Perustaidot
Digitaitojen kehittymistä varten on tehty pedagogisen suunnittelun työkalu, joka perustuu valtakunnallisen opetussuunnitelman laaja-alaiseen tieto - ja viestintäteknologiseen osaamiseen (L5). Työkalussa on eritelty tekoja, joiden avulla oppilaiden digitaidot kehittyvät haluttuun suuntaan. Työkalu on jaettu varhais- ja perustaitoihin.
Perustaidot sisältävät laajan ja yksityiskohtaisen esityksen TVT:n pedagogisesta soveltamisesta tavoitteineen ja sisältöineen tavoitteiden saavuttamiseksi, joita voi käyttää yksilöllisten tai ryhmän tavoitteiden pohjiksi. Tarkoituksena ei ole, että kaikki oppivat kaiken vaan erilaisia painotuksia voi tehdä. Työkalu on tarkoitettu ideoinnin, suunnittelun ja arvioinnin tukivälineeksi.
Varhais- ja perustaitojen tasot jakautuvat kolmeen pääalueeseen:
Tuottaminen käsittää kaikki keskeiset tavat, joilla oppilaat voivat toimia erilaisten sisältöjen muokkaajina ja tuottajina.
Tiedonhallinta käsittää laajasti kaiken tiedonkäsittelyyn, tallentamiseen ja säilyttämiseen liittyvät sisällöt.
Vuorovaikutus pitää sisällään oppilaan kiinnittymisen vuorovaikutteiseen ympäristöön.
Näiden pääalueiden alle on asetettu tekoja, joiden avulla oppilaiden digitaidot kehittyvät yhteiseen suuntaan. Jokaisen tekemisen tueksi on annettu sisältöjä ja esimerkkejä, joiden avulla asetettua tekemistä voidaan toteuttaa.