KOULUTUSOSIOT

Koulutukseen osallistujille annettiin ennakkotehtävä, jossa he pääsivät arvottamaan oppimisen tulevaisuuden trendejä vuonna 2030.

Ensimmäisten lähipäivien teemana olivat tulevaisuusajattelu muutoksen välineenä, oppimaisema-ajattelu sekä toimintakulttuuri suunnittelun perustana.

Lähipäivien välinen kehitystehtävä jakaantui suunnitteluun, vähintään yhden työpajan järjestämiseen omassa työympäristössä sekä tulosten arviointiin.

Toisten lähipäivien teemana olivat koulusuunnitelman arviointi turvallisuuden, toiminnallisuuden ja innovatiivisuuden näkökulmista.

Tulevaisuusajattelu koulussa -hybridiseminaari Pielevedellä 17.11.2021 oli hankkeeseen osallistuneille hankkeen tulosten koontitilaisuus, mutta samalla avoin tapahtuma kaikille koulujen tulevaisuudesta kiinnostuneille.

Seminaarin avasi Pielaveden Sivistysjohtaja kertaamalla koulutuskokonaisuutta korostaen koulujen yhteissuunnittelun tärkeyttä. Tämän jälkeen Opetusneuvos Pia Kola-Torvinen Opetushallituksesta esitteli tehdyn tulevaisuustyön tuloksia ja näkymiä tulevaisuuden toimintaympäristöistä perusopetuksessa.

Aalto yliopisto professori Teemu Leinonen kuvaili, että jos paikka on hyvä lapsille, se on myös hyvä meille kaikille. Vera Schulman, tilahankeyksikön päällikkö Helsingin kaupungilta kertoi, miten Helsingin kaupungissa varmistetaan tilahankkeiden käyttäjätarpeiden huomioiminen. Kreeta Niemi, tutkijatohtori Jyväskylän yliopistosta kuvaili minkälaisia kokemuksia tutkimusten perusteella oppilailla ja opettajilla on uudenlaisista koulutiloista ja pedagogiikasta.