Erkki Pyyppönen: 3.11.1997

MUISTATKO MILLAINEN SE OLI?

Hiekka vain, pölynvalkoinen hiekka vain, muuta ei jäljellä rakkaudestain…

Harmaan ulkokuoren sisällä elivät muistot toiminnasta, näytelmistä, elokuvista, levytansseista seuratalolla. Ennen peruskorjausta talo oli ollut käyttämättä vuosia. Pojat siellä pelasivat joskus lämpimänä aikana, kesällä voi olla juhlat. Aika näytti ajaneen ohi.

Seinän ryhti oli kuitenkin tallella, pilarit suorassa kuin sotilaat odottamassa uutta käskyä. Muurinpohjat lujina, ilman ainuttakaan halkeamaa. Hirsiseinät suorat ja ehjinä – mitä nyt salin takaseinässä pientä pullistumaa, keittiön nurkka pakenemassa ja jossakin nurkkapielessä ja ikkunan vieressä kosteuden tummentamaa rantua. Ikkunoita rikki, lattia hiukan kulunut, naulat koholla, raoillaan – mutta ehjänä. Salin ja kahvilan katot kumarsivat nöyrästi notkollaan – anteeksi anoen. Keittiön ja kahvilan tienoilla tuskin enää leijui kahvin ja pullan tuoksu, siellä tuoksui nyt tunkkaiselta, keittiön seinillä repsottivat pahvit, vesikaton vuotokohdilla viipyi laho, pölyä ja purua sai niskaan. Pukuhuoneet raakalautaseinineen, kattoineen, lattioineen elivät vähän vajaina, törkyä täynnä. Vanha pieni putka järein ovisalvoin odottamassa pidettäväkseen remuveikkoa – juhlan häiritsijää. Eipä löydy juhlijaa.

Sähköistä oli alkuaankin tiukkaa, lamppuja vähän. Nyt sähköt olivat poikki, sulakkeet poissa, lamput rikki. Tuskin johto olisi saanut viedäkseen virtaa.

Lämmityskielto oli päällä, vaikka savipiipuissa ei näkynyt edes pahoja halkeamia. Sementtitiilikö piippumateriaalina pelotti, palovakuutus pienuudellaan? Peltikamiinat olikin purettu, vain eteisessä yksi esimerkkinä kamiinamallista, pukuhuoneessa toinen valurautainen. Kahvilan tiiliuuni seisoi vielä tukevasti paikallaan nokisin luukuin ja edustoin, tarpeettomana. Veto oli poissa. Keittiöstä hella oli purettu, vaatimattomat ja nykyihmiselle epäkäytännölliset kaapit rikki. Kiinteät komerot olivat totta kai lämpimät – hiirien pesänä. Narikassa ja lipunmyyntikojussa henki juhlan odotus nuhruisena, sinne tänne oli riipustettu nimikirjaimia ja päivämääriä, kauniimpi ja sitäkin kauniimpi piirros.

Ulkorapun lankutus kaipasi taas uusimista, kaiteet korjaamista. Keittiön porras talon takana oli laho, kuistin katto vuotaa. Mene portaille varoen! Päädyistä, sen paremmin näyttämön kuin keittiönkään päädystä et löydä porrasta lainkaan. Yläkerran puruille pääsit vaivoin tikkaissa könyten.

Katto oli paikattu, mutta näytti siltä, että paikkaamisesta huolimatta vuotokohtia syntyi jatkuvasti yhä uusia ja uusia. Huopakatto oli rapeaa kuin korppu eikä sinne juuri ollut menemistä. Risainen sadetakki vaaransi talon olemassaolon. Harmaan elinkaari oli valumassa hiekkaan… Voisiko olla? Ei kai sellaisen ponnistuksen tulos!