Opiskelijat toimintaa kehittämässä

Opiskelijoiden osallistaminen koulutuksemme ja opetuksemme kehittämiseen on ollut meille aina tärkeää.

Tässä osiossa käydään läpi, kuinka opiskelijalle ovat vuonna 2020 osallistuneet toiminnan kehittämiseen, opetussuunnitelmatyöhön, uuden toiminnan ideointiin ja nykyisen toiminnan arvioimiseen.

Osallisuuden teemaa käsiteltiin muuten Järkipuinti-podcastissammekin. Kuuntele jakso Youtubesta tällä sivulla tai tutustu koko podcast-sarjaan Youtubessa, Spreakerissa tai Spotifyssa (linkit avautuvat ulkopuoliseen palveluun).


LOPS2021-kysely opiskelijoille

Tulus-hankkeen käynnistyttyä vuonna 2019 polkaisimme LOPS2021-prosessin käyntiin opiskelijamme osallistamalla. Halusimme heti prosessin alkuun kysyä heidän ajatuksiaan uuteen aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan liittyvistä teemoista. Kyselyssä opiskelijat arvioivat nettikoulutustemme nykytilaa ja ottivat kantaa tulevan opetussuunnitelman aiheisiin, kuten arvoihin, menetelmiin ja osana toimintakulttuurimme pohdintaa ylipäänsä aikuislukion rooliin suomalaisessa koulutusjärjestelmässä.

Jos ei olisi aikuiskoulutusta, yhteiskunta menettäisi yhden veronmaksajan, viisaat aivot, ja minä en saisi olla se, kuka pystyn todellisuudessa olemaan vain koska en viihdy päivälukiossa ja Suomessa. (nettilukiolainen LOPS-kyselyssä)


Kyselyn tulosten äärelle kokoonnuimme ensimmäisen kerran jo tuoreeltaan syksyn 2019 verkkopedapäivässä, mutta varsinaisesti aloimme jalkauttaa tuloksista esiinnousseita asioita osaksi LOPS2021-prosessia kevään 2020 aikana.


Tulosten koosteeseen voi tutustua täältä: http://bit.ly/lops2021käynnistely (linkki avautuu ulkopuoliseen palveluun).



Arviointikysely

Nettilukion vuosittaisessa arviointikyselyssä teemoina olivat:

  • opiskelijan kokemukset oppimisesta,

  • oppimisympäristö ja kurssimateriaalit,

  • apu ja tuki opinnoissa,

  • opetus ja arviointi sekä

  • oppimisen tulokset ja tukimuodot.


Sokerina pohjalla kyselyssä oli mukana tarina-arviointi eli mahdollisuus kuvata omin sanoin, mitä opiskelukokemus Nettilukiossa on merkinnyt. Näissä kokemuksissa nousee esille se, miten Nettilukio parhaimmillaan tarjoaa paikan rakentaa uutta käsitystä itsestä oppijana ja luo uskoa tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Esimerkkigraafi arviointikyselystä. Rivi 1: Saamani palaute on oikea-aikaista. n = 107, pylvään tulos n. 4,3/5. Rivi 2: Saamani palaute on ymmärrettävää, n = 106, pylvään tulos n. 4,4/5, Rivi 3: Saamani palaute on kannustavaa, n. 106, pylvään tulos n. 4,2/5, Rivi 4: Saan palautetta oppimiseni kannalta oikeista asioista, n = 106, pylvään tulos n. 4,2/5.

Kyselystä löytyy avovastauksia ja graafeja. Pääset tutustumaan tuloksiin tarkemmin leipätekstin linkin kautta.

Kyselyyn vastasi toukokuussa 108 opiskelijaa. Kyselyn tuloksia käsiteltiin erikseen sekä nettikoulutuksen henkilöstön että opiskelijoiden kanssa. Voit tutustua tuloksiin: https://docs.google.com/presentation/d/19EQSx2WMRE-9yi0bW1pEW-E_74XG3On6D1pQQUbayzg/edit?usp=sharing (linkki avautuu ulkopuoliseen palveluun).


Olen saanut onnistumisen kokemuksia. Saanut uskoa siihen, että voin päästä elämässäni eteen päin ja jonain päivänä päästä jatko-opiskelemaan ja työelämään. (opiskelija arviointikyselyssä)

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely

Teimme nettilukiolaisille ja nettiperuskoululaisille tasa-arvo ja yhdenvertaisuuskyselyn keväällä 2020. Kyselyyn vastasi 154 opiskelijaa, joista 90% oli nettilukiolaisia ja 10% nettiperuskoululaisia.


Tulokset olivat pääasiassa myönteisiä ja vastaajat kokivat, että Nettilukiossa ja Nettiperuskoulussa tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuvat hyvin. Lisäksi oppilaitoksen ilmapiiri koettiin hyväksi ja kannustavaksi.

Tuloksia käytiin läpi nettikoulutus-, ohjaus- ja sisältötiimin väen kesken ja havaittuihin epäkohtiin puututtiin esimerkiksi tarkastelemalla oppimateriaaleja esiinnousseiden näkökulmien perusteella ja käymällä yhdessä läpi erilaisia keinoja opiskelijan yhdenvertaiseen kohtaamiseen.


Liikunnallisuus ja opiskeluhyvinvointi


Vuoden 2019 Muikku liikkuu -teemavuosi jätti jälkeensä ajatuksen siitä, että liikkuva verkko-opiskelu on suunta, johon suksemme suuntaamme jatkossakin osana kokonaisvaltaista opiskeluhyvinvointia tukevaa pedagogiikkaa.


Syksyllä 2020 aloimme suunnitella systemaattisemmin keinoja opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen mm. valmistelemalla Opinvoimala-konseptia HOT-hankkeeksi ja edistämällä liikkuvaa verkko-opiskelua Muikussa. Tässä toimintakertomuksessa kuvataan myöhemmin HOT- Hyvinvoinpalvelut oppimisen tukena -hankkeen valmistelua ja siihen liittyviä tavoitteita. Rinnakkain HOT-valmistelun kanssa suunnittelimme liikkuvan verkko-opiskelun kehittämistä yleisemmin ja haimme tällekin toiminnalle hankerahoitusta. Tapasimme syksyn aikana lisäksi mm. Liikkuva koulu ja opiskelu -hankkeen ohjelmajohtajan ja pääsimme osallistumaan liikkuvan opiskelun verkostoihin. Nämä rikastivat ymmärrystämme liikkuvan pedagogiikan mahdollisuuksista myös verkko-opinnoissa.


Ennen hankehakemusten kirjoittamista kysyimme opiskelijamme, mitä he itse ajattelevat liikkuvasta verkko-opiskelusta, millaisia kokemuksia heillä siitä on ennestään ja millaisia asioita he toivovat opiskeluhyvinvointia tukevasta “Hyvinvoimalasta” (myöhempi nimi Opinvoimala) löytävänsä. Kyselyn tuloksia hyödynnettiin kahdessa hankehakemuksessa:

  • Muikku liikuttaa -hankehakemuksessa (OKM:n erillisrahoitus liikunnan kehityshankkeisiiin) sekä

  • HOT - Hyvinvointipalvelut oppimisen tukena -hankkeessa (ESR-hanke).


Opiskelijakyselyn tulosten kooste löytyy tästä: http://bit.ly/hyvinvoinnintukimuikussa (linkki avautuu ulkopuoliseen palveluun).


Hankkeisiin pääset tarkemmin tutustumaan tämän toimintakertomuksen osiossa Hanketoiminta.

Kurssipalautteet


Nettilukion ja Nettiperuskoulun kursseista on vuodesta 2014 alkaen kerätty palautetta materiaaleissa olevalla lomakkeella. Palautteita on kertynyt useita tuhansia – siitä iso kiitos opiskelijoille!


Palautteita käydään säännöllisesti läpi, ja niiden avulla olemme saaneet kiinni rikkinäisiä linkkejä ja muita teknisiä ongelmia. Olemme myös parantaneet äänitteiden laatua, hioneet ilmaisuja ja ohjeistuksia sekä tuottaneet lisää oppimispäiväkirjan kirjoittamista tukevaa materiaalia.


Kaiken kaikkiaan palautteet tukevat kurssien kehittämistyötä, ja on ollut erityisen ilahduttavaa lukea lukuisia kiitoksia ja tarinoita siitä, miten jokin kurssi on auttanut opiskelijaa oppimaan.

Kaikilta Muikun kursseilta löytyy materiaalista kohta, mistä voi antaa palautetta juuri kyseisistä materiaaleista. Muikun työtilat eli kurssit avoimine materiaaleineen löytyvät kurssipoimurista: https://otavanopisto.muikkuverkko.fi/coursepicker (linkki avautuu ulkopuoliseen palveluun)


Tutor- ja opiskelijakuntatoiminta


Nettikoulutuksen tutor on Nettilukion tai -peruskoulun opiskelija, joka vapaaehtoisesti auttaa ja tukee kanssaopiskelijoitaan opintoihin liittyvissä asioissa. Tutoroinnin tueksi järjestetään vuosittain tutorointiin valmiuksia antava kurssi. Tutorkurssi käynnistyi loppuvuodesta 2019 ja jatkui käytännön tutoroinnilla keväällä 2020. Tutorit ideoivat myös jotakin ihan uutta, eli he perustivat yhteisen tutorblogin, missä pääsee kurkistamaan elämää Nettilukiossa opiskelijan silmin.

Opiskelijakuntatoiminnan tehtävänä on edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista Nettilukiossa ja Nettiperuskoulussa. Opiskelijakuntatoiminnan käynnistäminen ja ylläpitäminen verkossa on osoittautunut haastavaksi. Opiskelijoiden kiinnostus opiskelijakuntatoimintaa kohtaan oli melko vähäistä vuonna 2020. Siksi marraskuussa 2020 perustettiin työryhmä, jonka tehtävänä oli saada opiskelijakunnalle vahvempi rooli vuonna 2021. Ideointityöryhmä pohti opiskelijakuntatoiminnan tavoitteita ja suunnitteli alkuvuodesta 2021 julkaistavan rekrytointivideon. Rekrytointivideon avulla tavoitellaan uusia opiskelijoita mukaan opiskelijakuntatoimintaan. Katso video tältä sivulta tai Youtubessa https://youtu.be/lHHu0wU5ZoE (linkki avautuu ulkopuoliseen palveluun).