“Jaa, että mitä missäki on? Emmää enää osaa sanoo, viimeseen kahteen vuotee ku tiiot on ollu vähä hajanaisii, edelline Päivälehtiki ku on päivätty muutama vuotta sitte. Mut joo, toki meillon Kuokkala ja Tampesteri, siinä onkii ne mitkä mää tiijän varmaks. Sen mitä mää oon kuullu, kuulemma Kuopios, Oulus, Savonlinnas ja Turus on sektorit. Hesassa on kuulemma kakski. Ja peeveellä on toimintaa ainaski Tikkakoskel, Parolas ja Rissalas Kuopion kupees. Kaiketi jotai myös Santikses. Joku ties kertoo, et ainaski enne ko tää paska kosahti, Upinniemeenki oli kasattu jo aitoja.
Mut kaikki mun tiiot on vanhoi. Mä tiijän vaan et Kuokkalas ja Tampereel on sektorit ja Koskine pyörittää Väliasema Vipusta täs välissä. Tai ainaski Kuokkala on ollu viel viime viikol.
Joo, vähä heikosti on tietoo. No mä nyt oonki entine telinerakentaja Laukaalt. Ku tää paska alko, mut käskettii ilmottautuu Tikkikselle ku olin ollu just kertaamas ja ku olin saanu ne vähät kamat mitä PV mulle anto, joku keksi et mää tosiaa oon telinerakentaja ja samantien mut käskettii palaa takas Kuokkalaa auttaa muurin pystytykses. Ku muuri oli pystys, mut käskettii vahtii sitä ja välil oon sitte kierros tääl Vipusel.
Mä oon niit onnellisiin, jotka tietää et mun vaimo, no siis entine vaimo mut kuiteski, ja meidän tenava on Kuokkalas. Harva muista tietää ees omaisistaa. En mäkää tiiä mun vanhemmist, mitä niille on käyny Laukaal. Siinä kai se, mun tarina lyhykäisyydessää.”
Teline-Tero
Sotamies
Kuokkalan sektori
Juuri kun sitä kuvittelee, etteivät asiat voi enää pahentua, niillä on tapana laueta käsiin aivan uudella tavalla. Niinkuin nyt vaikka tämä nykytilanne, sehän on pelkkää jatkumoa vuosien paskamyrskylle. Ensin pandemia, sitten sota, sitten… Niin. Sitten se tilanne vasta perkelöityikin.
Nollapiste ei ole tainnut ikinä selvitä virallisesti, mutta tuolta itärajan takaa niitä alkoi ensimmäisenä ilmestyä. Verisiä ja raadeltuja miehiä Venäjän federaation rankaisupataljoonien univormuissa, vaeltelivat pitkin metsiä kunnes sattuivat asutuksien tai matkalaisten kohdalle. Siviiliuhreja tuli alkuun jokusia, häiritsevän brutaaleja viraalivideoita enemmänkin. Oli spekulaatioita pieleen menneestä supersotilaskokeesta ja labrasta karanneesta biologisesta aseesta tai viruksesta. Sotilaskoe oli suosituin teoria, kun ottaa huomioon että Venäjä oli vasta hetki sitten hyökännyt pienemmän naapurinsa rajan yli. Se rähinä toki loppui melkein ennen kuin kunnolla alkoikaan, joskaan tämä vaihtelu ei ketään juuri virkistänyt.
Ja kuten arvata saattaa, niitä kerran kuolleita perkeleitä oli todella hankalaa tappaa uudestaan. Päähän ampumalla tai lyömällä tuo toki luonnistui, taikka osiin paloittelemalla. Ne, jotka yrittivät tulella, huomasivat nopeasti että on todella inhottavaa tulla sekä syödyksi että poltetuksi elävältä. Ongelmia aiheutui myös siitä, että nämä olivat vielä tuoreita ja vetreitä kalmoja. Aika nopeita, suhteellisen älykkäitä ja niin pahuksen aggressiivisia. Kyllähän ne siitä ajan kanssa kangistuvat ja hidastuvat, mutta heti alkuun? Moni näkee painajaisia edelleen.
Koko perhanan maanosa joutui yhtäkkiä aivan uudenlaisen tilanteen eteen. Nämä rajan yli raahustajat nimittäin tartuttivat uhrejaan, elleivät sitten raadelleet heitä osiin ja syöneet. Nopea ja tehokas reagointi heti alkuun olisi varmaan johtanut aivan toisenlaiseen lopputulokseen, mutta tietenkään tuota uhkaa ei otettu vakavasti. Kesti yli vuorokauden, ennen kuin videoiden todenperäisyys oli varmistettu ja valtion ylin johto saatettu tapahtumien tasalle. Siinä vaiheessa oli jo aivan liian myöhäistä. Ja ketä tässä nyt voisi muka edes syyttää siitä, ettei usko eläviin kuolleisiin? Kukaan ei uskonut, kunnes oli pakko.
Eikä se ollut ainoastaan Suomen raja, jonka yli niitä vaelsi. Eestistä ja Latviasta saatiin samankaltaista videomateriaalia, mitä nyt siellä hyökkääjät näyttivät olevan siviileitä eivätkä sotilaita. Kremlissä kiistettiin kaikki viimeiseen asti, eli niille main kun valtioiden välinen kommunikaatio lakkasi ylipäätään. Mutta silloin kun tietoliikenneyhteydet vielä toimivat, näytti siltä että Euroopan yli pyyhkäisevä aalto verenhimoisia ihmishirviöitä voimistui edetessään. Itse kukin saattoi nähdä livelähetyksenä, kuinka ihmiset joutuivat verenhimoisten hirviöiden uhreiksi Pariisissa, Berliinissä, Oslossa ja Lontoossa ja ties missä.
Tekemätön paikka monella eri tavalla, eikä kansainvälinen yhteistyö juuri luonnistunut. Ei mennyt edes puolta vuotta ensimmäisestä hyökkäyksestä Suomen puolella, kun juhlapuheet ja eurooppalainen solidaarisuus olivat pelkkä muisto vain. Jokainen sai pärjätä omillaan miten kykeni. Osa kyllä kykenikin, valtaosa ei. Jokainen tuntee jonkun, joka ei selvinnyt. Jokainen, joka selvisi, maksoi siitä raskaasti. Vaikeita aikoja, todellakin.
Nollahetkestä on nykyään siinä kymmenisen vuotta. Voi sanoa, että uuteen normaaliin on totuttu, mutta helppoa se ei ole ollut. Moni asia menetti merkityksensä viimeistään siinä vaiheessa, kun rahan käyttö loppui. Ei siitä mitään yhdessä sovittu, ei ollut edes yhteiskuntarakenteita joiden kautta käydä keskustelua. Ihmiset vain ymmärsivät, että polttoaineella tai vaikka ammuksilla oli enemmän merkitystä kuin kolikoilla. Suomessa yhteisöllisyys korostui nopeasti, eikä laajamittaista ryöstelyä tai yleistä anarkiaa juurikaan päässyt syntymään. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö uudessa maailmanjärjestyksessä olisi ollut muitakin vaaroja kalmojen lisäksi. Ei ollut enää esivaltaa huolehtimassa, ei ketään valvomassa entisiä lakeja. Kaikenlaisia asioita tapahtui, varmasti. Me emme vain kuule niistä kuten ennen.
Pohjanmaa kärsi raskaimmat väestönmenetykset. Jotkut jääräpäisimmät pärjäsivät peräti yksin tai pienemmällä porukalla, mutta yleensä liika itsenäisyys loppui verisesti. Ahvenanmaa sulkeutui heti alkuunsa eikä sieltä kuultu vuosiin yhtään mitään. Ensimmäiset pari vuotta suomenniemellä selviydyttiin vaihtelevan kokoisissa yhteisöissä, joiden välillä oli satunnaista vuorovaikutusta. Ne, jotka viljelivät, vaihtoivat ruokaa heille jotka korjasivat ja huolsivat tekniikkaa. Linnoitettujen kauppakeskusten ja urheiluareenoiden kaltaisissa yhteisöissä oli suuri potentiaali selvitä pahimman yli, vaikeinta oli ulkomaailmassa liikkuminen. Se ei ole edelleenkään mitään lomailua.
Valtion kriittinen infra säilyi olosuhteisiin nähden tyydyttävässä kunnossa, ja esimerkiksi Porvoon öljynjalostamo sekä Helsingin yliopisto ovat edelleen toiminnassa (joskin yliopisto siirtyneenä Suomenlinnaan). Jotenkuten, mutta yhtä kaikki jonkinlaista jatkuvuutta ja vakautta ylläpitäen. Myös Lapuan patruunatehtaan tuotanto on saatu uudelleen käyntiin. Puolustusvoimat pitää kuulemma edelleen muutamia tukikohtia itsellään, omina suljettuina alueinaan jonne siviileillä ei ole asiaa.
Kalmoja ei suinkaan ole voitettu, eikä se ole välttämättä enää edes mahdollista. Niiden kanssa on vain jouduttu sopeutumaan. Linnakeselviytyminen ja jotenkuten pärjäily muuttui jossakin vaiheessa kaupunkivaltiotyyppiseksi yhteiskunnaksi, nykyään puhutaan sektoreista. Niitä on jokusia kappaleita pitkin Suomea, linnoitettuja alueita joiden sisällä voi elää suhteellisen turvallisesti. Työskennellä kykyjensä mukaan, vartioida, käyttää tai korjata niitä resursseja, joiden ympärille sektori on muotoutunut. Opettaa nuoremmilla hyödyllisiä taitoja, huolehtia sairaista, kaikkea sellaista normaalia ja arkipäiväistä. Tietysti sitä kuulee välillä villejä huhuja verisistä rosvoparoneista ja kannibaalien metsäsissien laumoista. Ovatko ne totta, osittain totta vai silkkaa matkalla värittynyttä huhua, on välillä vaikea sanoa.
Sektoreiden välillä on nykyään jopa liikennettä, vaikkei se välttämättä edelleenkään ole sitä turvallisinta ajanvietettä. Matkat ovat vaikeita. Tiet ovat hoitamattomia, polttoaine kallisarvoista ja jalan kulkeminen varsin uhkarohkeaa. Erittäin tärkeitä taitoja tai tietoja hallitsevat ihmiset joutuvat kuitenkin joskus liikkumaan sektorilta toiselle. Joskus tiettyjä ulkopuolella sijaitsevia kriittisiä kohteita täytyy ylläpitää. Joskus joku epätoivoinen tai uhkarohkea siirtyy sektorilta toiselle etsien kadonneita läheisiään tai paeten omia valintojaan. Yleensä tällaiset retket pyritään tekemään isommalla porukalla, tai sektoria hallitseva taho voi lähettää mukaan aseistettuja vartijoita. Yleensä tämmöisestä tuesta odotetaan jonkinlaista vastapalvelusta tai työsuoritusta.
Sektorien ulkopuolella on oma kuolettava maailmansa, joka ei kuitenkaan ole tyystin kalmojen vallassa. Sektorien liepeillä ja joskus kauempanakin voi törmätä eräänlaiseen väistöasutukseen, väliasemaan. Nämä puoli-itsenäiset asutukset ovat yhtä aikaa sekä vartioasemia että nykypäivän kestikievareita, joilla on oma vakituinen asuinkuntansa. Yleensä lähin sektori ylläpitää pientä joukkoa omia sotilaitaan joka väliasemalla, mutta vakiväki on omaa rotuaan. Ulkopuolisia, heitä joille turvallinen elämä sektorilla ei joko maistu tai jotka valitsevat turvattomamman elämän muista syistä. Väliasemilla otetaan vastaan ja ruokitaan jokainen apua tarvitseva matkalainen, kunhan ovat sopuisasti. Uutisia vaihdetaan, yhteiseen hiileen puhalletaan ja turhat kysymykset tavataan jättää kysymättä.
Tämä on Väliasema Vipunen.
Tervetuloa.
“Ai liikkumine? No Kuokkala, Vipusen ja Tampereen välil me liikutaa yleesä parin, kolmen auton saattuees. Ekana yleesä joku vähä isompi, osas saattaa olla joku tukevampi rauta keulas jos joku haahuilija on tiel. Kävelle ei paljoo kannata.
Mää olin enne veeärräl veturikuskina. On miettiny, et jos saatas junaliikenne kulkeen. Kiskoilt pitäs vaa raivata puut ja muu paska, mitä sinne näinä vuosina on kertyny. Veeärräl on Pieksämäel vielä DR ysitoistasii ja ne vehkeethä kulkee jos ne osaa huoltaa. Kait siel Porvoos sen verran kiisselii on, et niillä saatas ajettuu?
Oon mä miettiny et Kouvolas rautatiemuseol ois kuulemma vielä jokune vanha höyryveturiki, jotka viel toimis. Neki on nii yksinkertasii, et sais varmasti pelaa, jos ei nyt heti toimiskaa. Vaihteet toki on nykysi sähkösii, mut on niit talvel käännelty rautakangil enneki ku sähköt on pätkiny. Ekaks pitäs ajaa raiteet läpi ja tarkistaa ja korjata kaikki paska tosiaa pois. Kiskot ei oo täs ajas menny mikskää, mut tarkastaa neki pitäs. Sitte saatas helposti kulkee liikenne kaikken sektoreiden välil. Ja junaaha ei mikää haahuilijalauma ees hiasta. Jokune sotilas viel mukaa nii mikäs siin ajelles.”
Kisko-Kimi
Entinen veturinkuljettaja
Tampereen sektori