Dieselveturi Dv12

Tässä alkuun punainen vanhemmalla värityksellä olevasta Dv12 2507:stä ja tämän sivun lopussa tekstiä ja kuvaa vihreästä eli uudemmalla värityksellä olevasta Dv12 2613:sta.

Punainen Dv12 2507

 Suurin talven 2010-2011 projekteistani oli suomalaisen dieselveturi Dv12 rakentaminen, johon kuluikin aikaa noin puoli vuotta. Rakentamisen lähtokohtana on Rocon valmistama saksalainen BR215 sekä Juha Telimaalta ostamani pikamallinnustekniikalla tehdyt korin osat sekä käyntisilta.

 Saksalainen BR215 veturi on erittäin yleinen ja se kuuluu moneen eri aloituspakkaukseen. Valmiista veturista ei voi tähän projektiin hyödyntää muuta kuin telit ja moottorin voimansiirtoineen. Tässä projektissa hyödynsin juuri Rocon BR215, sillä siinä telit ovat kiinnitykseltään sopivanlaiset. Kaikki muu mitä Dv12 rakentamiseen tarvitaan täytyy tehdä itse.

 Ennen kuin mitään pääsi konkreettisesti tekemään, niin suunnittelulle täytyi uhrata aikaa paljon ja miettiä miten jonkin toteuttaisi ja miten se vaikuttaa johonkin toiseen asiaan ja kohtaan veturissa sekä asettaako rakennusmenetelmä joitakin rajoituksia jatkossa projektin toteuttamiseen.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!!!!!!

 Mallina ja ohjeena käytin netistä löytyviä Dv12 piirrustuksia, Vaunut.org -sivustoa sekä omakohtaisia mittauksia ja tutkiskelua oikeasta veturista.

Runko ja polttoainetankki

 Alkuun oli tehtävä veturille runko, jonka päälle kaikki rakentuisi. Rungoksi otin alumiiinilistaa, 3 mm paksua ja 3 cm leveää. Rungon pituus määräytyi alkuun piirrustuksista, joka sitten tarkentui rakentamisen aikana oikeaan mittaansa käyntisillan rakenteen perusteella. Alumiinilistasta tuli karkeasti H-kirjaimen muotoinen kappale, johon telit menevät H-kirjaimen sakaroiden väliin. Sakaroiden välinen leveys on sama kuin käyntisillan aukon leveys. Telien kiinnitystekniikassa otin mallia Rocon valmiista veturirungosta, jossa telit työnnetään paikoilleen pieniin nipukoihin, jonka "päällä" teli kivasti heilahtelee. Telin kiinnityshaarukka on korkeudeltaan 2,5 mm, joten runkoon piti jyrsiä madallukset teleille. Telin kiinnitysnipukan tein poraamalla 2,0 mm reiän nipukan kohdalle, reikään kierteet ja sitten siihen oikean kokoinen päästään pyöreäksi pyöristetty pienoispultti, josta sain telinkiinnitysnipukan.

Sitten oli vuorossa moottorin paikan etsiminen. Veturista tuli vain takatelistä vetävä, sillä molempia telejä ei saanut vetäväksi veturin pituudesta johtuen. Moottori sijoittui rungon keskikohdan etupuolelle. Moottoria varten jyrsin alumiinilistaan sille oman montun, joka on leveydeltään moottoria kapeampi, jotta reunat kivasti tukevat moottoria pysymään suorassa. Moottori kiinnittyi pienoispultein runkoon, vain reiät runkoon oikeille kohdille sillä moottorissa oli itsessään kierteet pulteille.

 Runko on materiaalista johtuen todella kevyt ja moottorilla ei saanut lisäpainoa riittävästi, niin ainoa keino saada veturista riittävän painava oli tehdä polttoainetankki uudenvuodentinasta. Alkuun tein oikean kokoisen ja muotoisen polttoainetankin puusta. Sen jälkeen kipsivalutarvikkeet käyttöön ja muotintekoon. Tein sopivan kipsiseoksen leikattuun maitopurkin pohjaan ja siihen painoin puisen polttoainetankin siten, että tankin yläpinta oli kipsiseoksen yläpinnan tasalla. Puu kannattaa voidella jollain öljyllä jotta sen saa sitten muotin kuivumisen jälkeen helpommin irti muotista. Muotin kuivumisessa menee ainakin vuorokausi. Sitten olikin vuorossa uudenvuodentinan valaminen. Monen yrityksen ja erehdyksen kautta valaminen alkoi onnistua, kun osasi lämmittää tinaa riittävän kauan ja kaatoii tinaa muottiin vain muotin yläpintaan asti. Näin välttyy liialta viilaamiselta ja hiomiselta, kun ei kaada liikaa. Valumenetelmällä ei saa tehdastasoista jälkeä, mutta onneksi viila ja hiomapaperi on keksitty. Kun polttoaine tankki on viilattu oikeaan kokoonsa, oli vuorossa tankin kittaaminen ja hiominen siistiksi. Kittinä käytin autokittinä tunnettua Sikkensin Polystop LP:tä, jonka mukana tulee myös kovetinaine. Muutama kerta kittiä ja hionta perään hienolla hiomapaperilla kitin kuivuttua. Tankin kylkiin vielä halkaisijaltaan 3,5 mm tarkistusluukut 0,5 mm polystyreenilevystä pikaliimalla kiinni.

Polttoainetankkiin täytyi vielä alapuolelle porata kaksi sopivan kokoista reikää ja niihin vielä hieman isommat kannanupotukset, jotta sen saa kiinnitettyä runkoon alakautta siististi. Lisäksi polttoainetankin päälipuolelle piti tehdä kolo moottorin kiinnityspulttia varten. Runkoon keskelle porasin 1,6 mm reiät, jotta siihen saa kiinni 2 mm pienoispultin. Sitten vain polttoainetankki paikalleen. Moottorin tulee olla kiinnitettynä ennen polttoainetankin asentamista.

 Käyntisilta ja kaiteet

 Kun runkoon saa kiinni telit, moottorin voimansiirtoineen ja polttoainetankin onkin aika lähteä katsomaan käyntisiltarakennetta ja kaiteita. Käyntisillan alta on sahattu pois ylimääräisiä valuja ja jätetty vahvikkeeksi vain porrasaskelmien kiinnitystä helpottavat muovivalut. Näin runkopalkkikin sai lopullisen pituuden ja käyntisilta tipahtaa siististi rungon päälle ja pysyy siinä hyvin, kun mitat on otettu tarkasti ja tehty osista juuri oikean kokoiset.

Keulalevy, portaat ja askelmat on tehty liimaamalla yhteen 1,0 mm, 0,7 mm ja 0,5 mm polystyreenilevyä. Puskimet on ostettu valmiina ja tehty etulevyyn sopivat reiät oikeisiin kohtiin oikealle korkeudelle puskimien kiinnittämistä varten. Koko keulapaketti on sitten liimattu pikaliimalla käyntisiltaan kiinni. Sitten oli vuorossa kaiteiden tekminen, jotka on taivuteltu ja liimattu kasaan 1,0 mm styreenitangosta sekä liimattu käyntisiltaan pikaliimalla kiinni. Kaiteet ovat tämän veturin heikoin kohta, jotka irtoavat liimauksista aika helpolla, mutta oikealla ja järkevällä vetrin nostotekniikalla kaiteet saa pysymään ehjänä.

Käyntisiltaan kopan kiinnityspaikan kohdalle täytyy vielä sahata levennystä sopivaan kohtaan, jotta sähkökytkennät saa mahtumaan kopan sisään ja käyntisillan laskettua siististi paikalleen, mutta siitä enemmän kohdassa Sähkökytkennät.

 Sitten olikin vuorossa rungon, telien, polttoainetankin, käyntisillan ja kaiteiden maalaus. Tein maalauksen kynäruiskulla käyttäen maalina Revellin 77 ja ohenteena tinneriä. Lopullisessa maalissa oli 60 % tinneriä ja loput maalia.

Koppa

 Koppa oli alkuun aika pieninä osina, joista täytyi lähteä liimaamaan kasaan. Ennen hytin, pitkänpään ja lyhyenpään liimaamista yhteen kannattaa tehdä oikean kokoiset valojen reiät eri kokoisilla poran terillä pikku hiljaa suurentaen. Alkuun voi varovasti käyttää hieman vaikka Dremeliä, mutta suurin osa työstä pitää tehdä pihdeillä tai vain kädellä varovasti poranterää pyörittäen jottei riko lamppujen kehyksiä. Sitten mustalla maalasin permanentti tussilla kopan osat sisältä kauttaaltaan läpi ja vielä lamppujen ympriltä myös ulkoapäin. Muoviosat imivät kivasti väriä itseensä. Maalasin vielä kopan osat mustalla spraymaalilla joka puolelta. Näillä toimenpiteillä koppa ei päästä valoa läpi lamppujen palaessa. Seuraavaksi liimasin kaikki osat yhteen tarkasti tasaisella pinnalla, jotta kopasta ei tule kieroa. Savupiiputkin on hyvä liimata nyt tässä vaiheessa kiinni. Savupiipun putket tein hammastikusta ja maalasin ne nuppineulan kärjellä ennen lakkausta mustalla.

Kootun kopan mustan maalin päälle ruiskutin pohjamaaliksi kahteen kertaan lähes valkoista Revellin 301, jota oli hieman ohennettu tinnerillä. Sitten koppa sai kauttaaltaan kauniin VR:n punaisen värin Suomen Rautatiemuseolta ostetun maalisarjan maalilla.Ruiskumaalasin kopan punaisella kahteen kertaan tinnerillä ohennettuna, jota oli lopullisessa maalissa 50 %. Rautatiemuseon maalit ovat Agaman valmistamia, jotka käyttäytyvät eri tavalla kuin Revellin maalit. Agaman maalit ovat valuvampia ja löysempiä, joka ei johdu ohentamisesta vaan maalin koostumuksesta. Maalit ei peitä mielestäni niin hyvin ensimmäisellä kerralla ja maalia ei voi maalata yhdellä kertaa kovin paljoa. Lisäksi maalin kuivumisaika on pitkä ja vasta toinen maalikerta alkaa todella tarttumaan pintaan ja saa peittävän siistin pinnan.

 Sitten olikin vuorossa kopan teippaaminen, jotta saa tehtyä kerman värisen kopan yläosan sekä pitkänpään ja lyhyenpään raidotuksen ja kuvioinnin. Teippaamisessa käytin tavallista Scotchin paperiteippiä ja kontaktimuovia. Teippaaminen oli todella aikaa vievää hommaa, jotta sen sai siististi. Maalaamnisen tein Rautatiemuseon VR.n kerman värisellä maalilla samalla tekniikalla kuin maalasin punaisenkin. Nyt erityisesti piti olla varovainen maalin valumisen kanssa, kun teippauksia piti tehdä epätasaisten ritilöiden kohdalle johon on vaikea saada teippausta kiinni joka koloon hyvin. Myös kerman väri on maalattu kahteen kertaan. Maalin kuivuttua hyvin teippausket irti ja maalaus oli onnistunut hyvin. Pieniä valumia korjasin paikkaamalla maalausta nuppineulan kärjellä hieman maalia pyyhkien. Lamppujen reiät vielä maalasin sisältä valkoiseksi, jotta lamppu näkyisi paremmin vaaleassa taustassa.

 Koska Agaman maalit ovat kiiltäväpintaisia, niin siirtokuvien kiinnitys onnistui suoraan kopan maalattuun pintaan. Siirtokuvien kiinityksen jälkeen lakkasin kopan Revellin 2 mattalakalla kauttaaltaan ohennettuna asetonilla siten, että lopullisessa lakassa oli 50 % asetonia. Veturin messinkiset numerot ja valmistalaatta on ostettu Mestarimallit Oy:stä ja kiinnitetty ohennetulla mattalakalla koppaan kiinni. Kopan ohjaamon ikkunat on tehty tulostetusta piirtoheitinkalvosta ja liimattu pikaliimalla kopan sisältä kiinni.

 Veturin lamppujen asentamisesta tarkemmin kohdassa Sähkökytkennät.

Sähkökytkennät

 Koska Dv12 kopan alla on todella vähän tilaa ja moottori on pitkänpään puolella, niin sähkökytkennöille on tilaa erittäin vähän. Tähän malliin tuli kaikki tekniikka ohjaamon kohdalle. Piirilevyksi hommasin ESU:n, 51967 21 mtc-adapterplatine, 21 pinnisen pienen piirilevyn sekä dekooderiksi ESU:n, 54615 LokPilot V4.0 DCC Decoder, mit 21MTC-Schnittstelle, 21 paikkaisen pienen dekooderin ja lisäksi Uhlenbrockin, 71500 Motor-Entstörsatz hür Digitalloks, häiriöpoistopaketti. Tekniikan ohjaamoon sijoittamista vaikeutti myös ohjaamon läpi kulkeva moottorin kardaaniakseli lyhyenpään telille.

 Kardaaniakselille täytyi rakentaa jonkinlainen suoja, josta tuli samalla myös piirilevylle sopiva teline ja suojan päälle sai kivasti rakennettua piirilevyltä johdotuksen telineen toiseessa reunassa olevalle liitinrimalle. Piirilevy tuli kiinni telineen reunaan ja siihen vielä kylkeen dekooderi, sen seurauksena käyntisiltaan täytyi tehdä sopivan kokoinen lovi, jotta käyntisillan voi laskea paikalleen dekooderin ollessa paikallaan. Rakennusaikaiset testaukset ja koeajot sekä jatkossa tapahtuva veturin huolto on helpompi suorittaa, kun kaikki sähköä tarvitsevat osat voidaan siististi irroittaa liittimellä ja purkaa siitä eteenpäin ilman, että tarvitsee kolvailla juotoksia auki ja kiinni jatkuvasti. Kts. liitinriman piikkien toiminnot ja kytkennät alla olevasta kuvasta. Telit yhdistyy ensin toisiinsa johtimilla ja sieltä tuodaan liitinrimalle. Moottoriin kolvasin johdot kiinni, välille häiriönpoistosysteemi ja liitin johtojen päihin. Valot vievät liitinrimasta 4 paikkaa ja varalta on jätetty mahdollisuus vielä esim. telex-kytkimille. Tähän versioon tuli kuitenkin ainakin vielä tavalliset Rocon lähikytkimet.

 Lamppuina olen käyttänyt Miniatronicsin 1,7 mm halkaisijaltaan olevia lamppuja, arvoilla 12 V ja 30 mA, joista on koottu kahden lampun sarjoja, erikseen molemmat ylä- ja alavalot. Kaikki 4 kahden lampun sarjakytkentää on kytketty rinnan toisiinsa nähden, jolloin kaikki lamput palavat yhtä kirkkaasti. Veturiin tuli kulkusuunnan mukaan palavat ylävalot, jotka voi sammuttaa ja sytyttää sekä molemmissa päissä yhtä aikaa palavat alavalot, jotka voi myös sytyttää ja sammuttaa erikseen ylävaloista riippumatta.

 Kopassa olevien lamppujen reiät olivat sopivan tiukkoja maalauksien jälkeen sekä rakenteeltaan mukavan pitkiä, niin lamppuja ei tarvinnut liimata koppaan kiinni. Riitti, kun hieman lampun johtoa liimasi kiinni kopan sisäreunoihin. Lamput yhdistyivät yhteen sopivalla liittimellä ja valmiina kytkettäväksi liitinrimalle kopan ollessa vielä irtaallaan ennen kuin se painetaan varovasti paikalleen.

Vihreä Dv12 2613

Tuli tässä muutama vuosi sitten tehtyä myös uudella värityksellä oleva Dreeveri Dv12 2613.

Tämäkin versio on tehty täysin samalla tavalla kuin yllä oleva punainen Dv12. Tähän veturiin käyntisillan kaiteet ja päädyissä olevat astinportaat on ostettu valmiina osina ja liimattu paikalleen. Väritys on IC kalustosta ja uudemmista sähkövetureista tuttu: alakerta on tumman harmaalla, kattorakenteita on vaalean harmaalla ja keskiosasta mennään valkoisella. Vihreät kohdat on tehty siirtokuvilla.

Veturi on vain toisesta telistä vetävä, jonka toisessa akselissa on molemmat pyörät kitkapyöriä, toinen akseli on paljas. Toisessa telissa on paljaat pyörät ja toimivat vain virroittavina akseleina.