Opiskelijakunta - hallitus

Johanna Lampinen, puheenjohtaja

Sofia Seppänen, varapuheenjohtaja

Oka Piironen, sihteeri

Peppi Ranta, taloudenhoitaja

Siiri Karttunen, tapahtumavastaava

Ilona Lahtonen, tapahtumavastaava

Nuutti Lyijynen, tapahtumavastaava

Elias Terho, tiedottaja

Noora Rauhala, tiedottaja

Antti Häkkinen, edunvalvontavastaava

Oiva Kunnamo, edunvalvontavastaava

Onni Keskitalo, aloitevastaava

Felix Juhakoski, yritysyhteistyövastaava


Mikkelin lukion opiskelijakunnan hallitus

Hallitukseemme kuuluu yhteensä 12 jäsentä. Meistä viisi on toisen vuosikurssin opiskelijoita ja seitsemän ensimmäisen. Jokaiselle hallituksen jäsenelle kuuluu oma tehtävänsä, mutta päätöksentekoon vaikutamme kaikki yhdessä.

Hallitukseen valitaan joka vuosi jäseniä siten, että 12 paikkaa täyttyy. Valinta tapahtuu äänestämällä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoista. Hallitukseen kiinnostuneet hakijat ilmoittautuvat vapaaehtoisesti ensimmäiselle kierrokselle Susiniemessä vietetyllä ryhmäytymispäivänä nykyisen hallituksen porukalle, jotka käyvät vierailemassa Susiniemessä. Äänestykseen osallistuvat kaikki koulun opiskelijat ja toiselle kierrokselle päässeistä opiskelijoista valitaan lopullisesti jäsenet. Tämä tapahtuu yleiskokouksessa, jossa esitellään opiskelijakuntaa ja haastatellaan uusia ehdokkaita.

Opiskelijakunnanhallitus vaikuttaa yleisesti koulun viihtyvyyteen ja on ns. välikäsi opettajien ja opiskelijoiden välillä. Hallitus järjestää myös erilaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi Fikatid ja Kevätrieha.

Ystävällisin Terveisin Miklun Hallitus!