Oppimisen osaaja (OPH)

Oppimisen osaaja – Opiskelukyky, yksilölliset tarpeet ja osallisuus lukiokoulutuksessa


Tulus-hankkeen loppusuoran häämöttäessä haimme ja saimme Opetushallituksen innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämisen hankehaussa rahoituksen Oppimisen osaaja -hankkeelle. Hanke jatkaa osittain Tulus-hankkeen teemojen – eli uuden lukiolain käyttöönoton ja arjen LOPS-työn – parissa. Painopiste on kuitenkin vahvemmin KOPA-verkostoprojektin tavoitteiden suunnassa, eli lukio-opintojen saavutettavuudessa maakunnallisesti ja valtakunnallisesti. Lisäksi keskitymme opiskelukyvyn edistämiseen ja osallisuuden kokemuksen vahvistamiseen.


Oppimisen osaaja -hankkeen tavoitteena on vahvistaa ja tukea opiskelijan opiskelukykyä ja kehittää entistä saavutettavampaa lukiokoulutusta moniammatillsiessa yhteistyössä. Tavoitteenamme on luoda ja testata ohjauksen, aineenopetuksen ja erityispedagogiikan yhteistyönä materiaalia, menetelmiä ja arjen lukiokoulutuksen toimintamalleja monipuoliseen opiskelukyvyn kehittämiseen ja ylläpitämiseen.


Hanketta koordinoi Otavia ja yhteistyötahoina toimivat Mikkelin lukio ja Pieksämäen lukio. Mikkelin lukion osuudessa pilotoidaan lähi- ja etäopetusta yhdistelevää hybridimallia ja Pieksämäellä ainerajat ylittäviä opintokokonaisuuksia.


Hankkeen rahoituspäätös saatiin marraskuussa 2020. Toimintaa käynnisteltiin jo loppuvuodesta, mutta varsinaisesti hanke päätettiin käynnistää alkuvuodesta 2021, eli tästä lisää seuraavan vuoden toimintakertomuksessa sekä hankkeen kotisivuilla: https://www.edusuunta.fi/oppimisenosaaja (linkki aukeaa ulkopuoliseen palveluun).


Hankekausi 10/2020-07/2022

Hankkeen koordinoinnista vastaa verkkoulutuspäällikkö Miia Sivén