Ryhmien tehtävänä oli miettiä ja ideoida kehittämistehtävää oman rakennushankkeensa näkökulmasta. Mikä on sellainen osa-alue, jota heidän kannatti juuri tässä vaiheessa työstää yhdessä kaikkien työyhteisön jäsenten kanssa.
Kehittämistehtävän toteutusajankohdaksi kukin ryhmä valitsi oman hankkeensa kannalta järkevästa siten, että tehtävä tuli kokonaisuudessaan suoritettuna ja arvioitua ennen seuraavaa Muutostyöpajaa. Tehtävä saattoi liittyä esimerkiksi pedagogisiin perusteisiin, tilasuunnitteluun, kalustamisperiaatteisiin tai toimintakulttuurin kehittämiseen.
Ryhmien ja kuntien tilanne vaihteli kovasti ja sen vuoksi myös hankesuunnitelmassa ollut kaikille yhteistä välitehtävää jouduttiin muokkaamaan yksilöllisemmäksi.
PIELAVESI:
Pielavedellä kehittämistehtävän aiheena oli Pielaveden yhtenäiskoulun ja Pohjois-Pielaveden koulun joustavamman opetuksen järjestäminen. Tavoitteena oli Joustavamman opetuksen järjestäminen erilaisin tilaratkaisuin (kalustein) ja toimintakulttuurin kehittämisellä.
UUSIKAUPUNKI
Uudessakaupungissa kehittämistehtävän aihe oli väistötiloihin siirtyminen ja siellä toimiminen. Tavoitteena oli toimintakulttuurin kehittäminen (esim. yhteisopettajuus, viestintä, kokoukset, mikä ryhmä missäkin tilassa, kädentaitojen opetus). Työskentelymenetelmiksi valittiin ryhmä- /parityöskentely. Tehtävänä oli suunnitella vaihtoehtoja, jotka esitetään kaikille opettajille, joista valitaan yhdessä henkilökunnan kanssa vaihtoehto, jonka pohjalta suunnitellaan väistötiloihin siirtymistä ja niissä toimimista.
KUUSAMO
Kuusamossa kehittämistehtävän aihe oli koulun toimintakulttuuria tukeva kalustesuunnittelu ja miten uusi koulu saadaan kalustettua muunneltavilla, kestävillä, ergonomisilla, opetustuokioita ja työskentelyä tukevilla kalsuteilla
Keskeinen pedagogiikka alakoululaisten opetuksessa (tiimiopettajuus, yhteisopettajuus, yhteisöllisyys, vertaisoppiminen, aktiivinen oppilas, äänimaailman hallinta, opetustilanteiden moninaisuus, oppilaiden erilaisuuden huomioonottaminen..)
oppilaiden työskentelypisteet ja kalusteiden mahdollisuus tukea oppimista opetustiloissa ( ergonomia, ryhmätyömahdollisuudet, hiljaisen tilan työskentelypisteet, oppilaiden tavaroiden säilytyspaikat järkevästi käytettävissä…)
henkilökunnalle tarkoitetut kalusteet opetustiloissa ( fyysiset kalusteet sis ergonomia ja kalusteiden muunneltavuus, esitystekniikka, tussitaulut, valkokangas tarvitaanko? pimennyserhot,..)
henkilökunnan tilojen kalustaminen ( henkilökunnan tila, käytävätilat, oppilashuollon tilat, neuvotteluhuoneet, odotustilat, rehtorin huone, kanslia, ..)
INARI
Inarissa kehittämistehtävän aiheena olivat pedagoginen suunnitelma, tilasuunnittelu ja toimintojen kirjaaminen. Tavoiteena oli saada opettajat osallistettua suunnitteluun ja pedagogisen suunnitelman luomiseen.
SODANKYLÄ
Sodankylän kehittämistehtävän aiheena oli yhteissuunnittelun avulla toteuttaa pedagoginen suunnittelu (ops ja oppikirjojen sisältöjen vertaaminen kunnan opsiin ja ylimääräisen oppiaineksen karsiminen opettajien käyttämistä aineistoista, seurauksena kiireen tunnun vähentäminen koulutyössä) ja / tai koulun toimintasuunnitelman / kulttuurin kehittäminen ( yhdessä tekemisen suunnittelu ja konkreettinen suorittaminen)
Kehittämistehtävän tavoiteena oli koulun toimintasuunnitelmaan /kulttuuriin ja yhdessä tekemisen sitouttaminen ja muutoksen tekeminen pysyväksi (koko koulun henkilökunta) sekä kunnan opsin kautta kirjoissa/käytettävissä oleva opsiin kuulumattoman oppiaineksen karsiminen.