Snorkkelijengin touhuja
Hieman taustaa ja historiaa nuorisotoiminnasta:
Nuorisotyö alkoi jo heti seuran toiminnan alkuvuosina. Ensin se oli lähinnä vain aikuisten sukeltajien lapsia räpylöimässä uimahallilla ilman sen ihmeempää ohjausta. Varsinainen oma ns. norppa-toiminta alkoi 80-luvun lopulla. Alkuun pienimuotoisesti, mutta 90- luvulle tultaessa parhaimmillaan oli mukana 15 nuorta sukeltajan alkua. Tuolloin otettiin myös ensimmäiset varsinaiset vapaasukellusharjoitteet ja suoritukset käyttöön. Nämä harjoitteet jotka Urheilusukeltaja liitto tuolloin oli koonnut tasosuoritteiseksi (3 tasoa) olivat kuitenkin kohtuullisen vaativia. Näissä suoritteissa vaadittiin lähes laivaston sukeltajakoulutuksessa tarvittavaa vapaasukellustaitoa. Ainoastaan muutama pääsi läpi nuo todella vaativat kolme suoritustasoa. Nekin useamman vuoden harrastamisen tuloksena. Samalla ne jäivät seuran historian "kovimmiksi" sukellus-suorituksiksi. Onneksi nuo vaatimustasot on jo historiaa.
90-luvun lopulla Vapaasukellus sitten erottui aivan omaksi lajikseen. Siitä tuli yksi sukellusharrastuksen alalaji. Ja on myös tuosta alkaen jatkanut eräänlaisena "extrim - lajina" aivan omaa polkuaan. Vapaasukellus nimen he veivät mukanaan.
Sukeltaja-liiton aloitteesta lapsille ja nuorille kehitettiin sen sijaan oma "Snorkkelisukellus". Siitä tulikin uusi nimike joka otettiin yleiseen käyttöön. Samoin eri tasoja ikäryhmittäin muokattiin myös uusiksi, ja ennen kaikkea inhimillisemmiksi. Oli "kuutti-ikäiset, norppa-ikäiset" jne.
Kesällä 1990 matkasimme SVUL:n suurkisoihin Helsinkiin Kemin Urheilusukeltajat ry.:n "Norppa-tiiminä". 90-luvun puolivälissä oli muutama vuosi hieman hiljaiseloa, mutta sitten taas löytyi innokkaita nuoria mukaan toimintaan.
Nykyinen virkeä ja uusittu toimintamalli alkoi 2015 - 2016 jolloin myös muuntauduimme "Snorkkelijengiksi".
Meillä snorkkelisukelluksessa jokainen kehittyy omaan tahtiinsa, niin osaamisessa kuin taidoissa. Aloitusvaatimus taso on alhaalla. Vain uimataito kohtuullinen pitää hallita. Snorkkelisukellus on lajina miellyttävä, mutta vaatii kehon ja ennen kaikkea mielen hallintaa. Hengen pidätys saattaa tuntua alkuun ahdistavalta ja aiheuttaa jopa pientä paniikin tunnettakin joillekin. Mutta totuus on että lapsena opittu taito on se kaikkein paras ja helpoin tie sukelluksen maailmaan, kuten monessa muussakin harrastelajissa. Iloisen touhun kautta, toistot, mukavat harjoitteet, yhdessä tekeminen niin pinnan alla kuin päälläkin, ovat meidän seurassamme hyväksi havaittu opintie. Tällä metodilla päästään sille osaamisen tasolle jolloin vedessä liikkuminen niin pinnan alla kuin päällä on vain ympäristön muutos maanpäälliseen.
Yksi kesän, ja vuoden kohokohtia on ollut Meriseikkailu leiriviikonloppu. Tukikohtana on toiminut Vähä-Huiturin saari Perämeren kansallispuiston rajalla. Heinäkuun toiseksi viimeinen viikonloppu on ollut jo useamman vuoden se kesän kaikkein paras, mitä vain nyt sääolosuhteiden puolesta voi merialueella sukeltaja toivoa. Joskus on ollut jopa "tuskaisen kuumaa" jolloin yöunetkin ovat jääneet todella vähiin helteen vuoksi. Saaren edustan pohjoispuolen laguunimainen uimaranta on parasta mitä voi snorklaaja toivoa. Reilun kilometrin päässä sijaitsee Pirtumatala jossa usein käyty tutkimassa luotojen väliin haaksirikkoutuneen pirtulaiva s/s Heinrich'n jäänteitä.
Snorkkelijengiin leiritoiminta on taloudellisesti tuettua, niin seuran kuin sponsorirahoituksen kautta. Joten leireille osallistujan tulee olla hyvin aktiivisesti mukana vuoden aikana toiminnassa.
Kuvakatsauksessa eri vuosien leireiltä. Vedenalaiskuvat nuorten itse ottamia.
