Pirtasika

Mikko Ilkka kuvaa vuonna 1912 kirjassaan Karjalan ja Savon pirtasika seuraavalla tavalla:

"Karjalan ja Savon pirtasika oli ruumiinrakenteeltaan lyhyempi kuin pohjoissuomalainen sika. Sen pää oli siro ja pieni, silmät pienet ja kärsä suhteellisen pitkä. Ruumis oli tavattoman litteä, selkä vähän köyry ja jalat muuhun ruumiiseen verraten pitkät. Karva oli pitkää , kankeata ja harvanpuoleista, harjakset niinikään pitkät ja tuuheat. Karvojen väri oli vaihteleva - likaisen kellertävä, musta ja mustankirjava. Toisinaan näki ruskeahakon-punertavalla pohjalla pieniä, noin kymmenenpennin laajuisia mustia pilkkuja, vieläpä joksus samanvärisellä pohjalla säännöttömiä mustia poikkijuouviakin. Nämä siat muistuttivat ruumiinrakenteeltaan ja väriltään suuresti niitä metsäsikoja, joita kerrotaan vielä viime vuosisaddan alkupuolella eläneen Etelä-Ruotsin metsissä ja joista mm. itävaltalainen tutkija tohtori leopold Josef Fitzinger (1802-1884), arvelee ruotsalaisen maatiaissian polveutuwan. Samaa arveli myöskin tunnettu meikäläinen luonnontutkija lehtori U.J. Mela. Hän kertoi tämän kirjoittajalle, että hän ylioppilas-aikanaan kulkiessaan eräänä kesänä kasvintutkimusmatkalla Nilsiässä , Kaavilla, Juuassa ja Nurmeksessa oli usein nähnyt näitä "pirtasikoja". Ne olivat erityisesti painuneet hänen mieleensä tuon ruskeahkon pohjavärinsä ja tavattoman kapean ruumiinsa vuoksi. Melan arvelujen mukaan olivat siat jo vanhempina aikoina joutuneet ruotsista etelä-suomen herraskartanoihin, joista ne sitten vähitellen aikojen kuluessa kulkeutuivat sisämaahan. iätä sikarotua tuskin on enää ollenkaan koko maassa alkuperäisenä eli sellaisena kuin meidän nykyinen vanhempi väki sen vielä näki nuoduudessaan."