Snorkkelijengin touhuja

Hieman taustaa ja historiaa nuorisotoiminnasta:

Nuorisotyö alkoi  jo heti seuran toiminnan alkuvuosina. Ensin se oli  lähinnä vain aikuisten  sukeltajien lapsia räpylöimässä uimahallilla ilman sen ihmeempää ohjausta.   Varsinainen oma ns. norppa-toiminta alkoi  80-luvun lopulla. Alkuun pienimuotoisesti, mutta 90- luvulle tultaessa parhaimmillaan oli mukana   15 nuorta sukeltajan alkua.  Tuolloin otettiin käyttöön myös ensimmäiset varsinaiset vapaasukellusharjoitteet ja suoritukset. Nämä harjoitteet jotka Urheilusukeltaja liitto tuolloin oli koonnut  tasosuoritteiseksi (3 tasoa)  olivat  kuitenkin kohtuullisen vaativia.  Näissä suoritteissa vaadittiin lähes laivaston sukeltajakoulutuksessa tarvittavaa vapaasukellustaitoa.  Ainoastaan muutama pääsi läpi nuo todella vaativat kolme suoritustasoa. Nekin  useamman vuoden harrastamisen tuloksena.  Samalla ne jäivät  seuran historian "kovimmiksi" sukellus-suorituksiksi. Onneksi nuo vaatimustasot on jo historiaa.

90-luvun lopulla Vapaasukellus  sitten erottui   aivan omaksi lajikseen. Siitä tuli yksi sukellusharrastuksen alalaji.  Ja on myös tuosta alkaen jatkanut eräänlaisena "extrim - lajina" aivan omaa polkuaan. Vapaasukellus nimen he veivät mukanaan.

 Sukeltaja-liiton aloitteesta lapsille ja  nuorille kehitettiin sen sijaan oma "Snorkkelisukellus".  Siitä tulikin  uusi nimike joka otettiin yleiseen käyttöön. Samoin  eri tasoja ikäryhmittäin muokattiin myös uusiksi,  ja ennen kaikkea inhimillisemmiksi.  Oli "kuutti-ikäiset, norppa-ikäiset" jne.

Kesällä 1990 matkasimme  SVUL:n suurkisoihin Helsinkiin   Kemin Urheilusukeltajat ry.:n   "Norppa-tiiminä".      90-luvun puolivälissä oli muutama vuosi  hieman hiljaiseloa, mutta sitten taas löytyi innokkaita nuoria mukaan toimintaan.

Nykyinen virkeä  ja uusittu toimintamalli alkoi  2016 - 2017  jolloin myös muuntauduimme   "Snorkkelijengiksi".   

Meillä snorkkelisukelluksessa jokainen kehittyy omaan tahtiinsa, niin osaamisessa kuin taidoissa. Aloitusvaatimus taso on alhaalla. Vain uimataito kohtuullinen pitää hallita.  Snorkkelisukellus on lajina miellyttävä, mutta vaatii kehon ja ennen kaikkea mielen hallintaa. Hengen pidätys saattaa tuntua alkuun ahdistavalta ja aiheuttaa jopa pientä paniikin tunnettakin joillekin. Mutta totuus on että lapsena opittu taito on se kaikkein paras ja helpoin tie sukelluksen maailmaan, kuten monessa muussakin harrastelajissa. Iloisen touhun kautta, toistot, mukavat harjoitteet, yhdessä tekeminen niin pinnan alla kuin päälläkin, ovat  meidän seurassamme hyväksi havaittu opintie.  Tällä metodilla päästään sille osaamisen tasolle jolloin vedessä liikkuminen niin pinnan alla kuin päällä  on vain ympäristön muutos maanpäälliseen.  

Yksi kesän, ja vuoden kohokohtia on ollut  Meriseikkailu leiriviikonloppu. Tukikohtana on toiminut Vähä-Huiturin saari Perämeren kansallispuiston rajalla. Heinäkuun toiseksi viimeinen viikonloppu on ollut jo useamman vuoden se kesän kaikkein paras, mitä vain nyt sääolosuhteiden puolesta voi merialueella sukeltaja toivoa. Joskus on ollut jopa "tuskaisen kuumaa" jolloin yöunetkin ovat jääneet todella vähiin helteen vuoksi.  Saaren edustan pohjoispuolen laguunimainen uimaranta on parasta mitä voi snorklaaja toivoa.  Reilun kilometrin päässä sijaitsee  Pirtumatala jossa  usein käyty  tutkimassa  luotojen väliin haaksirikkoutuneen   pirtulaiva   s/s Heinrich'n jäänteitä.   

Snorkkelijengiin leiritoiminta on taloudellisesti tuettua, niin seuran kuin sponsorirahoituksen kautta.  Joten leireille osallistujan tulee olla hyvin aktiivisesti mukana vuoden aikana toiminnassa. 

Kuvakatsauksessa eri vuosien leireiltä. Vedenalaiskuvat nuorten itse ottamia.