tuntia.
Sää pysyi kuurosateisena, tosin illalla oli jo kaunis sää. Illan mittaan paikalle kertyi rippikouluporukka, josta osa yöpyi teltassa, osa varaustuvan puollella. Saunassa oli sen verran ruuhkaa, että jätimme sen väliin.
Nuoret vaeltajat eivät oikein osanneet laittaa kuivaushuoneen käyttöä tärkeysjärjestykseen. Vaelluskengän kuivaaminen lienee tärkeämpää kuin uimapuvun ja pyyhkeen?
Yö teltassa, alusta pehmeä. Samu valitti hiukan kylmää ja aamulla teltan sisäpinta olikin hyvin kostea.
Heräsimme ajoissa, sillä olimme päättäneet vaeltaa yhdessä päivässä Luirolta Aittajärvelle. Sää näytti epävakaalta, mutta aamulla ei satanut ja sää oli viileähkö ja hyvä vaellusää. Lähdimme etenemään reipasta vauhtia. Seurasimme polkua Rappanan kammin kautta poroaidalle, sieltä jatkoimme polkua pitkin kohti pohjoista ja Maantiekurua. Tihkusade alkoi ja taukojen pitämisestä alkoi tulla haaste. Kun polku loppui Maantiekurussa selvisi syy sille miksi polkua ei näy kartallakaan.
Maasto oli tosi kivistä ja hankalaa. Mutta askel kerrallaan siitäkin selvittiin. Onneksi nousua matkalle ei tullut paljon. Lounas syötiin sateessa ja jalat alkoivat pikkuhiljaa kastua.
Polkukin ilmestyi uudestaan näkyviin. Tulimme Sarviojan polun risteykseen. Risteyksen jälkeen huomasimme, että kartalle ei ollut merkitty kosteikkoja kovinkaan tarkkaan. Koska olimme jo aika väsyneitä ja kartalla ei näkynyt polkua Maantiekurun lopun polulle, otimme kompassisuunnan kohti kartalla näkyvää polun päätä. Reilun kilometrin oikaisu sujui hyvin, ja vankka polku löytyi helposti. Todennäköisesti polku olisi mennyt läpi metsän, mutta emme olleet riittävän virkeitä kävelemään ylimääräisiä metrejä.
Maantiekurun tulentekopaikalle tultaessa sadekin taukosi. Teimme tulet ja kuivattelimme jalkoja hieman. Marssin aikana olimme kypsytelleet päätöksen, että emme jää enää telttaan Aittajärvelle. Niinpä tilasimme taksin (onnistui tekstiviesteillä) ja pyysimme sitä noutamaan laukkumme lentokentältä. Saimme kuittauksen tekstiviestinä ja lähdimme loppupätkälle kohti Aittajärveä. Loppumatka menikin sitten melkein hämärän rajamailla ja vähän kohelluksen puolella. Samu meinasi lentää eräässä laskussa päälleen ja Maurin polvi nitkahti ikävästi. Onneksi pahempia vaurioita ei tullut. Suomun ylitys sujui hyvin.
Aikaa taksin tuloon oli hiukan, joten pesimme pahimmat hajut pois uimalla Aittajärvessä. Taksi odotteli parkkipaikalla laukkujen kanssa (Ivalon taksille kymmenen pistettä ja papukaijamerkki hyvästä palvelusta.)
Suunnaksi valittiin Saariselkä, koska Ivalossa oli vesimoottorikelkkailukilpailut ja majoituspaikat arvatenkin täynnä.
Hotelliksi valittiin Saariselän Tunturihotelli, joka osoittautui vääräksi valinnaksi. Saunaan ei päässyt, avaimet eivät toimineet ja palvelu oli vähemmän ystävällistä. Hinta ei tosin ollut paha. Ruokailimme Riekonlinnassa nauttien kunnollisen Lappi-aiheisen menun. Hyvää oli.
Hotellissa oli paljon moottoripyöräilijöitä, Harrikkaväkeä enimmäkseen. Yöpyminen sujui rauhallisissa merkeissä.
Aamiaisen jälkeen hotellista ulos klo 12:00. Postiautolla Ivaloon Matkahuollon pihalle kokemaan yllätys. Matkahuolto ei ollut auki lauantaina. Tilannetta tuumattuamme totesimme, että ensin täytyy mennä syömään. Matkahuollon rakennuksessa oli Onnen Päivät - ravintola, josta sai pizzoja. Maittoivat hyvin, joskin paikallinen nuoriso käytti paikkaa pohjien ottoon, puolenpäivän aikaan.
Ruokailun jälkeen totesimme toisenkin ihmeellisen asian. Ivalosta ei pääse bussilla iltakoneelle, ainoastaan Kiilopäältä. Niinpä jouduimme turvautumaan Ivalon taksien hyvään palveluun jälleen kerran. Saimme rinkkamme suojaan taksiasemalle ja lähdimme tappamaan aikaa. Ensin menimme mainioon kirjastoon lueskelemaan lehtiä. Kirjaston sulkeuduttua klo 15:00 sää oli jo parantunut sen verran, että saatoimme tutusta jalan Ivalon kylään.
Kylässä on muuten harvinaisen suuri rantaviivan osuus pinta-alaan verrattuna, sillä Ivalojoen vanhoja mutkia on aivan keskustan tuntumassa muodostamassa mukavia altaita.
Taksilla kentälle n. neljän aikoihin, reput hihnalle ja odottelemaan ja tuumimaan.
Pikapaluun varalta reissu kannattaa suunnitella paluun osalta paremmin. Jos olisimme palanneet Ivaloon alkuperäisen suunnitelmamme mukaan vasta lauantaina ja laukkumme olisivat olleet säilössä lentoasemalla, emme varmaankaan olisi saaneet niitä säilöstä pois niin, että olisimme ehtineet myös saunoa tai peseytyä. Lentoasema kun on auki vain koneiden tulojen kieppeillä, ei muulloin. Tarkempaa suunnittelua siis tarvitaan.
Lentäjä esitteli Levin Kittilään laskeuduttaessa. Tuntui siltä, että kone oli tunturin huippua matalammalla lähestymistä tehtäessä. Lieneekö ollut Kittilän poikia? Ilmavoimien entiseltä pilotilta hän ainakin tuntui, sillä sen verran räväkältä koneen käsittely vaikutti.
Vaellusmatkaa tuli huiputuksineen n. 75 km. Tahti oli sopiva siihen nähden, että nousimme ylös neljänä päivänä, varusteiden kanssa kolmena päivänä. Viimeisen päivän pikamarssi oli hiukan liian pitkä, mutta menetteli. Liian helppo vaellus ei ollut eikä liian vaativakaan.
Kännykkä kuului ylhäällä hyvin, laaksoissa huonosti. Luirojärven kämpälle ei saanut puheyhteyttä, tekstiviestit toimivat. Sääennustuksia varten radio voisi olla mukava varuste mukana. Kunnolliset vaellussandaalit ovat hyvät ylityksissä ja erittäin mukavat leiriytyessä.
18.9.2004
Mauri Sivill