Ennen ensimmäisiä lähikoulutuspäiviä koulutettavia pyydettiin arvioimaan "Mikä sinusta on todennäköisempää vuonna 2030?" Ennakkotehtävässä samalla virittäydyttiin tulevaisuusajatteluun ja pohdittiin oppimisen tulevaisuutta. Etelän ja pohjoisen koulutukset tekivät oman ennakkoarvionsa ja tässä on molempien ryhmien kymmenen todennäköisintä trendiä listattuna ryhmien tärkeysjärjestykseen. Lihavoidut edustavat ryhmien samankaltaista asioiden todennäköisyyden arvostusta. Kymmenen kärjen osalta ryhmät olivat samaa mieltä 60%:n osalta ja 40%:n osalta eri mieltä.
Jatkuva uusien kykyjen, voimavarojen ja taitojen hankkiminen on paras tulevaisuuden selviytymisstrategia.
Rikastuvat fyysiset ja virtuaaliset oppimisympäristöt mahdollistavat erilaiset oppimisen polut ja tavat.
Lukion opettajien ja opettajayhteisön avaintaitoja ovat opiskelijan ohjaus ja tiimityö
Toiminta verkossa, työpaikoilla ja järjestöissä muodostaa luonnollisen tavan oppia.
Koulun oppisisällöt on perattu, oppiaineita on hävinnyt ja olemassa olevistakin oppiaineista on poistettu turhaa ja vanhentunutta tietoa.
Koulussa yhteistoimintakyky kehittyy tietojen ja taitojen opettelemisen ohessa.
Vuoden 2030 peruskoulussa opetellaan ja opitaan kyky organisoida omaa oppimista.
Opettaja tiimiyttää opetusta toisten opettajien, koulun ulkopuolisten asiantuntijoiden ja esimerkiksi vanhempien avulla.
Koulun toiminnallinen yhteys ympäröivään yhteiskuntaan on sisäänrakennettu opetussuunnitelmiin.
Vuonna 2030 jokainen peruskoulusta päättötodistuksen saanut jatkaa joko lisäopetuksessa, ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa.
Oppivelvollisuus alkaa viisivuotiaana.
Koulussa yhteistoimintakyky kehittyy tietojen ja taitojen opettelemisen ohessa.
Vuonna 2030 jokainen peruskoulusta päättötodistuksen saanut jatkaa joko lisäopetuksessa, ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa.
Oppimisympäristöjen itseohjautuvasta käyttötaidosta tulee yksi sivistyksen avaintaidoista.
Kaikista kouluista löytyy hitaan oppimisen tiloja, joissa ei ole tietokoneita, ei verkkoyhteyttä eikä muutakaan teknologiaa.
Vuoden 2030 peruskoulussa opetellaan ja opitaan kyky organisoida omaa oppimista.
Rikastuvat fyysiset ja virtuaaliset oppimisympäristöt mahdollistavat erilaiset oppimisen polut ja tavat.
Jatkuva uusien kykyjen, voimavarojen ja taitojen hankkiminen on paras tulevaisuuden selviytymisstrategia.
Koulun toiminnallinen yhteys ympäröivään yhteiskuntaan on sisäänrakennettu opetussuunnitelmiin.
Peruskoulun ”lukujärjestys” jakautuu suhteellisen tasan ainepainotteisen ja toimintapainotteisen