Toteutuneet 9 laskupäivää kaudella 1998-1999
Ruka 17.4.1999
Ruka tarjosi kevään kauneimman laskettelupäivän. Meitä oli linja-autollinen ystäviä pääasiassa Oulusta ja Kempeleestä, mutta myös Raahesta oli edustettuna Teme, Arjan ja itseni lisäksi.
Ukkohalla, Paljakka 10.-11.4.1999
Olimme Arjan kanssa Ukkohallassa ystävien Jampan ja Marjon, sekä Jarin ja Tanjan kanssa. Päivällä satoi lunta rajusti ja lumi tarttui laudan pohjaan kuin liisteri. Illalla aurinko alkoi porottamaan ja lautakin alkoi kulkea.
Seuraavana päivänä olimme Paljakassa, jossa olimme isäni Matin ja äitini Paulan kanssa rinteessä. Ilma oli kaunis keväinen päivä ja otimme aurinkoa asuntovaunun terassilla.
Ruotsi Svanstein 5.4.1999
Ruotsin Svansteinissa pääsiäislomalla linja-autolla ystävien kanssa. Kaunis keväinen aurinko paistaa helotti koko päivän. Löydettiin jyrkänteiltä iso valokuvauksellinen jääpuikkoalue. Ikävä kyllä enää ei löytynyt puuteria mistään. Onneksi aurinko pehmitti rinteet ja saimme nauttia kevät virnusta.
Järjestämälläni bussireissulla oli ystäviä Raahesta, Kempeleestä, Oulusta ja Pietarsaaresta; yhteensä 48 hlö.
Ruka 13.3.1999
Ruka se vain jaksaa aina kiinnostaa. Pehmeää laskettavaa löytyi aika mukavasti mastohissien metsistä. Arja oppi laskemaan Telemarkia oikealla asennolla.
Ruotsi Svanstein 6.-7.3.1999
Svansteinissa hiihtolomalla. Saimme nauttia koskemattomista puuteri metsistä. Teimme ylhäältä polun keskimetsään ja laskimme koskematonta rinnettä alas ladulle ja kävelimme sitä pitkin takaisin hissille. Ystäviä mukana oli itseni lisäksi Arja, Teme ja Kipe.
Iso-Syöte 20.2.1999
Iso-Syötteellä keli oli mitä mainioin ja luonto kauniissa lumipeitteessä. Aivan mahtavan paljon puuteria metsissä. Ei montaa paikkaa jäänyt korkkaamatta. Kova kuntoilu on alkanut tepsimään ja leikattu polveni ei väsynyt enää. Kiitokset Marjalle reissun järjestämisestä.
Vuokatti 1.1.1999
Vuokatti järjesti jälleen hienon ilotulituksen. Siinä samalla oli hienoa laskea yö mäessä. Lokakuussa leikattu polveni ei oikein tykännyt lautailusta ja se kipeytyi kunnolla. Sen vuoksi en päässyt laskemaan kuin yhtenä päivänä. Kävimmekin uimassa ja kaupungilla ostoksilla Arjan ja Susan kanssa.